Konstskatter i våra medeltida kyrkor

Det regionala museiarbetet i Egentliga Finland är särskilt givande, bl.a. för att man i detta landskap kan finna mycket värdefulla och gamla skatter även på oväntade ställen.

 

Interiören i Rimito kyrka

Det finns gott om medeltida stenkyrkor i sydvästra Finland, och det är inte alls ovanligt att de i sig gömmer många slags konstskatter från äldre tid. Särskilt betydelsefulla är de medeltida träskulpturerna, som oftast föreställer Kristus, jungfru Maria, en ärkeängel eller ett helgon. En betydlig del av dessa skulpturer har i tiderna samlats till Nationalmuseum och en betydlig samling finns även på Åbo museicentral. Men det är inte lika väl känt, att en stor del av dessa medeltida konsverk fortfarande finns ute i bygderna. Många församlingar sköter också väl om sina skulpturer och håller dem utställda, även om de inte har någon egentlig funktion i den lutherska trosutövningen.

I början av mars åkte vi ut med doktorand Katri Vuola, som forskar i medeltida träskulptur, för att granska skulpturerna i ett par av regionens gamla kyrkor.

Vårt första besöksmål var Rusko kyrka. Där bevaras två kulörta medeltida krucifix. Den synliga färgsättningen har ändå tillkommit vid ett senare skede. Av Katri Vuola fick vi bl.a. lära oss att korsen sällan målades bruna eller träfärgade på medeltiden, utan mer vanligen t.ex. gröna.  Korset på det mindre krucifixet hade skulpterats med utstickande grenstumpar, som ofta målats i rött och guld. På det större krucifixet kunde man vid noggrannare anblick se, att den korsfästes ögon klart skulperat för att vara öppna, emedan de senare ommålats som slutna. Vi fick även lära oss att man fäste oerhört mycket mer uppmärksamhet på det detaljrika målandet av Kristi blod under den katolska tiden än den protestantiska.

Andra objekt som fäste vår uppmärksamhet i Rusko kyrka var bl.a. de enorma gjutjärnskaminer som använts till att värma kyrkan (och vars skorstenar utmynnade på vinden!), samt en vigselrya från 1900-talets första hälft.

Efter Rusko riktade vi vår färd till Rimito. Rimito kyrka är lätt att känna igen tack vare sin unika takryttare. Kyrkan, som ligger invid en vacker havsvik, var tillägnad st.Jakob, sjöfararnas och pilgrimernas beskyddare.

Rimito kyrkas exterior.

 

Interiören i Rimito kyrka är imponerande. Kyrkorummet är enskeppigt, med mycket breda och höga valv. De rika väggmålningarna ökar på intrycket ytterligare: slingrande växtornamentik i valven och bibliska bildmotiv på väggarna.

Ett stort, målat krucifix hänger i taket ungefär vid sin ursprungliga plats, där kanske ett korskrank i tiderna delat kyrkorummet. Förutom krucifixet finns sammanlagt åtta medeltida träskulpturer utställda längs väggarna. Jag lyckas känna igen åtminstone den helige Anna, ett Pietá-motiv, st. Göran, samt kyrkans skyddhelgon sankt Jakob i två exemplar (och ytterligare ett tredje i altarskåpet). En av st. Jakobsskulpturerna är särskilt vackert skulpterad och färglagd. Skulpturen har vid något skede konserverats med rispapper, som sedan aldrig avlägsnats.

Det fanns även mycket annat intressant i kyrkan; i vapenhuset fann vi ett flertal begravningsvapen från 1600-talet, samt en medeltida dopfunt i kalksten. Väggarna är försedda med uppfostrande bildmotiv med djävlar (vapenhuset tjänade som allmogens ingång under medeltiden).

Kyrkoherde Petri Sirén var med och tog emot oss. Det blev snart uppenbart att man i denna församling verkligen har respekt och intresse för kyrkans kulturarv. Vi förde långa diskussioner bl.a. om kyrkobyggnadens datering och olika tolkningar av den. Jag måste säga att det är en sann glädje att se kulturarv som sköts väl om respekteras i sin ursprungliga omgivning, och även medge att det det är en lycka att inte alla medeltida konstskatter hamnat på de stora museerna.

Takdekorationer i valvet.

S:t Jakob

S:a Anna

Bildmotiv i vapenhuset.

Keskiaikaisten kirkkojen kätköissä

 

Rymättylän kirkko.

Alueellinen museotyö Varsinais-Suomessa on erittäin mielenkiintoista, mm. sen takia, että tästä maakunnasta löytyy runsaasti arvokasta kulttuuriperintöä melko yllättävistäkin paikoista, aina vanhojen maatilojen luhdeista ja vinteiltä kirkkojen sakasteihin.

Keskiaikaisia kivikirkkojahan näiltä seuduilta löytyy runsaasti ja moniin niistä kätkeytyy monenmoisia taideaarteita. Erityisen huomattavia ovat keskiaikaiset puuveistokset, jotka yleensä esittävät joko Kristusta, neitsyt Maariaa, arkkienkeleitä tai pyhimyksiä. Näitä veistoksiahan on aikanaan kerätty runsain mitoin Kansallismuseoon, ja myös erittäin mittava kokoelma Turun historialliseen museoon, eli nykyisin Turun museokeskukseen, mutta harvempi tietää että merkittävä määrä näitä veistoksia on yhä tuolla ulkona, kirkoissa. Moni seurakunta osaa myös pitää näistä keskiaikaisista taideaarteista hyvää huolta ja pitää niitä esillä, vaikka niillä ei luterilaisessa uskonnonharjoituksessa varsinaista kulttimerkitystä olekaan.

 

Kävimme maaliskuun alussa Helsingin yliopistossa keskiaikaisten veistosten valmistusta ja käyttöä tutkivan Katri Vuolan kanssa tarkistamassa parin varsinaissuomalaisen kirkon veistoskokoelmia. Usein tällaisilla kenttäkäynneillä löytää myös kaikenlaista muuta yllättävää.

 

Aluksi vuorossa oli Ruskon kirkko. Ruskon kirkossa säilytetään kahta keskiaikaista krusifiksia, molemmat maalattuja. Krusifiksien näkyvä maalipinta ja värimaailma ovat myöhäisempää perua, mutta ne ovat olleet maalattuja jo keskiajalla. Katri Vuolalta saimme oppia mm. että 1300-luvulla ristejä ei juuri koskaan maalattu ruskeiksi, vaan ne saattoivat olla esim. vihreitä. Pienempään krusifiksiin on ristin reunoille muotoiltu typistettyjä oksia, jotka ovat saattaneet olla punaisella tai kullalla viimeisteltyjä. Suuremman krusifiksin maalauspinnan myöhäisyyden saattoi päätellä mm. siitä, että ristiinnaulitun silmät oli maalattu ummistetuiksi. Keskiajalla hänelle olisi maalattu avoimet silmät. Tarkempi tarkastelu toikin esille, että silmät on muotoiltu todella pyöreiksi, niin että ne selvästi on tarkoitettu alun perin avoimiksi. Saimme kuulla myös Kristuksen veripisaroiden maalaamisen tarkkuudesta katolisella ajalla. Reformaation jälkeen Kristuksen veri maalattiin huomattavasti suurpiirteisemmin.

 

Muita mielenkiintoisia asioita Ruskon kirkossa ovat mm. kirkon lämmitykseen aikanaan käytetyt valtavat valurautakamiinat (joiden savujohdot johtivat vintille), sekä vihkimisissä käytetty vihkiryijy 1900-luvun alkupuolelta.

Pienempi Ruskon kirkon krusifikseista.

Rymättylän kirkko ulkoa.

 

Ruskon jälkeen suuntasimme Rymättylään. Rymättylän kirkko on helppo tunnistaa keskellä kattoa olevasta kattoratsastajasta. Merellisessä maisemassa sijaitseva Rymättylän kirkko on omistettu pyhälle Jaakolle, merimiesten ja pyhiinvaeltajien suojelijalle.

Rymättylän kirkon interiööri tekee vaikutuksen. Kirkko on yksilaivainen, mutta holvikaaret ovat todella laajat ja korkeat. Runsaat seinämaalaukset; kattoa pitkin kiemurtelevat kasviornamentit ja seinien kuva-aiheet tekevät siitä vielä vaikuttavamman.

Lähellä kuoria, suurin piirtein kohdalla missä on keskiajalla saattanut olla kirkkotilan jakava kuoriaita, roikkuu suurikokoinen maalattu krusifiksi. Sen lisäksi kirkon seinille on asetettu näkyviin peräti kahdeksan keskiaikaista veistosta. Näistä pystyn tunnistamaan ainakin pyhän Annan, Pietá-aiheen, pyhän Yrjön, sekä kirkon suojeluspyhimyksen pyhän Jaakon peräti kahtena kappaleena (ja lisäksi kolmannen osana alttarikaapin sommitelmaa). Yksi näistä on erityisen näyttävä ja kauniisti maalattu, kuten kirkon suojeluspyhimykselle on sopivaa. Veistosta on jossakin vaiheessa konservoitu riisipaperein, jotka ovat sitten jääneet paikoilleen.

Kirkosta löytyi paljon muutakin mielenkiintoista; kirkon asehuoneessa on useita 1600-luvun hautavaakunoita sekä kalkkikivinen kastemalja. Seinät on koristeltu opettavaisin paholaisaihein (asehuone toimi keskiajalla rahvaan sisäänkäyntinä).

Rymättylän kirkkoherra Petri Sirén oli mukana ottamassa meitä vastaan ja hänen kanssaan keskustellessa tuli nopeasti ilmi suuri arvostus ja kiinnostus kirkon kulttuuriperintöä kohtaan. Kävimme mm. pitkiä keskusteluja kirkon rakentamisen ajoitusten eri tulkinnoista. Näin hyvässä hoidossa olevaa kulttuuriperintöä onkin todellinen ilo tarkastella oikeassa ympäristössään eikä voi kuin ajatella että on onni että kaikkia keskiajan taideaarteita ei ole kerätty suuriin keskusmuseoihin.   

Koristemaalauksia holvissa.

Pyhä Jaakko.

Pyhä Anna.

Asehuoneen maalausaiheita.

Pakkaustehtaan pitkä tarina päättyi

Hj. Jousi Oy:n mainoslehtinen n. 1950-luvulta.
Kuva: Turun museokeskus/Viivi Vuorinen

Alun perin albumi- ja salkkutehtaana, viime vuosikymmenet muovipakkaustehtaana tunnetuksi tullut Hj. Jousi Oy lopetti toimintansa vuoden 2018 lopulla. Perheyritys oli perustettu vuonna 1914.

Tehtaan perustaja oli Hjalmar Jousi (ent. Josefsson), joka aloitti yritystoimintansa kenkä- ja saapasvoiteiden valmistajana Turun keskustassa 1900-luvun alkuvuosina.

Myöhemmin Raunistulaan perustettiin tehdas, joka valmisti mm. valokuva- ja postikorttialbumeita, muistikirjoja, salkkuja ja käsilaukkuja. Kun Raunistulassa olleet tilat kävivät ahtaiksi, tehtaan toiminta jatkui Läntisellä Pitkälläkadulla v. 1924.

Tehdas toimi vuodesta 1924 lähtien osoitteessa Läntinen Pitkäkatu 13. Kuva on 1930-luvulta.
Kuva: Turun museokeskus/Mauno Mannelin

Jousi alkoi 1930-luvulla valmistaa bakeliittituotteita. Puolustusvoimille tehtiin mm. sytyttimien hylsyjä ja jalkaväkimiinan kuoria. Käsilaukkujen ja lompakoiden valmistus jatkui. Yritys perusti myös käsilaukkuliikkeen Turkuun ja Helsinkiin 1930-luvulla.

Hj. Jousi Oy:n n. 1930-40-luvulla valmistamia bakeliittikuorisia koru- ja kellokoteloita.
Kuva: TMK/Viivi Vuorinen

Jalkaväkimiinan bakeliittikuori n. 1930-40-luvulta.
Kuva: TMK/Kari Hintsala.

1970-luvulta lähtien Hj. Jousi Oy toimi Piispanristillä. Viimeisinä vuosikymmeninä tehtaalla valmistettiin etenkin muovituotteita monenlaisiin tarpeisiin: rasioita, koteloita ja laatikoita mm. elintarvike-, lääke-, ja kosmetiikkateollisuudelle. Yrityksellä oli myös oma kello- ja korukotelomallistonsa.

Hj. Jousi Oy valmisti pakkauksia myös ulkomaisten asiakkaiden tarpeisiin. Vasemmalla sveitsiläisen Swatch-merkkisen kellon kaareva kotelo, jota tehdas valmisti parin vuoden ajan. Sininen Century-niminen kotelo on esimerkkinä Jousin omasta kello- ja korukotelomallistosta.
Kuva: TMK/Viivi Vuorinen

Tehtaan toiminnan lopettamisen yhteydessä Turun museokeskus sai liittää kokoelmiinsa ainutlaatuista teollisuushistoriaa. Museokeskuksen tämän vuoden tammikuussa Hj. Jousi Oy:ltä saamaan lahjoitukseen sisältyi esineitä, valokuvia ja arkistoaineistoa yrityksen alkuvuosikymmeniltä aina viime vuosiin asti. Paikan päällä jo hiljenneellä tehtaalla tehty dokumentointi täydensi kulttuuri- ja paikallishistoriallisesti arvokkaan paketin.

Jousin tehtaan työntekijät valmistamassa valokuvakehyksiä 1930-luvulla.
Kuva: TMK/Mauno Mannelin

Teksti: Viivi Vuorinen