Kuralan helmikuun esine, vanerinen lumilapio

”Faneerinen lumilapio on kevyt heikoimmillakin voimilla käsitellä. Mikä onkaan lapsista mieluisempaa kuin lumitöiden teko. Mikä parempaa, terveellisempää aamuvoimistelua henkisen työn tekijöille, esim. opettajille kuin lumenluonti raikkaassa ulkoilmassa ennen pitkää rasittavaa työpäivää luokan raskaassa ilmassa.” 

 

 

 

Tätä mieltä oltiin lumenluonnin ihanuudesta Marttajärjestön Emäntälehdessä vuonna 1934. No jaa. Saattaisipa nykyiseen muoviseen lumentyöntimeen tottunut lausua eriävän mielipiteen vanerisen lumilapion keveydestä. Sehän painaa tyhjänäkin useamman kilon. Kuukauden esineeksi päätynyt Billnäsin valmistama peltiterällä suojattu pienehkö lapio – aloituskuvassa toinen vasemmalta – painaa tyhjänä 2,5 kiloa ja sen oikealla puolella oleva, yleistä suurempaa kokoa edustava 3,5 kiloa. Vanerinen lumikola toisen kuvan oikeassa reunassa on viisikiloinen. Heilautapa näillä sitten märkää suojalunta tien reunan yhä korkeammalle lumipenkalle!

Opettajain lehti 24.8.1937

Sanomalehdessä ennustettiin vuonna 1920, että ”faneeri on tulevaisuuden puuvalmiste, jonka kulutus moninkertaistuu muutamassa vuodessa”. Tämä todella piti paikkansa lumilapioiden suhteen. Lehti-ilmoittelun perusteella vanerisia lumilapioita on alettu valmistaa myyntiin suunnilleen ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Pian niitä jo valmistettiin tehtaissa ja eri kokoisissa puuverstaissa, mutta myös kaupunkien työtuvilla ja hätäaputöinä.

Vasemmalta oikealle: Turun Sanomat 25.1.1916, Sosialisti 15.1.1938, Lahden lehti 14.1.1903, Turun Sanomat 8.12.1932

 

Ennen vanerin aikakauttakin tavallisen kansan käsiin on kuulunut puinen lumilapio. Se veistettiin ilman liitoksia keveästä, mutta kosteutta hyvin kestävästä haapapuusta. Ulkonäön perusteella se voi olla mahdoton erottaa viljalapiosta, jolla koottiin ja siirreltiin jyviä. Yksi ja sama lapio lapio on kaiketi voinut vuodenaikojen mukaan palvella maalaistalossa molemmissa tehtävissä.   

Aloituskuvassa billnäsiläisen lapion vasemmalla puolella näkyy tällainen haapapuinen lapio, joka painaa vain 1,5 kiloa. Se on peräisin Itäharjulla toimineesta puusepänverstaasta, mutta lieneekö sentään siellä valmistettu. Haapapuisia lumilapioita on ollut kaupungeissa myynnissä 1800-luvun jälkipuolella ja 1900-luvun alussa. Niitä valmistettiin maaseudulla kotitarvekäsitöinä siinä missä luutia, pärekoreja, tai puuastioitakin. Vuonna 1916 uutisoitiin, miten parissa Karjalan kannaksen kylässä oli talven aikana urakoitu kokoon yhteensä 7000 haapaista lumilapiota, joilla tekijät tienasivat tarpeellista sivuansiota.

 

Keski-Suomen Kotiteos-Aitta O.Y., kuvallinen hintaluettelo 1911-1912. Oikealla "jyvälapioita kouvupuusta ja lumilapioita haapapuusta"

 

Lunta luotiin tietenkin myös metallilapioilla. Erityisen sopivia joka paikan lumitöihin olivat tasakärkiset lapiot, joiden metallisen lavan reunoja oli taivutettu ylöspäin. Oheisessa vaasalaisen Antti Rahkolan Levyteostehtaan kuvastossa vuodelta 1930 niitä näkyy alarivillä nimettynä navetta- ja lumilapioiksi.

Oy Antti rahkola Levyteostehdas Ab, Vaasa. Kuvasto v.1930

Ylärivissä oikealla näkyy myös pyöristyvälapainen jyvälapio.  Kolmekymmentä vuotta myöhemmin samaisen Rahkolan tehtaan valikoimiin sen oli sen rinnalle lisätty myös hieman pienempi ”kuuppalapio”. Entiset "navetta- ja lumilapiot" puolestaan oli nyt nimetty betonilapioiksi, ja tämän mallinenhan betonilapio on edelleen.

Osuutukkukauppojen rautaosaston kuvasto, v. 1960

Finnan valokuvien perusteella jyvä- tai kuuppalapioita käytettiin yleisesti lumilapioina. Esimerkkinä tästä toimii oheinen loviisalaisia lumenluojia esittävä valokuva. Kuuppalapion käyttö lumitöissä kuuluu kirjoittajankin lapsuusmuistoihin 1960-luvun jälkipuolelta. Silloin sen lapa oli jo kevyttä alumiinia, ja lapionvarressa ahkeroikin useimmiten äiti. 

Finna, Loviisan kaupunginmuseo

 

Siinä missä puuverstaissa naputeltiin vielä 1950-luvulla kokoon vanerilapioita, metalliverstaat ottivat tuotekehittelyn alle lumikolan. Yksittäistä lumikolan keksijää ei ole ilmeisesti jäljitetty, mutta Suomessa eräs ehdokas sellaiseksi on Pietarsaarelainen Purmo-tuote , jonka Pyry-Pekka -lumilapiosta kehkeytynyttä, pyörillä varustettua lumikolaa työnneltiin monella pihalla 1960- ja 1970-luvuilla. (Jos muistinne ei ulotu niin kauas, aavistuksen Pyry-Pekka -lumikolan ulkonäöstä saa tästä.) Epävirallisen tiedon mukaan Purmon lumikolan kehitteli tehtaan osakas Ivar Långnabba. Euran Peltityö Oy:stä puolestaan kerrotaan, että tämän tehtaan alkuvaiheeseen kuului Pyry-lumikolan keksiminen ja lanseeraaminen markkinoille 1960-luvulla. Siellä keksijä oli Esa Mäkelä.

Lumentyöntimen parissa ovat epäilemättä askaroineet samaan aikaan muutkin keksijät ja tuotekehittelijät. Yrittäjiä löytyi jo sotaa edeltävältakin ajalta. Alla Wilhelm Hagnerin ”yhdistetty lumilapio ja aura”, jolle hän haki patenttia vuonna 1935. Patenttihakemus näyttää rauenneen jo samana vuonna, eli ilmeisesti ei ole toivoa nähdä koskaan tätä lumilapio-auraa tositoimissa.

Patenttirekisteri, Virallisen lehden liite 1.5.1936

*** 

 

 

Vaikka epäilinkin alussa lainattua lehtiartikkelia sen väittäessä vanerista lumilapiota kevyeksi työvälineeksi, yhdessä asiassa olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä: lumenluonti on yksi niistä aikuisten töistä, joita jo pienikin lapsi haluaa jäljitellä. Todistan tätä joukolla valokuvia: 

1. ja 2. Vallilantie 5 pihalla. Helsingin kaupunginmuseo, kuv. Väinö Aleksi Kannisto 1946

3. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma, kuv. Pekka Kyytinen 1958

4. Työväenmuseo Werstas, OTK:n negatiivikokoelma, kuv. Olli Nieminen 1957

5. Museovirasto, Kansatieteen kuvakokoelma, kuv. Pekka Kyytinen 1949

6. Museovirasto, Journalistinen kuva-arkisto, U.A. Saarisen kokoelma, kuv. U.A. Saarinen 1956

7. "Viisivuotias Risto luo lunta Turun Kupittaankadulla." Museo Leikki, kuv. tuntematon 1952

8. Ojamaan pihalla Liedon asemalla, Turun kaupunginmuseo, kuva 1955 - 1956

9. Puistotäti lasten kanssa Säätytalon puistossa. Helsingin kaupunginmuseo, kuv. Eeva Rista 1971

1.

2.

3.

 

4.

5.

6.

 

7.

8. 

9.