Aurinkoinen retkipäivä Kemiönsaarella

Turun museokeskus / Varsinais-Suomen maakuntamuseo järjesti lauantaina 22.8. yleisöretken, joka suuntautui Sauvoon ja Kemiönsaarelle. Retki painottui muinaisjäännöksiin – niin esihistoriallisen kuin historiallisenkin ajan kohteisiin. Retkellä pääoppaina toimivat arkeologi Sari Mäntylä-Asplund ja tutkija John Björkman. Mukana oli myös maakunta-arkeologi Kaisa Lehtonen, joka kertoi retken aikana mm. Kemiönsaaren uusimmista löydöistä.  Näin retkeläisille saatiin annettua mahdollisimman monipuolista tietoa retkemme alueesta. Retki sai suuren suosion ja lauantaiaamulla yhdeksältä olikin Wäinö Aaltosen museon eteen kokoontunut täysi bussilastillinen retkeläisiä valmiina starttaamaan.

Retken ensimmäiset kohteet olivat rautakautisia muinaisjäännöksiä Sauvossa. Tutustuimme ensin Riihipellon kuppikiviin. Kuppikivet ovat kallioita tai maakiviä, joihin on tehty matalia, halkaisijaltaan n. 5 cm olevia pyöreäpohjaisia syvennyksiä. Niitä pidetään rautakautisina tai myöhempinä uhripaikkoina, jotka yleensä sijaitsevat rautakautisten kalmistojen yhteydessä tai kauan viljeltyjen peltoalueiden reunoilla. Toinen Riihipellon kuppikivistä on erityisen näyttävä: sen kymmenet kupit ovat varsin selkeitä ja syviä.

Aivan Riihipellon lähellä, Korvalantien toisella puolen kohoaa Lautkankareen linnavuori, jolta on tehty löytöjä niin mäen laelta kuin kaakkoisrinteen kahdelta terassimaiselta tasanteelta. Löydöt ovat eriaikaisia: Vuoren laen löydöt ajoittuvat pronssikaudelle / varhaiselle rautakaudelle ja kaakkoisrinteen löydöt rautakauden loppuun.

Tällä kertaa emme kuitenkaan kiivenneet linnavuorelle, vaan jatkoimme matkaa Korvalan kalmistolle. Museovirasto on tutkinut Korvalaa kaivauksin useana vuonna ja sieltä on löydetty 24 ruumishautaa. Kalmisto ajoittuu rautakauden alkuun eli ajanlaskun alun tienoille. Kasvillisuus kalmistolla oli rehevää, mutta siellä on hahmotettavissa hautarakenteita, jotka kaivausten jälkeen ennallistettiin. Vainajia oli Korvalassa haudattu niin suorakaiteenmuotoisten kivikehien sisään kuin hiekkakivilaaoista rakennettuihin arkkumaisiin latomuksiin. Vainajat olivat saaneet mukaansa runsaasti hauta-antimia mm. pronssisia kaula- ja rannerenkaita, rautaisia keihäänkärkiä ja kirveitä, partaveitsiä ja pinsettejä, veitsiä, saksia ja sirppejä.

 

Sauvon kohteiden jälkeen matka vei kohti Kemiönsaarta. Retkeläisille esiteltiin mm. matkan varrella olevia kyliä. Lisäksi kuultiin Kemiönsaarelle varsin merkityksellisestä pronssikaudesta. Kemiönsaarella pronssi- / varhaismetallikautiset hautaröykkiöt ovat yleisin muinaisjäännöstyyppi; niitä on siellä yhteensä noin parisataa. Lisäksi Kemiönsaarella on useita merkittäviä pronssiesinelöytöjä, joista moni on vanhemmalta pronssikaudelta. 

Konkreettisemmin päästiin tutustumaan pronssikauteen, kun retkiseurueemme kipusi Skrinnanberget-nimiselle mäelle, jossa on kaksi halkaisijaltaan noin kymmenmetristä pronssikautista röykkiötä. Nämä röykkiöt ovat sijainniltaan tyypilliset: mäen laella korkealla paikalla, pronssikauden vesireittien varrella. Kuten on laita useassa muussakin röykkiökohteessa, on Skrinnanbergetin röykkiöitäkin aikojen saatossa pengottu ja kiviä siirrelty.

Tärkeä elementti retkellä on luonnollisesti myös ruoka ja Skrinnanbergetin jälkeen olikin aika suunnata lounaalle. Matkalla ehdimme kuitenkin ihailla Kemiön keskiaikaista kivikirkkoa ja sen miljöötä pappiloineen. Kaisa kertoili myös täällä Kulperi-blogissa esitellyistä kahdesta merkittävästä Kemiönsaarella tehdystä löydöstä: pronssikautisesta reunakirveestä, joka on Suomessa ainoa laatuaan ja myöhäiskeskiaikaisesta hopeasormuksesta Golgata-aiheella. Lounas meille oli katettu Storfinnhovan tilalle. Ruoka oli maittavaa ja puitteet idylliset.

Seuraava suuntamme oli Taalintehdas, jossa teimme kävelykierroksen tutustuen ruukin historiaan.

Taalintehdas kuuluu 1600-luvun suurvalta-ajan varhaisiin rautaruukkeihin; Taalintehtaan masuunin privilegio myönnettiin 1686.  Ruukin sijoitukseen vaikuttivat suojainen satama, hyvät yhteydet Ruotsiin ja laajat metsävarat. Paikalle rakennettiin aluksi vain masuuni ja taonta suoritettiin Kosken ruukissa Perniössä. Kun tukholmalainen tukkukauppias Mikael Hising osti Taalintehtaan 1724 se tuli osaksi ruukkiketjua, johon kuuluivat Billnäsin, Fagervikin ja Skogbyn ruukit. Johnin opastaman kävelykierroksen aikana tutustuimme mm. masuuniin, työväenasuntoihin värikkäine nimineen ja tarinoineen sekä komeisiin hiiliuuneihin.

Iltapäiväkahvit tuoreen pullan kera nautimme Söderlångvikin kahvilassa. Tällä kertaa emme viipyneet alueella pidempään, mutta Söderlångvikin kartano on mainio kohde omatoimisellekin päiväretkelle. Söderlångvikissä on taide- ja kulttuurihistoriallinen museo, joka esittelee Amos Andersonin elämää ja hänen taidekokoelmaansa. Kemiönsaarella syntynyt Amos Anderson (1878-1961) oli graafisen teollisuuden suuryrittäjä ja maamme suurimman ruotsinkielisen päivälehden, Hufvudstadsbladetin, omistaja. Hänet tunnetaan myös avokätisenä mesenaattina, joka tuki maamme kuvataide-, musiikki- ja teatterielämää.

 

Söderlångvikista suuntasimme vielä kohti Hammarsbodan kylää. Siellä, aivan Purunpääntien kupeessa, sijaitsee ehkä koko Kemiönsaaren näyttävin esihistoriakohde. Viljelymaiseman keskellä olevalla tasanteella on kolme pronssikautista hautaröykkiötä, joista kaksi on erityisen komeaa ja kookasta. Röykkiöiden lähitienoolta on havaittu useammasta kohdin merkkejä asuinpaikoista kivikauden lopulta / pronssikaudelta.

Hammarsboda oli retken viimeinen käyntikohde, mutta ennen kotimatkan alkua pysähdyimme hetkeksi Nöjiksen asuinpaikan kohdalle. Nöjis on yksi Kemiönsaaren merkittävimmistä ja tutkituimmista kivikautisista asuinpaikoista, jossa on asuttu noin 5000 vuotta sitten. Asutus on sijainnut molemmin puolin pientä puroa ja asuinpaikka sijaitsee hiekkaisella maaperällä, etelään viettävässä rinteessä, joka kivikaudella on laskenut merenlahden rantaan. Paikalla on suoritettu hakkuita ja heinäkasvillisuus on vallanut alaa. Matkasimme kuitenkin menneeseen maisemaan Sarin kertoessa kirjoittamansa tarinan elämästä kivikauden Nöjiksessä.

Kello viiden tienoilla oli retkiseurueemme takaisin Turussa. Päivä oli mukava ja antoisa. Elokuinen lämmin auringonpaiste oli seuranamme koko päivän.

Teksti: Sari Mäntylä-Asplund 

Kuvat: Sari Mäntylä-Asplund, Kaisa Lehtonen ja John Björkman