Kuralan Kylämäen länsipuolella sijaitsee Iso-Rasin vanha
navettarakennus, jossa kesäisin perehdytään perinteisiin talonpoikaisiin
puhdetöihin. (Lue vuosien 2015 ja 2016 töistä!)Tämän kesän teemana verstaalla oli keittiö ennen sähköaikaa.
Tuolloin puuliesi oli keittiön tärkein väline, ja ruuan säilyttäminen oli hyvin
toisen tyyppistä verrattuna nykyaikaan. Niin Kylämäellä kuin muuallakin Suomessa
oli sähkön kotitalouskäyttö vielä 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä varsin
vähäistä, vaikka ensimmäiset sähkövalot oli sytytetty Tampereella jo vuonna
1882. Vasta 1930-luvulla sähköä alettiin käyttää enenevässä määrin etenkin
kaupungeissa, ja maaseutua sähköistettiin tehokkaasti vasta 1950-luvulta
lähtien – Kylämäkeen sähköjä alettiin kuitenkin vetää jo 1920-luvulla. Ensimmäiset
jääkaapit tulivat Suomeen 1920-luvun lopulla, mutta vasta 1950-luvulla ne
alkoivat yleistyä varsinkin kaupunkikodeissa. Kylämäen Iso-Kohmon tupaankin
sellainen kapistus löysi tiensä vasta 1960-luvun lopulla.
Ennen jääkaapin yleistymistä ruokaa säilöttiin monin eri
tavoin. Kuivattaminen, suolaaminen, hapattaminen, umpioiminen, savustaminen ja
suolaus olivatkin käytetyimpiä säilöntäkeinoja. Kesä oli kuitenkin
haasteellista aikaa varsinkin tuoretuotteiden kuten lihan, kalan ja
maitotaloustuotteiden osalta. Perinteisenä elintarvikkeiden säilytyspaikkana
toimi edelleen maakellari, jonka haasteena oli säilyttää ruuat kesän
helteisimpienkin päivien samoin kuin talven kovimpien pakkasten ajan. Elintarvikkeiden
säilyttämisessä käytettiin myös jäitä. Varsinkin maitotalouden tarpeiksi
tavattiin nostaa jäitä talvella varastoon kesähelteiden varalta. Jäitä
sahattiin harvahampaisella jääsahalla kuutioiksi, jotka varastoitiin
rakennuksen suojaan pohjoispuolelle tai muuten varjoisaan paikkaan – peitteenä
käytettiin sahanpurua tai mutaa, jotka johtavat huonosti lämpöä. Ruokia
säilytettiin tietysti myös ruokakomeroissa, joita suositeltiin perustettavaksi
talon pohjoisseinälle, jota aurinko ei liialti lämmittänyt. Jäälohkareista
hakattiin kesän mittaan tarpeen mukaan paloja maidonjäähdytysaltaaseen, joissa
maitotonkkia jäähdytettiin.
Ruuan valmistamiseen ja sen säilyttämiseen on jo ennen
sähkön käyttöä kehitetty erilaisia yksinkertaisia kapineita. Aina ei
esimerkiksi kellaria ollut käytössä, ja silloin piti turvautua muihin keinoihin
ruuan säilyttämiseksi. Kävimme verstaalla lävitse 1930-luvulta 1950-luvulle
erilaisia julkaisuja, joista löysimmekin erilaisia helpotuksia emännän avuksi
keittiöön. Näistä päätimme verstaallamme valmistaa mahdollisimman tarkat
kopiot, joita sitten tulisimme käytännössä testaamaan Iso-Kohmon emäntien
kanssa. Aloitimme kesäprojektimme viilinvalmistuslaatikon rakentamisella.
Viiliä alettiin teollisesti valmistaa Suomessa 1960-luvulla,
tätä ennen viili tavattiin valmistaa itse, se kun on varsin yksinkertaista.
(Ahtialan?) viilinvalmistuslaatikko on suomalainen keksintö, jonka avulla
viiliä voitiin tehdä helposti niin kesällä kuin talvellakin. Laatikkoon
asetetaan kulhot päällekkäin, niin että niiden väliin laitetaan levyt.
Lämpötilaa voidaan säädellä asettamalla kaappiin lämmin vesipullo, joka riittää
pitämään maidon lämmön riittävän korkeana, jotta saadaan viilin kypsyminen
käyntiin. Vuoden 1931 Kotiliedessä mainostetaan Ahtialan
viilinvalmistuslaatikkoa, joka on valmistettu huokoisesta kuitulevystä eli
insuliitista. Viililaatikkoa voidaan käyttää myös heinälaatikkona; Kotiliedessä
vinkataankin, että laatikon lämmöneristystä voidaan tehostaa käärimällä sinne
pantavat astiat moninkertaiseen sanomalehtipaperiin ja peittämällä laatikko
itse moninkertaisesti sanomalehdellä tai villakankaalla. Oman viililaatikkomme
valmistimme vanerista, ja kooltaan se on 20 x 20 x 47 cm. Kahden
viilinvalmistusprosessin perusteella kaappi toimii vallan mainiosti, sillä
viili lusikoitiin varsin nopeaan parempiin suihin.
 |
| Viilinvalmistuskaappiin on aseteltu viilikulhot päällekkäin, sitten vain kansi kiinni ja odottamaan viilin kypsymistä. |
Kohta olikin heinälaatikon vuoro. Sen idea on
yksinkertainen: laudoista tai vanerista valmistettu laatikko on täytetty
heinillä – myöhemmin sanomalehdillä – jotka toimivat eristeenä. Laatikko
soveltuu siten erinomaisesti ruuan hauduttamiseen ja sen lämpimänä pitämiseen. Heinälaatikko
on ikään kuin vanhempi versio aikoinaan ostoskanavalla markkinoidusta
Aromipesästä, joka toimi samalla periaatteella ruuan hauduttajana. Ruokaa
valmistettiin ensin liedellä, jonka jälkeen poriseva kattila nostettiin heinälaatikkoon.
Kiehuvat puuro- ja keittokattilat jatkoivat kiehumistaan laatikossa vielä
jonkin aikaa, ja illalla valmistettu puuro oli vielä aamulla lämmintä
syötäväksi. Aamulla tehty päivälliskeitto taas odotteli syöjäänsä laatikossa
hautuen. Heinälaatikko oli kätevä lisä keittiöön, ja se helpotti emännän
askareita. Vuoden 1934 Kotiliedessä eräs rouva ylistääkin heinälaatikkoa
keittiökaluston lisänä. Oman laatikkonsa hän oli itse valmistanut 6 millimetrin
koivuvanerista ja lämpöä säilyttävänä eristeenä toimi sanomalehtipaperi.
Valmistimme verstaalla heinälaatikon, joka ulkomuoto
pohjautui kyseisen rouvan valmistamaan laatikkoon. Laatikko rakennettiin
vanerista, ja kooltaan se on 45 x 45 x 66 cm. Maalaustöiden jälkeen laatikko
täytettiin kuivuneilla heinillä. Päälle kiinnitimme vielä kankaan
koristukseksi. Laatikon valmistuttua halusimme pikimmiten testata sitä
käytännössä, ja niinpä eräänä keskiviikkona emännät valmistivat ohraryynipuuroa
illansuussa, joka jätettiin yöksi laatikkoon hautumaan. Puuroa ei valmistettu
täysin valmiiksi, vaan vain sen verran, että varsinainen kypsyminen tapahtuisi
heinälaatikossa. Seuraavana aamuna jännitys oli suuri, kun avasimme laatikkoa:
olisiko sisällä kylmää ja paakkuista puuroa vai herkullista ja lämmintä
aamiaista kahdelle nälkäiselle rengille? No vetistä velliähän siellä oli,
kaukana valmiista puurosta. Syy puuron epäonnistumiseen selvisi kuitenkin, kun
kävi ilmi, että puurokattilaa oli vaihdettu juuri ennen laatikkoon laittamista.
Tällöin lämpö pääsi harakoille, eikä puuro tietenkään hautunut viileässä
kattilassa. Toisella kerralla esihaudutettu puuro siirrettiin oikeaoppisesti
suoraan liedeltä laatikkoon, ja aamulla laatikossa odottelikin varsin maukasta
ohraryynipuuroa.
 |
| Laatikko täytettiin huolellisesti heinillä |
Löysimme vuoden 1931 Kotiliedestä artikkelin, jossa
kotitalousopettaja esitteli erästä keittiökeksintöä otsikolla ”helppotekoinen
jäähdytyskaappi”. Jäähdytyskaappi on rakenteeltaan varsin yksinkertainen; se on
valmistettu puukehyksistä, joiden hyllyt on tehty rautalankaverkosta. Kaappi
päällystetään flanellikankaalla, joka imee tehokkaasti vettä. Jäähdyttäminen
tapahtuu, kun flanelli imee itseensä kaapin päällä olevasta säiliöstä vettä,
joka haihtuu ilmaan. Kaapin alle puolestaan asetetaan jokin astia, johon liika
vesi pääsee valumaan. Tärkeätä on, että kangas ei pääse kuivumaan, ja että
kaappi on asetettu viileään paikkaan. Oman kaappimme rakensimme Kotilieden
ohjeiden mukaan, ja kooltaan se on 22,5 x 24 x 55 cm. Flanelli on kiinnitetty
kaappiin ohjeen mukaisesti nupeilla, jotta se on helposti irrotettavissa. Testasimme
kaappia niin, että asetimme kaapin sisään palasen voita, maitoa ja
lämpömittarin. Flanelli kasteltiin huolellisesti ja kaapin päälle laitettiin
vesiastia, johon flanellin liepeet upposivat. Alkulämpötila kaapissa oli 22
astetta, ja muutaman tunnin kuluttua lämpötila oli pudonnut 2 astetta. Ero ei
kovin merkittävältä vaikuta, eikä jäähdytyskaappia varmastikaan voi pitää
varsinaisena jääkaappina. Kaappi pääsee kenties parhaiten oikeuksiinsa
kesäisinä hellepäivinä, jolloin vaikkapa voi saattaa säilyä kaapissa kiinteänä.
 |
| Kotilieden jäähdytyskaappia esittelevä ohje vuodelta 1931 |
 |
| Jäähdytyskaapin flanelli on ommeltu kaappiin sopivaksi, ja napit pitävät kankaan napakasti kiinni |
Kuinka yleisesti edellä mainitut keksinnöt ovat olleet
käytössä, on vaikea sanoa asiaa tarkemmin tutkimatta. Museokävijöille tutuin
kapistus oli heinälaatikko, ja monet liittivätkin heinälaatikon Aromipesään.
Viili valmistui viilinvalmistuskaapissa mainiosti, mutta kuinka tarpeellinen
varsinainen kaappi kuitenkaan on kyseiseen työhön jää kyseenalaiseksi – viilin
valmistaminen kun on kuitenkin suhteellisen helppoa ilmankin kyseistä keksintöä.
Kaapista saattaa olla hyötyä enemmän talviaikaan, jolloin huoneilmaa lämpimämpi
kaappi edesauttaa viilin valmistumista. Lisää lämpöä kaappiin saa asettamalla
sinne vielä kuumalla vedellä täytetyn pullon. Kaappi säästää myös jonkin verran
pöytätilaa, koska kulhot on pinottu päällekkäin. Joka tapauksessa kaikki edellä
mainitut kapistukset ovat helppoja rakentaa ja toimivat kätevänä lisänä
vaikkapa sähköttömällä kesämökillä tai retkellä.
Teksti ja kuvat: Janne Aakko ja Lauri Heikkilä
Lähteet:
Kotiliesi 1931: 696
Kotiliesi 1931: 701
Kotiliesi: 1934: 442
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti