Energiaa eli miten insinöörit oppivat kirjoittamaan

Tutkijoiden ja insinöörien yhteistyönä syntyi usean vuoden työn tuloksena teos Energiaa – kaksi vuosisataa voimakonevalmistusta Auran rannoilla. Turun museokeskukselta tässä hankkeessa oli mukana tutkija Kaarin Kurri. Projektin yksi osallinen, wärtsiläläisten W 46 -kerhon jäsen, entinen Wärtsilän insinööri, nykyinen eläkeläinen Esko Tirkkonen kertoo, miten he saivat tämän kirjan aikaan ja miten insinöörit samalla oppivat kirjoittamaan vähemmän teknisesti.

PROJEKTISUUNNITELMA

Kirjaprojektia varten laadittiin suunnitelma, budjetti ja aikataulu. Tarvittavat työryhmät perustettiin ja niille suunniteltiin prosessikaaviot. Juhani Norrgård valittiin päätyöryhmän puheenjohtajaksi. Päätyöryhmä oli projektin ohjausryhmä ja se kokoontui yhteensä 34 kertaa. Ensimmäinen kokous oli 28.5.2012 ja viimeinen 21.6.2017. Päätyöryhmän lisäksi tarvittiin työryhmiä rahoitustuen saamiseen kaupungilta ja museotoimelta, sponsoreiden hankkimiseen, kirjan markkinointiin sekä sisällön suunnitteluun ja tekemiseen. Ymmärrettiin heti, että markkinoijat ja tekstin kirjoittajat eivät useinkaan ole samoja ihmisiä. Insinööri sanoisi, että ihmiset ovat erilaisia: toiset meistä puhuvat ja toiset kirjoittavat. Tiimit saatiin kasaan vapaaehtoisuuden pohjalta, joten kaikki saivat tehdä sitä, minkä parhaiten osaavat. Projektin tekeminen oli perinteistä insinööritiedettä ja tuttua jo vanhastaan.

Tehdasalue tehdas -87 projektin jälkeen vuonna 1988. Kuva Wärtsilän arkisto.

HUMANISMI JA INSINÖÖRITIETEET SOVITTETTIIN YHTEEN KIRJOITTAJASEMINAARIN AVULLA

Kirjaprojektin johto ymmärsi jo hankkeen alussa, että perinteisen humanismin ja insinöörien mutteriopin välillä vallitsee määrätty ristiriita. Kirjasta pitäisi saada yhtenäinen ja helppolukuinen, vaikka kirjoittajat tulevat eri maailmoista. Yhteistä hanketta valmisteltiin kirjoittajaseminaarilla. Kirjoittajien osanottoa varmisteltiin kutsumalla heidät picnic risteilylle 16.3.2015 ja mukaan saatiinkin kolmekymmentä henkilöä.

Forum Marinumin amanuenssi Jarmo Saarinen ja tutkija Mikko Meronen antoivat seminaarissa insinööreille pikakoulutuksen kirjoittamisesta: Mikko esitti, että kirjan tekee mielenkiintoiseksi hyvä kuvitus. Kuvatekstissä pitää olla selitys, mitä tapahtuu ja missä, sekä keitä kuvassa on. Lopussa pitää mainita kuvalähteen nimi. Mikko esitteli kainalotekstin. Hän mainitsi, että kainalotekstissä voitaisiin esittää esimerkiksi moottorimallin kuva ja tekniset tiedot. Lopuksi Mikko selvitti, että lähdeluettelo on tieteellisen esitystavan peruspilari, jonka avulla näytetään kirjoittajan perehtyneisyys aiheeseen.

Jarmo tähdensi esityksessään, että on muistettava kirjan ostaja. Pitää välttää liiallista numerotietoa ja puuduttavia luetteloita. Hän mainitsi, että tapahtumat pitää kirjata aikajärjestyksessä, mutta tekstin tekee kiinnostavaksi, jos pystyy selvittämään myös syyt kehitykseen: moottoritekniikan kehittyminen pitää esittää muutospaineiden kautta, valmistustekniikan kehittymistä pitää esitellä ihmisten kautta ja toimintojen kehittymistä asiakkaiden tarpeiden kautta. Esitysten jälkeen seminaarin osallistujat laativat ryhmätöinä kuvatekstit pariin esimerkkikuvaan. Ryhmätyö avasi insinöörille ainakin sen, että kaikki lukijat eivät tiedä aiheesta ennakolta juuri mitään, vaan ammattitermit pitää selittää kansanomaisesti. Seminaari onnistui hyvin ja seuraavana vuonna pidettiin vielä valokuvaseminaari ryhmätöineen.

JULKAISUTOIMIKUNTAKIN PITI PERUSTAA

Insinöörikirjoittajat saivat hyvät eväät seminaarista ja lähtivät intoa puhkuen kirjoittamaan. Ensimmäiset kirjoitukset alkoivat putkahdella sähköpostiin. Kirjoituksista havaittiin, että hyvät opit olivat menneet perille vaihtelevalla menestyksellä. Osa kirjoituksista oli mainion sujuvia, mutta osa muistutti kapulakielistä teknistä raportointia, joka on luonteenomaista insinöörin ammatissa.

Ongelma ratkaistiin perustamalla julkaisutoimikunta vuoden 2016 alussa. Toimikunnalla oli myös tärkeä rooli aikataulun seurannassa ja se raportoi hankkeen edistymisestä kirjaprojektin päätyöryhmälle. Kirjan oli valmistuttava Suomen satavuotisjuhlavuonna Turun kirjamessuille.

Toimikuntaan saatiin Forum Marinumin  ammattilaisten lisäksi pieni tiimi insinööriväkeä sekä valokuvaaja Jouni Saaristo. Julkaisutoimikunta piti kokouksia aina, kun saatiin uusi raakateksti käsille. Parin vuoden aikana pidettiin 65 kokousta, joissa tekstiä muokattiin lause lauseelta. Julkaisutoimikunnan jäsenien ei ole oikeastaan enää tarvinnut lukea kirjaa sen ilmestyttyä.

Forum Marinumin amanuenssi Jarmo Saarinen vastasi oikeakielisyydestä ja rupesi nimittämään itseään toimikunnan kielen tarkastajaksi. Hän ihmetteli alussa itsekseen, kuinka noiden insinöörien kanssa oikein jaksaisi. Kokoukset lähtivät kuitenkin sujumaan, työ opetti tekijöitään ja tekstit lähtivät paranemaan suorastaan silmissä. Kirjoittajille annettiin mahdollisuus korjata ja kommentoida toimikunnan muuttamaa tekstiä. Useimmat kirjoittajat suostuivat ainakin painostuksen jälkeen lyhentämään ylipitkiä kirjoituksiaan, jotka vilisivät yksityiskohtaista numerotietoa.

Insinöörihuumori on luku sinänsä. Kirjaan haluttiin mukaan myös hauskoja tapahtumia ja kommelluksia, joita oli tarjolla entisten wärtsiläläisten W 46 kerhon perinneprojektin tuloksena vaikka millä mitalla. Päätet-tiin, että taittaja erottaa hauskat jutut erilaisella taustalla ja tekstityypillä, jotta kaikki lukijat ymmärtäisivät kyseisen jutun olevan huumoria. Kainalotekstit erotettiin toisella tavalla kirjan artikkeleista.

Harri Siivonen viimeistelemässä vastavalmistunutta 6R46 -moottoria Turun tehtaalla. Kuva Wärtsilän arkisto.

Toimikunnan tärkeä tehtävä oli tekstien lyhentäminen. Aluksi suunniteltiin noin 240 sivuista historiikkia, mutta ajan mittaan huomattiin, että aineistoa riittäisi melkeinpä tuhat sivuiseen kirjaan. Toimikunta tiivisti tekstiä ja lopputulokseksi saatiin 500 sivuinen hieno teos.

MITÄ OPIMME

Taas kerran nähtiin, että yhteistyön tulokset ovat paremmat kuin osatekijöiden summa. Tyypillinen insinööri puhuu vaivoin pari sanaa small talkia, menee viipymättä asiaan ja perustelee näkökantansa selkeillä numeroilla. Humanisti sen sijaan tutkii tutkijankammiossaan aihettaan yksityiskohtaisesti unohtaen ajan kulun ja palaa ihmisten ilmoille mukanaan seikkaperäinen tutkielma, jossa jokainen lause on perusteltu lähdeviittein.

Yhteisissä kokouksissa saatiin tekstit ja kuvat muokatuksi siten, että asiakas tarttuu kirjaan, alkaa selailla, tutkii kuvatekstejä, ostaa kirjan ja on tyytyväinen hankintaansa.

Kirjan englanninkielinen käännös ei valmistunut aikataulun mukaan kirjamessuille. Jälkiviisaina havaitsimme, että tiedon kulku oli kunnossa ruotsin kielen kääntäjän kanssa, mutta se puuttui englannin kielen kääntäjän kanssa ratkaisevan kesäkauden aikana, jolloin kirja saavutti lopullisen laajuutensa. Käännös valmistui viime tipassa, mutta sitä jouduttiin korjaamaan ja aika loppui kesken. Päätettiin, että englannin kielisen version pitää olla yhtä korkeatasoinen kuin muiden myöhästymisen uhallakin. Päätös oli helppo tehdä, koska Turun kirjamessuilla englanninkielisen kirjan menekki olisi ollut hyvin pieni ja nyt siitä tuli korkealaatuinen teos vaikka asiakaslahjaksi.

Esko Tirkkonen

Energiaa on runsaasti kuvitettu kokonaisvaltainen 500 -sivuinen, lähes neljänkymmenen konepajateollisuuden ammattilaisen ja neljän tutkijan talkootyönä kirjoittama teos. Kirja kertoo Aurajokisuun teollisesta rakentamisesta, höyrykoneiden ja polttomoottoreiden valmistamisesta ja niiden teknologian kehittymisestä. Kirjassa käsitellään laaja-alaisesti myös alan työolosuhteiden, työmenetelmien sekä liiketoiminnan muutoksia 1800-luvun alusta lähtien.

Kirja on julkaistu suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. 
ISBN 978-952-93-9293-3. Kirjan ovh on 48€.