Nummenpakka vuonna 1824. 2. Pappi, lukkari, sotilas, suutari

 

Aiemmin julkaistu osa 1, Viinamäki ja Björkeberg

 

Björkebergin taakse lähes katseen ulottumattomiin jäivät suutarin ja räätäli Bergmanin torpat, sekä kaukaisimpana Takala. Vuoteen 1824 mennessä vielä etäämmät Perälän ja Pellonperän torpat olivat jo  hävinneet ja niiden pikku viljelmät yhdistetty takaisin Nummen kylän talojen peltoihin. Eteenpäin astellessaan kulkija ohitti tien oikealla laidalla pikkuruisen Kivelän torpan. Sen rakensi vuonna 1760 Littoisten Tähkäpään entinen lampuoti eli vuokraviljelijä Anders Jöransson. Hän oli jättänyt Tähkäpään talon vanhoilla päivillään ja mennyt uusiin naimisiin. Kivelä pysyi hänen leskensä hallussa vuoteen 1806 saakka. Vuonna 1824 Kivelässä asui merimies Tulinin leski Anna.

Pian Kivelän jälkeen jyrkässä rinteessä näkyi kaksi rakennusta, joita ei vuoden 1824 kartassa ja asiakirjassa selitetä lainkaan, eivätkä ne liity mihinkään vuoratonttiin. Toinen niistä osuu nykyisen Santakuopankadun kulmaan, sattumoisin kohtaan, josta yhä löytyy vanha kellari. Tuon kellarin rakenteet viittaavat hyvin korkean ikään: se on tehty viimeistään 1600-luvulla, mutta voi olla vanhempikin – taatusti Nummenmäen vanhin jäljellä oleva rakennuksen osa! Mutta kuka sen on rakentanut ja milloin? Liittyisikö se läheiseen sotilastorppaan tai Kaarinan seurakunnan kappalaisen asuntoon?

Aivan lähellä näitä rakennuksia kyyhötti nimittäin Nummen kylän kahdesta sotilastorpasta peltonsa kulmassa. Se oli lajissaan viimeinen, sillä toinen, hieman alempana tien laidassa sijainnut sotilastorppa oli vuoteen 1824 mennessä jo hävinnyt.  Ruotuväkilaitos oli jäänyt pois käytöstä Suomen tultua liitetyksi Venäjään vuonna 1809, ja sotilastorpat joko hävitettiin tai muutettiin tavallisiksi vuokratorpiksi. Ruotuväkilaitoksesta johtuen joka kylässä oli aikoinaan asunut varsinaisten ja varasotilaiden lisäksi myös entisiä sotilaita, joiden oli palvelukseen enää kykenemättöminä ollut pakko jättää sotilastorppa ja löytää muu asunto. –  Yhden entisen sotilaan, Wickerin torpanhan jo olemme nähneetkin, ja Töykkälänkin muinainen asukas Gyllenbögel oli vanha sotilas.

Sotilastorpan isonpuoleiseen peltoon rajautui ”niin sanottu kappalainen Avellanin tontti”. Kaarinan seurakunnan apulaispapilla eli kappalaisella oli ainakin jo 1640-luvulla ollut oma rakentamansa asunto jossakin kirkon lähellä. (Tässä kohtaa tulee etsimättä mieleen edellä mainittu vanha kellari!) Avellanin tontti, jonka ääressä kulkija nyt seisoi, oli osoitettu vuonna 1768 silloisen kappalaisen Johan Avellanin käyttöön. Kappalaisen varsinainen virkatalo Ravattulan Suutela oli niin kaukana kirkosta, että järjestelyä pidettiin järkevänä.

Kappalaisen virka oli kulkenut 1710-luvulta alkaen Avellanien suvussa, toki virallisten kappalaisenvaalien tuloksena. Vuonna 1785 seuraava Avellanin sukua edustava kappalaisehdokas oli kuitenkin hävinnyt vaalit. Kaarinan pitäjän historia -teos kertoo, että asiaan liittyi parjauskampanja Avellania vastaan, eikä vaalitoimituskaan sujunut aivan ilman vilppiä. Nummen talojen isännät, joille Avellan olisi ollut tuttu ja mieluinen valinta, sallivat Avellanin jälkeläisineen kuitenkin pitää tonttia edelleen hallussaan, eikä vaalit voittanut uusi kappalainen saanut sitä käyttönsä. Vuonna 1824 kulkija ohitti siis Avellanien laajan tontin useine rakennuksineen, puutarhoineen ja ryytimaineen. Sireenien tuoksuakin ilmassa saattoi näillä main tuntua.

Avellania vastapäätä tien toisella laidalla asui palveluksesta eronnut sotilas (siis jälleen yksi sotilas!) Pihlgren pienen peltotilkkunsa ääressä. Pihlgren oli saanut luvan käyttää torppaa ja peltoa kuolemaansa saakka, eräänlaisena palkkiona pitkästä sotilaspalveluksestaan. Vanhan Pihlgrenin sittemmin kuoltua torpan asukkaana jatkoi hänen poikansa, suutari Josef Pihlgren.

Avellanin ja Pihlgrenin välissä seisoessaan kulkija oli jo lähes ohittanut takavasemmalle jääneet kolme torppaa. Länteen viettävällä harjun rinteellä, nykyisten Keskikadun ja Kirkkotien välisellä maakaistalla oli jo pitkään sijainnut Lukkarin torppa, Kaarinan lukkarin asunto. Ehkä peräti 1720-luvulta alkaen, jolloin lukkarin tiedetään pystyttäneen itselleen muutamia rakennuksia jonnekin Nummenmäelle. Vuonna 1824 tätä kenties jo satavuotiasta asuinsijaa piti hallussaan vanhan lukkari Lewanderin leski Ulriikka, mutta samalla tontilla asui myös suutari Woivalin perheineen ja oppipoikineen. Heillä oli rajanaapurinaan hauskasti nimetyssä Usnaburin eli Uusinaapurin torpassa suutari Wikblom ja etäämpänä Pässilän torpassa tiilitehtaan työläinen Numén. 

 

Astuttuaan alamäkeen Avellanin ja Pihlgrenin tonttien välistä kulkija saavutti tienhaaran, nykyisten Kirkkotien ja Keskikadun risteyksen. Vasemmalle puolelle jäi aikamoinen hiekkakuoppa, joka ei kuitenkaan ollut mitään verrattuna siihen kaivantoon, joka Nummenmäen kyljessä on ammottanut 1800-luvun lopulta alkaen. Silloin harjusta alettiin kaivaa soraa ja hiekkaa valtion työmaille Turun kasarmin ja Karjaan rautatien rakentamiseen. Hiekkakuoppa on syönyt tieltään myös sen kohdan harjun selästä, jossa vuonna 1824 seisoi Kaarinan kirkon kellotapuli. Kellotapulinmäeksi harjun lakea tuolloin kutsuttiinkin. Vain kahden vuoden kuluttua yksinäinen kellotapuli tuli kuitenkin häviämään harjulta, sillä se korvattiin silloin nykyisellä, kirkon kiviaidan eteläportin yhteyteen muuratulla tapulilla. 

Näkymä Nummen kirkon nykyisen, vuonna 1826 rakennetun kellotapulin läpi kirkon eteläsivulle. V. Schilling / Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Kellotapulin jälkeen kulkija ohitti vielä unilukkari eli suntio Aspegrenin asunnon. Siitä kiviseen kirkkoaitaan saakka oli vuonna 1824 varmuuden vuoksi varattu alue yleishyödyllisiin tarkoituksiin, mm rakennustavaralle, joka kirkon tulevissa korjauksissa kenties tultaisiin tarvitsemaan. Lisäksi vierestä oli juuri paalutettu tontti kappalainen Christian Grönlundin asuntoa varten. Koska vanha kappalaisen tontti oli edellä kerrotun mukaisesti jätetty entisen kappalaissuvun Avellanin haltuun, vaati virkaa vuodesta 1806 hoitanut Grönlund korvaukseksi vastaavan asuintontin läheltä kirkkoa – paljoa tätä lähenmpää hän ei olisi voinut sitä saada! Grönlund ei kuitenkaan koskaan ehtinyt pystyttää tontilleen asuntoa, sillä kun hänestä vuonna 1831 tuli Kaarinan kirkkoherra, hän sai tietenkin virka-asunnokseen Pappilan. Kappalaiselle varattu tontti lienee sama kohta, johon sittemmin pystytettiin Kaarinan kunnantupa ja vielä myöhemmin Nummen kansakoulun puurakennus.

Kulkija päätyi kirkon kiviaidan viertä kirkkoaukiolle silmäilemään sitä reunustavia upouutta Pappilaa  sekä, Kuikkulan, Kylän ja Simolan rakennuksia. Hän olisi voinut jatkaa aukiolta oikealle Simolan talon vieritse Halisten myllylle ja katsastaa mennessään myös Korvalan ja Tammen rakennukset. Aina 1800-luvun lopulle saakka tämä tie oli pääväylä Halisten kosken Kaarinan puoleiselle rannalle - niin vilkas, että 1890-luvulla toivottiin jopa sen muuttamista yleiseksi maantieksi, jotta runsaan liikenteen tielle aiheuttamia vaurioita voitaisiin paremmin korjata. 

---

Se joka tuntee seudun nykyisiä katuja, on saattanut huomata tekstissä tuttuja nimiä. Nummenpakalta ja sen lähistöltä löytyvät nykyisin mm Avellaninkatu, Unilukkarinkatu, Viinamäenkatu, Takalankatu ja Töykkälänkatu.

Vuonna 1824 kuvan etualalla olisi seissyt Kaarinan kirkon kellotapuli.