Joulukuu tuo taas tullessaan ne juhlat, joita juhlitaan
yhdessä television kanssa. Monikaan ei tule ajatelleeksi miten kiinteästi televisio voi olla osaa juhlaamme.
Itsenäisyyspäivänä kuulu katsoa valtakunnan katsotuinta
ohjelmaa, Itsenäisyyspäivän vastaanottoa presidentinlinnassa. Ilman tätä
Linnan juhlat -kättelyohjelmaa ei tunnu, että päivää on vietetty lainkaan.
Monissa perheissä
skoolataan samalla kuohuvan kera, arvostellaan naisten pukuja ja katsotaan
miten kättely ensikertalaisilta sujuu. Ja yritetään pongata näkyykö tuttuja.
Itsenäisyyspäivän viettoa 2016. Kuva TMK. |
Itsenäisyyspäivän vastaanoton kättelyä 2010. Kuva: Lehtikuva. |
Kun kerroin tästä tavastamme ruotsalaiselle kollegalleni, hän heti kysyi: Har ni flagga? Meidän perheessä pientä pöytälippua
ei ole, mutta sinivalkoiset kynttilät kylläkin.
Oleellista on kuitenkin kokoontua television ääreen, arvostella pukuja ja katsoa
ketkä ovat saaneet kutsun tasavallan tärkeimpään juhlaan.
Ensimmäinen suora lähetys Linnan juhlista saatiin jo vuonna
1967, mutta yhtäjaksoisesti suoria lähetyksiä on voinut seurata vuodesta 1982
lähtien.
Nobelfesten
Naapurimaassamme Ruotsissa vastaavanlainen, koko kansan tv:n ääreen kokoava lähetys on 10.12 vietettävä Nobelfesten. Tässä ohjelmassa kohokohtana ei ole kättely vaan kolmen ruokalajin illallinen, Nobelmiddagen. Nobel palkinnon saaneet juhlivat ja syövät yhdessä Ruotsin valtakunnan eliitin ja kuninkaallisten kanssa. Ohjelman katsomiseen valmistaudutaan huolella. Useimmat valmistavat myös juhlavan kolmen ruokalajin menun, jota syödään tv-ohjelman ääressä ja myös pukeutuvat juhlavasti tilaisuutta varten. Syntyy tunnelma, että on mukana juhlassa. Samalla tavoin kuin Suomen itsenäisyysjuhlaa, Nobel illallistakin selostavat etikettiexpertit, ja muotitoimittajat kommentoivat kuninkaallisten ja valtakunnan silmäätekevien naisten pukuja.Nobel-illallinen vuonna 2015. http://wownews.se/senaste-nytt/det-har-drack-gasterna-pa-nobelmiddagen/ |
Ja jouluaattonakin katsotaan televisiota
Eivät television kanssa vietettävät juhlat tähän loput.
Jouluaattoon liittyy nykyisin rutkasti televisio perinnettä. Niitä on hiipinyt
aattoomme ihan huomaamatta.
Joulurauhaa julistetaan vuonna 2006. TMK |
Paavo Heinonen lukee joulurauhan julistuksen 2006. TMK/Martti Puhakka. |
Joulurauhan julistus rytmittää suomalaisperheiden aattoaamua merkittävästi. Syödäänkö riisipuuro ennen vai jälkeen joulurauhan? Käydäänkö hautausmaalla ennen vai jälkeen?
Mutta mutta, televisio-juhlapäivä alkaa monilla jo aiemmin
uudemmalla perinteellä. Yle esitti ensimmäisen kerran vuonna 1985 Lumiukon;
rakastetun tarinan, jossa pyjama-asuinen poika lentää yhdessä Lumiukon kanssa
läpi talvisen yötaivaan. Ohjelman tunnusmelodiasta Walking in the Air on tullut
nykyisin myös suosittu joululaulu.
Lumiukkoa on esitetty vakiintuneella paikalla, puoli
tuntia ennen joulurauhan julistusta jo pitkään.
Naapurimaassamme Ruotsissa jouluaattoa puolestaan rytmittää Kalle Anka eli suomalaisittain Samu Sirkan
joulutervehdys. Kalle Anka alkaa telkkarista aina klo 15. Ohjelma on tullut aina vuodesta 1960 lähtien. Ohjelman
ääreen kokoonnutaan monasti koko perheen voimin ja rauhoitutaan. Ja perheissä mietitään syödäänkö jouluateria ennen vai jälkeen Kalle Ankan?
Suomessa sama ohjelma ei ole saavuttanut näin kansallista
merkitystä, vaikka lapsena se tuntui olevan tosi iso juttu. Muistan kun sitä
ensimmäisen kerran esitettiin joulu aaton aattona 1978. Se tuli samaan aikaan
kuin uutiset, jotka olivat isälleni tärkeät. Uutiset, joita tuli joka päivä!
Disneyn piirretyt taas oli tuolloin erittäin erittäin harvinaista herkkua. No
onneksi perheeseemme oli juuri hankittu väritv ja me lapset saimme katsoa siitä
tuon maagisen ohjelman. Isälle haettiin jo varastoon raahattu
mustavalkotelkkari.
Joku sentään vielä katsoo Samu Sirkkaa, kuten tämän blogin kirjoittaja. Kuva: http://kiia-sofia.blogspot.fi/2015_12_01_archive.html |
Yle esitti Samu Sirkan joulutervehdystä jouluisin aina
vuoteen 1983 saakka, mutta sitten jostain syystä perinne katosi ja vaikka MTV
otti sen taas aattoillan ohjelmistoon 1991, ei se ole saavuttanut sellaista
asemaa kuin Ruotsissa. Nykyisessä Disney ohjelmien tulvassa Samu Sirkan taika
ei pure samalla tavalla nykylapsiin kuin meihin vanhempiin. Sen vuoksi joudunkin yleensä katsomaan sitä yksin.
Sanna Kupila
kirjoituksesi toi hyvin mieleen sen miten suuressa osassa televisio on joulukuussa verrattuna muihin kukausiin. Minulle ei tule mieleen mitään sellaista tapahtumaa, jonka vuoksi ihmiset yhdessä vuosittain asettuisivat sohvalle istumaan.
VastaaPoistaJoulu on kyllä selvästi television kulta aikaa, ja toivottavasti se myös pysyy sellaisena. Tabletit, älypuhelimet ja muut vastaavat televioita korvaavat tuotteet ovat ottamassa kiinni television suosiota, mutta nuo laitteet eivät tuo samanlaista yhteisyyttä ihmisten välille kuin jos se istuisivat sohvalla katsomassa samaa ohjelmaa.
Ulkomaalaiset voisivat pitää meitä suomalaisia hulluina, kun ajattelee, että vuoden katsotuimmassa ohmelmassa on hitaasti etenävä jono, jossa ihmiset kätelevät presidenttiä ja hänen puolisoaan. Välillä kyllä tuntuu, että koko itsenäisyyden juhliminen jää toiselle sijalle pukujen katsomisen vuoksi. Olisi mielenkiintoista tietää paljonko ohjelmaa katsottaisiin, jos kaikilla oli määrätty puku( esim. miehilla tummapuku, naisilla yksinkertainen pitkä sininen mekko). Hävettää myöntää, että itse tuskin jaksaisin katsoa ohjelmaa ilman hienoa pukuja.
Joulurauhan julistus ei ole koskaan tuottanut minulle lämpimiä tunteitä, enkä vieläkään ole mokomaa katsonut elämäni 32 vuoden aikana. Ymmärrän tapahtuman perinteen ja sen, että se on monelle tärkeä katsoa telkkarista tai paikanpäällä.
Monet joulun lasten ohjelmat ovat kyllä jääneet mieleen niin hyvässä kuin pahassa. Samu Sirkan joulutervehdys on ohjelma, jota katson vieläkin hyvin mielin. Joulupukin kuumalinja oli vähän tylsä, mutta onneksi sitä piristettiin välissä tulevilla lasten ohjelmilla. Lumiukko piirretty jätti minuun sellaiset traumat, etten ole pystynyt katomaan elokuvaa ensimmäisen kerran jälkeen. Elokuvan olisi voinut lopettaa vaikka siten että lumiukko jättää pojalle viestin missä kertoo lähtevansä pohjoisnavalle ja palaavansa tapaamaan tätä taas ensi jouluna.
On totta, että harvoin sitä tulee ajatelleeksi, kuinka olennaiseksi osaksi etenkin itsenäisyyspäivän ja joulun juhlintaa televisio on noussut. Jopa niin olennaiseksi, ettei sitä edes kyseenalaista.
VastaaPoistaToissapäiväinen itsenäisyyspäivä kului hyvin pitkälle television ääressä; ensin Tuntematonta sotilasta ja myöhemmin Linnan juhlia seuraten. Ensiksi mainittu menee aina puoliksi silmät kiinni, etenkin Lehdon "itsemurha" surettaa aina. Jälkimmäinen juurikin kuohuviinilasin kanssa pukuja arvostellen ja veteraaneja katsoessa huokaillen. Oikeastaan juuri tuo jälkimmäinen osuus on se, joka saa miettimään sitä, mistä tässä päivässä oikeasti onkaan kyse.
Joulurauhan julistus tulee aina katsottua telkkarista, vaikka jo viisi vuotta olen Turussa asunutkin. Eräänä vuonna lähdin joulunviettoon vanhempien luo vasta jouluaattona ja juutuin tunniksi keskustaan, sillä eihän ulkopaikkakuntalainen muistanut, että kirkon alue on täysin tukossa puoliltapäivin. Eikä tuo julistus ole ainut ohjelma, jota aattona tulee seurattua. 25-vuotiaskin jotenkin jännästi nauttii Joulupukin kuumasta linjasta.
Ja vastauksena kysymyksiisi: hautausmaalla käydään ennen joulurauhaa, puuro syödään sitä katsellessa.
Lainaus tekstistänne: "Huomenna, jos jumala suo.... on kaikunut jouluaattona klo 12 suorana lähetyksenä vuodesta 1983 lähtien."
VastaaPoistaMeillä on aina ollut tällaisissa yhteyksissä tapana kirjoittaa sana Jumala isolla alkukirjaimella. En näin sanoessani pyri ottamaan asiaan mitään tunnustuksellis-uskonnollista kantaa. Toivon, että Turun museokeskuksen työntekijätkään eivät toisi julkisissa teksteissään esille omia katsomuksellisia mielipiteitään.
Kiitos kommentistasi ja hyvä kun huomasit kirjoitusvirheen. Korjasin sen välittömästi:
VastaaPoista