Koruprojekti 2026 OSA 1: Perittyjen korujen tunnearvo

Turussa sijaitsevan kultasepänliike Koru-Linnean myynnissä olevia second hand koruja.
Valokuvaaja: Samu Nygren 13.3.2026.

Second hand nykydokumentointi projekti 2026

Maaliskuussa 2026 Turun Kaupunginmuseon siviilipalvelushenkilö Samu Nygren haastatteli ihmisiä ja valokuvasi heidän perittyjä -ja second hand koruja. Kyseessä oli kaupunginmuseon nykydokumentointi projekti, jonka aiheena oli second hand. Kuvat koruista ja niiden historialliset tiedot talletettiin museon AINA-kokoelmahallintapalveluun.

Perittyjen korujen tunnearvo

Ihmiset ovat kuin harakoita. Kauneus luonnollisesti vetää ihmisiä puoleensa ja kauniit kiiltävät asiat, kuten korut, viehättävät ja miellyttävät silmää. Korut voivat olla hyvinkin henkilökohtaisia, ja joskus ne kantavat mukanaan monen sukupolven historiaa. Niillä voi kuitenkin myös koristaa ihon viestiäkseen omasta varallisuudesta, tai sitten ne eivät merkitse kantajalleen sen enempää. Monelle ne kuitenkin merkitsevät. Onko yleisempää välittää korujen rahallisesta arvosta vai ulottuuko koruista välittäminen pintaa syvemmälle? Ovatko korut ja ihmisen tunteet vahvemmin sidoksissa kuin voisi ajatella?

Ninalle, 59, on tärkeää muistaa läheisiä perityillä esineillä

Itsetehty emaloitu tummansininen rintakoru.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026

Vasemmassa kuvassa on Ninan anopin tekemä emaloitu tummansininen rintakoru. Nina ihailee sen yksinkertaisuutta ja värejä. Rintakoru muistuttaa häntä vahvasti 1960-1970-lukujen tyyleistä, joista hän pitää. Hän arvostaa sitä, että hänen anoppinsa on sen hänelle antanut. Korussa on siten paljon tunnearvoa ja se on ollut aktiivisessa käytössä

Ninalle koruissa tärkeintä onkin tunnearvo. Rahallista arvoa hän pitää samantekevänä. Vaikka hänen perityt korunsa ja second hand huonekalunsa eivät ehkä ole rahallisesti niin arvokkaita, ne merkitsevät paljon tunteellisella tasolla. Hänestä on lohduttavaa nähdä näitä tärkeitä esineitä arjessa. Jopa pelkkä tieto siitä, että perittyjä koruja on olemassa hänen laatikossaan, merkitsee hänelle suunnattomasti.             

Korujen arvo Ninalle on kasvanut ajan myötä ja hän kokee tämän saman koskevan hänen muitakin esineitään. Vaikka Nina ei tietäisi korujen tarkkaa alkuperää, hän kokee voivansa itse antaa koruille oman tarinansa, jos tarina ei ole tiedossa.

Nina tiedostaa, että koruja voisi myös myydä. Hän on kuitenkin sitä mieltä, että jos hän myisi ne ja saisi niistä rahaa, raha vain käytettäisiin johonkin ja sitten unohdettaisiin. On mukavaa, että ympärillä on pieniä asioita, jotka muistuttavat ihmisistä, joilta korut on saatu. Nina on pohtinut myös korujen antamista eteenpäin. "En vain ole varma, haluaako niitä kukaan", hän naurahtaa.

Citizen-kello 1950-luvulta.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026.

Oikeanpuoleisen kuvan kello oli alun perin Ninan ukin, joka käytti sitä aktiivisesti 1960-luvulla. Citizen-merkkinen kello on valmistettu 1950-luvun puolella. Ukin kuoltua vuonna 1966 muutama kuukausi Ninan syntymän jälkeen, Ninan äiti peri kellon ja käytti sitä n. 1980-1990-luvuilla. 

Nina peri kellon itselleen 2020-luvulla. Kellon tunnearvo on suuri ja se tekee kellosta Ninalle merkityksellisen, vaikka se ei ole hänen sanojensa mukaan rahallisesti arvokas. Nina ei itse ole kelloa käyttänyt. Hänelle on kuitenkin tärkeää, että se on olemassa ja jossain lähettyvillä, pitämässä muistoa perheestään elossa. Kello on helppo säilyttää muistona, koska siinä ei ole ranneketjua ja se mahtuu pieneen tilaan.

Martti Viikinniemen suunnittelema suomalainen
vintage hopeinen ametistisormus.
 Tehty n. vuonna 1967 ja Nina on saanut sen anopiltaan.
 Sormus on aktiivisessa käytössä.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026

Ilman koruja Milla, 20, ei tunne oloaan omaksi itsekseen

Korut merkitsevät Millalle paljon tyylissä. Hänen mielestään persoonallisuus näkyy selkeästi korujen kautta. Värit ja tyylit kertovat paljon luonteesta ja hän kertoo pystyvänsä hieman analysoimaan, millainen henkilö voisi olla korujen perusteella. Kultaiset korut hän yhdistää päässään hienostuneisuuteen ja vähäisen korujen käytön tietynlaiseen eleganttiuteen. Jos on paljon koruja, se voisi viestiä grungesta tai boheemista elämäntyylistä, hän lisää. Millaa harmittaa, koska hän ei saa työpaikallaan käyttää koruja hygieniasyistä. "Se on aivan kuin ei olisi oma itsensä. Kuin puuttuisi jokin palanen", hän sanoo. 

Pilgrim-sydänsormus, jonka Milla on ostanut kirpputorilta.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Vasemmalla olevassa kuvassa on yksi Millan lempisormuksista, sydänsormus. Se on ostettu kirpputorilta. Milla sanoo rakastavansa sydämenmuotoisia koruja ja hän pitää myös sormuksen kimaltelevista kivistä. Millan mielestä perityt korut eivät ole ainoita, joihin voi syntyä tunnearvo.

Milla kertoo olevansa erittäin kiintynyt sydänsormukseen, panikoiden aina jos se häviää hetkellisesti. Koruun liittyy runsaasti hyviä muistoja, kuten esimerkiksi lukioajat ja ensitapaaminen hänen poikaystävänsä kanssa. Kirpputorisormus on myös todistanut olevansa kestävää materiaalia, koska se ei ole muuttunut miksikään vuosien varrella, eikä myöskään värjää sormea vihreäksi, kuten huonolaatuiset korut joskus tekevät. Sormus on Pilgrim-merkkiä, joka on tunnettu kierrätettyjen materiaalien käytöstä koruissa.

Millan kultainen rannekoru 1970-luvulta,
jonka hän on perinyt isoisoäidiltään.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Oikeanpuoleisessa kuvassa on Millan kultainen rannekoru. Se on peritty hänen isoisoäidiltään, joka menehtyi muutama kuukausi Millan syntymän jälkeen. Isoisoäiti sai korun 1970-luvulla ja siihen on kaiverrettu päiväys 1.9.1970. Vaikka Milla ei tuntenut isoisoäitiään, hän tietää tämän olleen erittäin pidetty ja rakastettu ihminen. Koru on Millan ainoa konkreettinen muisto mummostaan. Tunnearvo korussa on siis todella tärkeä, eikä hän halua tunnesiteen takia myydä sitä. Hän on kuitenkin miettinyt sen eteenpäin antamista jonain päivänä, mutta ei vain ole vielä varma kenelle sen antaisi.

Millan isoisoisän kultaiset kihla- ja vihkisormukset
vuodelta 1939. Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026

Vasemmalla kuvassa on Millan isoisoisän kultaiset kihla- ja vihkisormukset, jotka ovat vuodelta 1939. Millalla on harvoin kultaa päällä, mutta käyttää näitä sormuksia, jos tekee mieli käyttää kultaa.

Milla kertoo, että heidän perheessään ei ole hirveästi perittyjä koruja, siksi nämä korut ovat niin tärkeitä. Hän ihailee niitä, joilla on paljon perittyjä asusteita ja toteaa, että se olisi hienoa tulevaisuudessa periä jotakin ja antaa se eteenpäin.

Sanni Y:n perintökoru.
Korun valmistajasta ei ole tietoa.
Valokuvaaja: Sanni Ylönen 2.3.2026.

20-vuotiaan Sanni Y:n hellyttävä perintötarina

Sannin ukki menehtyi vuonna 2014, jonka jälkeen Sannin mummo osti ukin lompakkoon jääneillä rahoilla kaulakorun. Vuonna 2020 mummon kuoleman jälkeen Sanni peri kaulakorun itselleen. Hän kertoo, että vaikka koru on peritty mummilta, se muistuttaa häntä myös ukista. 

Sanni on avoin korun eteenpäin antamiselle jälkipolville tulevaisuudessa, kun hän on vanhempi. Hän ei itse juurikaan käytä koruja, mutta sanoo, että voisi ihan hyvin käyttää mummon vanhaa korua päivittäisessäkin käytössä. Hän on erittäin varovainen, ettei koru häviä.

Sanni R:n, 20, suhde koruihin on vahva ja henkinen

Sannin helmikaulakoru, jonka hän on perinyt isoisoäidiltään.
Valokuvaaja: Samu Nygren 4.3.2026.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa on Sanni R:n helmikaulakoru, jonka hän on perinyt hänen isoisoäidiltään. Sen valmistusvuodesta tai suunnittelijasta ei ole tietoa, mutta se on Sannin mukaan ollut ainakin 30 vuotta käytössä, 1990-luvulta lähtien. Sanni kertoo, että hänen isoisoäitinsä käytti kaulakorua hyvin usein arjessa. Isoisoäidin kuoltua hänen talonsa siivottiin, jolloin Sanni peri korun. Korua on korjattu muutaman kerran, koska se on Sannin mukaan "nähnyt elämää". 

Isoisoäiti oli Sannille hyvin tärkeä ihminen ja siksi helmikaulakoru on hänelle erittäin arvokas perintö. Hän kokee voivansa kantaa mukanaan palaa rakkaasta isoisoäidistään. Sanni käytti kaulakorua esimerkiksi lukion vanhojen tansseissa sekä valmistujaisissaan ja hän kertoo, että se tuntui kuin hänen isoisoäitinsä olisi ollut läsnä niissä merkittävissä hetkissä. Sannin tunneside helmikaulakoruun on valtava, ja hän sanoo ehdottomasti suosivansa tunnearvoa koruissa rahallisen arvon yli. Helmikaulakorun merkitys ei ole helmien kalleudessa, koska helmet eivät edes ole aitoja. Merkitys Sannille on siinä, että on ihanaa käyttää korua, johon hänen isoisoäitinsä on koskenut ja myös aktiivisesti pitänyt yllään.

Sanni ei ole varma haluaako hän antaa korua eteenpäin. Hän sanoo haluavansa pitää korun itsellään niin kauan kuin "henki pihisee". Koru on melko aktiivisessa käytössä ja hän pyrkii myös pitämään korua päällään monin luovin tavoin, eikä pelkästään kaulalla.

Sannin käärmesormus ja sydänsormus, jotka ovat molemmat kalevalakoruja. Valokuvaaja: Samu Nygren 4.3.2026.

Käärmesormuksen Sanni on saanut joululahjaksi entiseltä kumppaniltaan, joka osti sen käytettynä kirpputorilta. Korun oikea ikä ei ole tiedossa, mutta Sannin käytössä se on ollut muutaman vuoden ajan. Kalevalakorut ovat tunnearvon lisäksi myös kulttuurihistoriallisesti arvokkaita. Sanni haluaa tukea suomalaista muotoilua ja vaalia suomalaista kulttuuriperintöä. Hänen mielestään on merkittävää, että korut ovat suomalaista designia ja häntä kiehtoo se, että Kalevala inspiroituu suomalaisesta muinaisuskosta, ja että se näkyy koruissa. Hän on tyytyväinen, että voi tällä tavalla olla osa suomalaisen kulttuurin vaalimista.

Sydänsormus oli Sannin kihlasormus. Vaikka kyseinen suhde on päättynyt, sormus on niin iskostunut paikoilleen, että vaikka se ei enää merkitse kihlausta, se on silti Sannille tärkeä. Hän muistelee sitä lämmöllä, koska se oli kuitenkin melko suuri ajanjakso hänen elämästään. Sormus on ostettu käytettynä vuonna 2023.

Sanni osti punakivisen sormuksen vuonna 2024 käsityöläiskojusta
 ja tykästyi koruun heti. Sanni pitää arvossa sitä, että se on käsintehty. 
Valokuvaaja: Samu Nygren 4.3.2026.

Sannin kaikilla sormuksilla on hänelle vahva tunnearvo ja ne lepäävät hänen sormissaan aina samoilla paikoilla. Hän ei tunne oloa omaksi itsekseen ilman niitä. Kolmen sormuksen yhdistelmä on Sannille rakas, sillä ne kaikki muistuttavat sydäntälämmittävistä muistoista.

Sannin suhtautuminen koruihin on hieman jopa taikauskoinen. Hänen sormuksensa ovat niin juuttuneet paikoilleen, että hänellä on tyhjä olo ilman niitä. Olosta tulee tasapainoinen vasta kun ne ovat paikoillaan. Hän kertoo, että kaikilla asioilla on oma tietynlainen sielu tai henki, ja se lisää tunnearvoa. "Ihmiset antavat energiaa, ja entisen omistajan energia jatkuu edelleen käytetyssä korussa", Sanni sanoo. "Ja oma energia lisätään mukaan."

Korujen merkitys on Sannin mukaan hyvin suuri. Hän huomauttaa, että ne ovat kulttuurisestikin merkittäviä maailmalla, kuten esimerkiksi nenäkorut, korvien venytykset, kruunut ja tiarat. Ne viestivät asemasta ja identiteetistä. Lävistyksistä ja lävistyskulttuurista voi usein välittyä kapinallisuutta. Sanni sanoo, että koruilla on merkitystä jopa silloin kun niitä ei ole, koska koruttomuuskin kertoo ihmisestä.

Tuula, 81, ei ole edes tietoinen korujensa rahallisesta arvosta

Ennen kaikkea Tuula ajattelee koruissaan niiden tunteellista arvoa. Hän on saanut runsaasti koruja lahjaksi läheisiltään, joten hänen korulaatikkonsa on kuin portaali menneisyyteen. Tätä Tuula pitää kaikkein merkityksellisempänä. Hän tunnustaa, että ei edes tiedä omien korujensa rahallista arvoa. Hänelle korujen periytyminen on kaunis asia, joten hän haluaa säilyttää korunsa ja jättää niitä jälkipolville tulevaisuudessa. Hän toivoo, että korut jatkavat elämäänsä käytössä, tai vain muistona. 

Suuri määrä hänen koruistaan on hänen pikkuveljeltään. Tuula kertoo, että hänen pikkuveljensä oli Kupittaan Kullan kultaseppäoppilaana heidän nuoruudessaan, ja myöhemmin myös valmistui ammattiin. Pikkuveli teki myös koruteollisuus Tillanderille töitä ja jatkoi korujen tekemistä eläköitymiseen saakka. Tuula sai lahjaksi paljon koruja, joita pikkuveli teki opiskelija-aikoinaan. Valitettavasti nykyään suhde veljeen on etäinen, mutta korut muistuttavat hyvistä ajoista. "Eläkeläisenä suhde on muuttunut ja yhteydenpito on vaikeampaa", hän kertoo. 

Tuulan rintakoru, jonka hän sai Strömman mökkituvan ostoyhteydessä.
 Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Tuula valitsee korunsa asunsa perusteella, ja miettii ylipäätään paljon, että mikä sopii minkä kanssa. Hänenkin mielestä korut viestivät monta asiaa ja niistä tulee vahvasti korun kantajan luonne esiin.

Tuula sai oikeanpuoleisen kuvan rintakorun kaupan päälle 1990-luvulla, kun hän läheistensä kanssa osti merenrantatontin Strömmasta. Tuula muistelee Strömman mökkiä lämmöllä, sillä siihen liittyy paljon hyviä muistoja hänen omasta perheestä ja kauniista näkymistä. Strömma oli hänen ensimmäinen kesänviettopaikka, ja hän tulee muistamaan sen aina. Rintakoru on melko aktiivisessa käytössä, Tuula käyttää sitä sopivan asun mukaan.

Tuulan ystävättäreltä lahjaksi saatu
 hopeinen sydänkaulakoru.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Sydänriipus vasemmassa kuvassa oli rippilahja Tuulalle vuonna 1959. Hänellä on ihania muistoja sen antajasta, jonka kanssa ystävyys on säilynyt vuosikymmeniä. Hän muistelee, kuinka tämä ystävätär oli varttunut varakkaammassa perheessä, joten hän aina lahjoi Tuulaa koruilla ja vei häntä ulos syömään hienoihin ravintoloihin. Ystävä on nyt hoitokodissa, jossa Tuula on käynyt vierailulla. Kaulakorua hän käyttää todella usein. Hän on saanut samalta ystävältä myös hopeisen timanttiriipuksen.




Nea, 20, pohtii sukukalleuksien vastuuta ja merkitystä

Päästessään ripille, Nean kummitäti antoi Nealle lahjaksi camee-kaulakoruja. Nea ei ollut halunnut toista ristikorua, ja hän on aina pitänyt camee-koruja kauniina. Korut ovat alunperin Nean isoäidiltä, eli fammulta. Fammu ei ollut aina elänyt hyvissä olosuhteissa, joten nämä korut olivat hänelle kuin aarteita. Nealle siis merkitsee paljon, että fammu halusi lahjoittaa ne hänelle. Nyt camee-korut ovat Nean aarteita ja tunnearvo on suuri. Vaikka nämä camee-korut eivät ole kalleimmasta päästä, tunnearvo tekee niistä Nean korukokoelman arvokkaimmat.

Nean isoäidiltä saatu camee-kaulakoru 1800-luvulta.
Valokuvaaja: Samu Nygren 12.3.2026 

Nean camee-korujen historia ulottuu jopa 1800-luvulle asti. Nean fammu oli saanut korut omalta äidiltään, mutta tarkkaa alkuperää ei tiedetä. Neaa harmittaa, ettei koskaan kysynyt fammultaan tarkempaa tietoa korujen alkuperästä, tämän ollessa vielä elossa. Hän kuitenkin olettaa, että ne ovat tehty Suomessa. Nean mielestä tietämättömyys luo eräänlaista mystiikkaa, ja tämä on hänestä kiehtovaa. 

Camee-korut ovat selvinneet maailmansodista ja muista synkistä olosuhteista. Nea kokee, että kantaa mukanaan vaikuttavaa sukunsa historiaa koruissa. Hän haluaa antaa korut eteenpäin jälkipolville, mutta sanoo harkitsevansa tarkkaan, ennen kuin hän antaa ne pois.

Nea käytti pienempää camee-korua fammunsa hautajaisissa, mutta muuten korut eivät ole aktiivisessa käytössä, koska pelko niiden hävittämisestä tai rikkoutumisesta on liian suuri. Neasta tuntuu, että hän "kuolisi", jos ne häviäisivät. "Ne eivät kanna vain minun historiaani, vaan koko suvun", hän toteaa. Fammu oli myös erittäin rakastettu henkilö hänen suvussaan, joten senkin takia korujen tuoma vastuu on suuri.

Nean isoäidiltä saatu camee-kaulakoru 1800-luvulta.
Valokuvaaja: Samu Nygren 12.3.2026

Korujen syvempi merkitys - ihmiset haluavat muistaa ja ennen kaikkea tuntea

Me ihmiset pidämme tärkeänä itseämme koristamista erilaisilla koruilla, jotka toivomme muiden huomaavan ja kehuvan. Mutta korujen käyttäminen ei suinkaan ole vain pinnallista halua saada toisilta ihailua. Korujen merkitys on yksilöllistä ja suurimmalle osalle ihmisistä korujen käyttö on syvällistä. Ne voivat tuoda turvaa ja tasapainon tunnetta, kun ne ovat paikoillaan. Ne voivat muistuttaa läheisistä tai ihmisistä, joita ei ole koskaan välttämättä edes tavannut. Ne voivat olla ainoa konkreettinen pala, mikä sitoo ihmisiä toisiinsa. Ne sitovat rakkauden hääpäivänä ja niitä saadaan lahjaksi rippijuhlissa. Niitä voidaan käyttää myös uskonnollisista syistä ja edustaa suhdetta omaan Jumalaan. Ne viestivät persoonallisuudesta ja sosiaalisesta asemasta. Ne auttavat identiteetin luomisessa. Niitä ostetaan palkinnoksi rankan työviikon jälkeen. Ne ovat kulttuurihistoriallisesti tärkeitä, ja voivat kuvata historiallisia tapahtumia ja tarinoita.

Korujen käytössä ei ole siis kyseessä pelkkä ulkonäkö, vaan myös rakkauden ja muistojen kantaminen mukana. Nostalgian tunne on suuri tekijä käytettyjen tavaroiden ostamisessa etenkin nuorien keskuudessa. Joidenkin mielestä nykyhetki tai tulevaisuus voi vaikuttaa uhkaavalta tai liian turhauttavalta, joten turvaudutaan menneisyyteen ja muistoihin rakkaista ihmisistä. Nostalgia on ylipäätään myös melko trendaava aihe nyky-yhteiskunnassa. Monet yritykset esimerkiksi käyttävät nostalgiaa keinona houkutella asiakkaita, mikä voi olla myös ongelmallista. On kuitenkin tärkeää, että ihmiset pysyvät yhteydessä menneisyyteen, ja helppo tapa tehdä näin on korujen avulla.

Tuulan kihla- ja vihkisormus vuodelta 1969.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Tuulan timanttiriipus, jonka hän sai ystävältään
lahjaksi1950-luvulla.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026

Tuulan kalevalakoru.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Tuulan kultainen rannekoru, jonka hän sai poikaystävältä
 vuonna 1965.
Valokuvaaja: Samu Nygren 5.3.2026.

Ninan anopilta saatu hopeinen rintakoru.
Kupittaan Kullan valmistama ja sen on suunnitellut
 Elis Kauppi, yksi kupittaan kullan perustajista, vuonna 1964.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026.

Hopeinen palloketjuinen kaulakoru 1970-luvulta,
 jonka Nina on saanut anopiltaan.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026

Ninan vaaleansiniset korvakorut,
jotka ovat hänen anoppinsa hääasusta 1960-luvulta.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026

Ninan rengaskorvakorut, jotka hän on perinyt tädiltään.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026.

Ninan hopeinen rannerengas, jonka hän sai anopiltaan. Se on aktiivisessa käytössä.
Rannerengas on koruteollisuus Tillanderin valmistama vuodelta 1957.
Valokuvaaja: Samu Nygren 3.3.2026.

Kirjoittanut Samu Nygren.

Iso-Rasin navetta jo 38 vuotta kulttuuriperinnön taitokeskuksena Kuralan Kylämäessä

 

Kun Kuralan Kylämäen avajaisia vietettiin heinäkuun kolmastoista 1988, Iso-Rasin uudempi navetta alias Arkeologinen Kokeiluverstas sai kunnianarvoisen tehtävän vastaanottaa kylän rakennuksista ensimmäisenä, koreaksi korjattuna sekä avajaisvieraat että yleisön. Vielä avajaispäivästä reilu puoli vuotta taakse päin marraskuussa 1987 samaisessa rakennuksessa toimi yritys nimeltä ”Lasikuitu-Palin”, eikä ensimmäisenä yleisölle avattavan tilan korjaustöihin päästy kuin vasta avajaisvuoden helmikuussa. Kiire korjata oli kova, sillä ”Elävän historian kylän” perustamistyöryhmälle osoitettuun avajaispäivään oli tuolloin enää muutamia kuukausia.

Iso- Rasin uusi navetta kuvattuna idästä 1920-luvulla. Edustalla poseeraa karjakko Aina Ruohonen ja sonni. (Kuralan Kylämäki, Turun kaupunginmuseo)

Iso-Rasin navetta 1980-luvulla ennen Kuralan Kylämäen elävän historian kylää (Kuralan Kylämäki, Turun kaupunginmuseo)

Kuralan Kylämäen Elävän historian kylä perustettiin monipuolisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen, elvyttämiseen ja jatkamiseen. Sen lähtökohtana on alusta asti ollut toiminnallisuus ja opetuskokoelmien käyttömahdollisuus sekä erityisenä säilytyksen kohteena työprosessit, tekeminen ja taidot. Elävän historian kylän perustamisessa päätettiin, että tutkimus-, opetus- ja yleisötoiminta toteutuisi toisiinsa kietoutuneina sulassa sovussa sekä 1950-lukua edustavalla maatilalla että esihistorialliseen aikaan keskittyvässä muinaisverstaassa.

Arkeologinen Kokeiluverstas Elävän historian kylässä

Iso-Rasin uuteen navettaan 1988 perustettu muinaisverstas eli Arkeologinen Kokeiluverstas oli valtakunnallisesti vertaansa vailla. Se oli kokeellisen arkeologian tyyssija, jossa esihistoriallisen ajan työtapoja tutkimalla ja kokeilemalla pyrittiin ymmärtämään ja oppimaan ihmisen muinaisista elintavoista ja -taidoista. Huomion kohteena oli erityisesti metallikausien muinaistekniikat ja materiaalit kuten puu, luu, nahka, rauta, savi ja tekstiilikuidut sekä ihmisen perustarpeet kuten asuminen, pukeutuminen, kulkuvälineet ja ravinnon hankinta kuten metsästys ja kalastus.

Vuosien saatossa Kokeiluverstaalla järjestettiin runsaasti edellä mainittuihin aiheisiin liittyviä tapahtumia, kursseja, kilpailuja, työnäytöksiä ja -esityksiä, tuotettiin opinnäytteitä ja rekonstruktioita sekä kirjoitettiin raportteja. Kunnianhimoisia tutkimus- ja valmistusprojekteja oli lukuisia alkukantaisesta raudanvalmistusprosessista hirvennahkaveneen valmistukseen. Yksi ehkä suuritöisimmistä urakoista oli Kaarinan muinaispuvun valmistaminen primitiivisin eli esihistoriallisesti autenttisin menetelmin ja työvälinein. Puvun valmistuminen kesti useilta käsipareilta jopa kymmenen vuotta!

Pelkästään Kaarinan muinaispuvun työvuosien aikana Kokeiluverstaalla elvytettiin monia lähes kokonaan unohdettuja vaatteen valmistuksen työtapoja raaka-aineen hankinnasta aina puvun viimeistelyyn. Monet työvälineet, kuten pystykangaspuut rakennettiin itse, kankaan värjäyskasvi, värimorsinko viljeltiin myös itse ja Kylämäelle hankittiin jopa omat ahvenanmaanlampaat, sillä juuri niiden villa soveltui tutkimusten perusteella parhaiten pukukankaan langoiksi.

Kaarinan muinaispuvun kankaan kudontaa 1990-luvulla (Kuralan Kylämäki, Turun kaupunginmuseo)

Kokeiluverstaan edustalle rakennettiin myös kivikauden talviasuttava kotarekonstruktio vuosien 1993-1994 aikana. Kota oli ainutlaatuinen opetustila ja kohtaamispaikka, sillä se oli käytännössä aina auki kelle vaan! Mitä kaikkea kota mahtoikaan seiniensä sisällä kokea lähes kahden vuosikymmenen aikana!

Arkeologinen Kokeiluverstas ja sen kivikautinen kota oli harvinainen yleisölle avoin muinaistaitojen tutkimuskeskus ja erityisesti muinaistaitojen ammattilaisten ja -harrastajien kohtaamispaikka, jossa erityistä oli omakohtaisen osallistumisen ja kokemisen mahdollisuus. Se inspiroi suurta joukkoa arkeologeja, käsityöläisiä, vapaaehtoisia, opiskelijoita, koululaisia ja kaikenlaisia Elävän historian kylän kävijöitä yli kaksikymmentä vuotta. Siitä kehittyi oma, erityinen ilmiönsä, josta monilla muinaiskulttuuri-intoilijoilla on ikimuistoisia kokemuksia ja kertomuksia. Se keräsi ihmisiä yhteen ja loi omanlaisen heimonsa muinaistaitojen elvyttämisen äärelle modernissa 1000- ja 2000-lukujen vaihteessa.

Mutta aikansa kutakin! Kaikki loppuu ja muuttuu aikanaan.

Arkeologisen Kokeiluverstaan toiminta hiipui 2010-luvun alkupuolella ja viimeistään kivikautisen kodan poistuminen Kylämäen maisemasta 2013 vei myös muinaisverstaan menneisyyteen ja muistoihin.

Kokeiluverstas ja talviasuttava kotarekonstruktio 2010-luvun alussa.

50-luvun elämä leviää Kokeiluverstaalle

Mutta eipä aikaakaan, kun Iso-Rasin uudemmassa navetassa taas kokeiltiin ja tehtiin omakohtaisesti itse.

2010-luvun uudistusten tuulet toivat Kuralan Kylämäen Kokeiluverstaalle museopedagogiseen sivistystyöhön tähtäävän toimintakeskuksen työpajoineen, tapahtumineen ja kursseineen – ja tällä kertaa 1950-luvun tyyliin!

Kokeiluverstaan uudesti syntynyt idea oli olla paikka, jossa järjestettäisiin työpajoja, kursseja ja tapahtumia, joissa edelleen tekemisen ja kokeilun kautta kulttuuriperintömme kädentaidot ja -tiedot pysyisivät elossa ja välittyisivät Kylämäen kävijöille. Tämän lisäksi Kokeiluverstaan tavoite oli aktivoida ja osallistaa lähialueen asukkaita ja olla tila, johon kuka tahansa oli tervetullut harrastamaan, kiinnostumaan kulttuuriperinnöstä ja kädentaidoista, kokemaan historiaa oman tekemisen kautta ja sivistymään 50-luvun kontekstissa.

Ja niin Kokeiluverstaalla alkoi taas tapahtua ja kokoontua kiinnostuneita milloin minkäkin aihepiirin äärelle. Vuosittain Kokeiluverstaalla vietettiin niin 50-luvun joulu- kuin pääsiäisvalmisteluja, hiihtoloma- ja syyspäiviä, oli avoimia teemaviikonloppuja, ompeluseuroja, muotinäytöksiä ja myyjäisiä, lasten leirejä sekä Kolme keskiaikaista kesäpäivää- tapahtuma. 

Kuralan Kylämäen työpajoista ehkä jo legendaarisin ”Taitotiistai” pidettiin myös ensimmäistä kertaa vuonna 2013, jonka tarjoamaan tekemiseen on siitä lähtien voinut tarttua kuka tahansa ja aina vaan edelleen myös ensi viikolla! 

Uudistuneen Kokeiluverstaan kesissä nähtiin ja koettiin 2015-2018 myös hulvattomat Kylämäen rengit, jotka huviksi ja hyödyksi tarttuivat milloin mihinkäkin opettavaisiin ja käytännöllisiin maatilan nikkarointitarpeisiin amerikankeinusta kimpiastioihin. Kylämäen rengit keksivät opettavaista tekemistä läpi kesän myös yleisölle, ja vastasivat ahkerasti päivittäiseen kysymykseen: ”Mitäs täällä tänään saa kokeilla?”

Kylämäen rengit kokeilevat rakentamaansa amerikankeinua Kokeiluverstaalla 2015 

Vaikka 50-luvun teemat levisivät uudistusten myötä myös Kokeiluverstaalle oli esihistorialla ja muinaistaidoilla siellä edelleen oma paikkansa. Jo 1990-luvulla alkanut Muinaistekniikanviikko jatkui Kokeiluverstaan ohjelmistossa aina vuoteen 2016 asti, jonka jälkeen tapahtuma on tunnettu nimellä Esihistoria esille! Muinaisajan elävöittämistä jatkoivat koko 2010-luvun vielä sekä Kaarle Knuutinpojan jousiampujat ry että keskiaikaan erikoistunut Warusseppäin kilta, jonka seppien työtä voi kuulla ja nähdä Kylämäen sepänpajassa edelleen.

Kokeiluverstas - nimi jäi virallisesti historiaan 2023, kun Iso- Rasin uudempi navetta nimetään ”Kylämäen Verstaaksi”. Nimimuutoksista huolimatta ihmisten kokoontuminen itsetekemisen ja kulttuuriperintömme elossa pitämisen äärellä ei hiipunut vaan päinvastoin. Kylämäen Verstaan kaikille avoimet matalan kynnyksen työpajat ympärivuotisine Taitotiistaineen ja ilmiömäisine keramiikkakerhoineen saavuttivat viime vuosina suuren suosion tarjoten kulttuuriperintöä työpajan muodossa vuoden aikana yhteensä yli 2000:lle henkilölle. Niinpä Kylämäen Verstaan kukoistuskausi aineettoman kulttuuriperinnön  museopedagogisena toiminta- ja sivistyskeskuksena päättyi arvokkaasti huipulla joulukuussa 2025, kun kulttuuriperinnön ja kädentaitojen elossa pitämisen vastuu Iso-Rasin uudemmassa navetassa siirtyi vuorostaan Turun taitokeskukselle ja Taito shopille.

Kylämäen Verstas ja pellavapelto kesällä 2023 (Kuralan Kylämäki, Turun kaupunginmuseo)

Turun taitokeskus käsityön puolestapuhujana Kylämäen Verstaalla

Kylämäen Verstaalle tammikuussa 2026 saapuneen Turun taitokeskuksen/Taito Shopin takana häärää yleishyödyllinen ja voittoa tavoittelematon Taito Varsinais- Suomi ry, jonka historia on pitkä – jopa pitempi kuin itse Iso- Rasin navettarakennuksen. Yhdistyksen juuret juontavat vuoteen 1907 Laitilan nuorisoseurantalolle, jossa Lounais-Suomen maanviljelysseura perusti rinnalleen Lounais-Suomen Kotiteollisuusyhdistyksen.

1900-luvun alussa Maanviljelyseurojen tehtävänä oli muun muassa kotiteollisuuden kaikinpuolinen edistäminen ja tavoitteena koulutusten järjestäminen, puhdetöiden lisääminen, käsityötaidon säilyttäminen maaseutuväestön keskuudessa sekä ansiokotiteollisuuden edistäminen. Maanviljelysseurat järjestivät muun muassa kiertäviä kotiteollisuuskouluja, joissa näitä tavoitteita toteutettiin. Kiertävien kotiteollisuuskoulujen avuksi Maanviljelysseurat ryhtyivät pian ajamaan alueellisten kotiteollisuusyhdistysten perustamista, joista ensimmäisten joukossa perustettiin Lounais-Suomen Kotiteollisuusyhdistys.

Lounais- Suomen Kotiteollisuusyhdistyksestä tuli 1990-luvulla Varsinais-Suomen käsi- ja kotiteollisuusyhdistys ry ja 2000-luvulla Taito Varsinais-Suomi ry, joka edelleen vaalii yli sadan vuoden takaisia Maanviljelyseuran alulle panemia arvoja nykyaikaan päivitettynä. Yhdistyksen toiminta-ajatuksena on käsityökulttuurin säilyttäminen ja edistäminen taitona ja elinkeinona sekä toimia käsityön puolestapuhujana.

Tervetuloa siis Taito Varsinais-Suomi ry Kylämäelle mukaan tähän tärkeään tehtävään pitämään elossa itsetekemisen kulttuuriperintöä!

Ja mikäs sen parempi paikka kuin Iso- Rasin uudempi navetta – alias Kylämäen Verstas!

Ettepä arvaakaan, että Lounais-Suomen Maanviljelysseuraa on kiittäminen myös tuon kyseisen rakennuksen olemassaolosta! Nimittäin vuonna 1923 juuri edellä mainitun Maanviljelysseuran rakennusneuvoja Onni Touru suunnitteli Iso-Rasin uudistusmieliselle isännälle Urho Haavistolle tämän upean navettarakennuksen monien muiden varsinaissuomalaisten maatilojen tapaan.

Mitähän olisi Onni Touru sanonut piirustuspöytänsä ääressä, jos olisi aavistanut, että aikanaan 103 vuoden kuluttua suunnitteilla oleva navetta toimisi maanviljelysseuransa suojissa syntyneen Kotiteollisuusyhdistyksen perillisen kädentaitokeskuksena varsin monivaiheista historiaa jo mahdollistaneena!

Toivotaan Iso- Rasin uudemmalle navetalle, Kokeiluverstaalle, Kylämäen Verstaalle, Turun taitokeskukselle ja Taito shopille edelleen ainakin satojen vuosien tulevaisuutta Varsinais-Suomalaisen kulttuuriperinnön ja käsityön näyttämönä!

Sisäkuva Iso- Rasin navetasta 1920- tai 1930-luvulla (Kuralan Kylämäki)