maanantai 12. syyskuuta 2016

Kaffet Amerikan tuoleissa, jäätelöt Qwenselin kahvilassa



Kuralan Kylämäki on Turun kaupungin omistama museo. Mäen länsirinteessä sijaitsee Iso-Rasin vanha 1920-luvun navettarakennus, joka tunnetaan tätä nykyä kokeiluverstaana. Museon kesäaukioloaika sijoittui tänäkin vuonna kesäkuun alusta elokuun loppuun, jota varten rakennuksen alakerta sisustettiin kahden rengin puuverstaaksi. Museon info ja työpajat sijaitsevat myös samoissa tiloissa. Verstaan somistukseksi kokoelmista haettiin kunnon määrä perinteisiä puuntyöstövälineitä sekä tietysti pari tukevaa höyläpenkkiä.

Kesän aikana verstaalla toteutettiin puutyöprojekteja edelliskesän malliin. Kesällä 2015 toteutettiin yksi isompi projekti, joka oli perinteinen vastakkain istuttava puutarhakeinu vuoden 1949 piirustusten mukaan. Puutarhateema jatkui myös tänä kesänä, kun työn alle otettiin amerikkalaislähtöisten Adirondack-tuolien valmistaminen.  Tuolin on suunnitellut amerikkalainen Thomas Lee lomailtuaan kesäasunnollaan Adirondack-vuoristossa vuonna 1903, ja sille on tunnusomaista hyvin matalalla sijaitseva istuinosa ja taaksepäin kallistuva selkänoja, mikä tekee istumisesta varsin rentoa. Tuolimalli saikin nopeasti suuren suosion erityisesti lomailijoiden keskuudessa, ja sitä alettiin jo vuonna 1905 valmistaa teollisesti, joskin ilman Thomas Leen lupaa. Aidon Adirondackin tunnuspiirteeksi tuli yläreunastaan pyöreälinjaiseksi muotoiltu selkänoja. Tuolista on kuitenkin vuosien saatossa kehitetty useita erilaisia variaatioita, jotka ovat kantaneet Adirondackin nimeä.

Adirondack-tuoleja käytettiin myös Suomessa jo varhain, mutta täällä ne muotoutuivat omantyylisikseen viimeistään 50-luvulla. Jo 1800-luvulta alkaen meillä suosiossa olleet rimakalusteet vaikuttivat myös Adirondack-tuolin ulkonäköön, ja tuolin selkänojan pystylaudat muutettiinkin vaakalaudoiksi. 1960-luvulla pystysuorat etujalat korvattiin selkänojasta suoraan jatkuvilla jaloilla, jolloin tuolista tuli kokoontaitettava. Tällöin se palautui muistuttamaan kangasistuimista kansituolia.

Verstaan toinen projekti sijoittui 1700-luvulta peräisin olevaan Qwenselin taloon, jonka vanhassa asuinsiivessä sijaitsee nykyisin ajanmukaiseen asuun sisustettu kahvila. Idyllisessä kahvilassa silmiin osuu lähinnä yksi moderni seikka, joka ei istu vanhaan miljööseen, nimittäin tulisijan vieressä sijaitseva jäätelöpakastin. Pakastinta oli jo pyritty piilottamaan peittämällä sen sivut ruskealla kankaalla, mutta kesän alussa Kuralan rengeiltä tiedusteltiin mahdollisuutta käyttää hieman puutyötaitoja ja piilottaa tyystin pakastin puusta valmistettavalla kuorella. Työhön tartuttiinkin innostuksella, ja projekti aloitettiin mittaamalla pakastin ja hahmottelemalla rakennettavan kuoren tyyli ja malli. Haasteita tuottivat pakastimen pyöreät muodot ja kahvilan vinoon painunut lattia: metrin matkalla korkeuseroa oli peräti hieman yli kolme senttiä. Pakastimen kuori päätettiin muotoilla niin, että se myötäilisi mahdollisimman tarkasti pakastimen linjoja lukuun ottamatta pyöreitä reunoja. Tyylillisesti se olisi koristeellinen ja siro, mutta kuitenkin vankka: sellainen kuin jäätelöpakastimen kuori olisi 1700-luvulla saattanut olla, mikäli sellaisia olisi olemassa ollut.

Qwenselin kahvilan jäätelöpakastin, jota on pyritty häivyttämään peittämällä se tummalla kankaalla.



Kuoren materiaaliksi valittiin luja vanerilevy, joka tuettiin reunoista kolmiorimoilla – nämä veivät mahdollisimman vähän tilaa kuoren sisällä, joten kuoresta ei tulisi liian suurikokoista. Varmuuden vuoksi vanereita käytiin sovittamassa paikoilleen heti sen jälkeen, kun ne ja kulmarimat oli sahattu oikeisiin mittoihinsa. Mikäpä olisi hirvittävämpää kuin rakentaa kuori kovalla vaivalla valmiiksi ja sitten todeta, ettei se sovikaan paikoilleen! Onneksi mitat täsmäsivät ja vielä karkeasti sahatut vanerit istuivat täydellisesti pakastimen ympärille. Ilmatilaakin jäi pakastimen ja kuoren väliin suunnitellun verran.

Ensimmäinen koesovitus, tästä on hyvä jatkaa.


Kuoren ylä- ja alareunoihin istutettiin koristelistat, joiden taakse kiinnitysruuvit jäivät piiloon. Päälle muotoiltiin laudasta vankemmat listat, jotka tulevat kestämään nojailemisen jäätelöitä valitessa. Maalien sävyt pyrittiin saamaan mahdollisimman samankaltaisiksi kuin kahvilan seinissä, joten ennen maalien hankkimista suuntasimmekin värikarttojen kanssa tähyilemään kahvilan kulmalistoja ja tapetteja. Kuoren pintaan maalasimme vielä seinätapetissa toistuvan yksinkertaisen peilikuvion. Työn loppuvaiheessa, kun kuori alkoi olla muodossaan, tapasimme tiedustella museovierailta, mikäköhän tämä laatikko oikein mahtaa olla. Yleisimmäksi arvaukseksi osoittautui puhujanpönttö, myös saarnastuoliksi ja koirankopiksi tekelettä esitettiin samoin kuin roskikseksi.

Elokuun lopussa valmis pakastimen kuori vietiin viimein paikoilleen. Vaikka kuorta oli sovitettu alkuvaiheessa paikoilleen, oli ilmassa vielä pientä jännitystä, istuuko kuori paikoilleen kaikkien listojen kiinnitysten jälkeenkin. Pelko osoittautui onneksi turhaksi, sillä kuori istui paikoilleen suunnitellusti, ja lopputulos oli omasta mielestämme varsin onnistunut.

 
Pakastimen kuori alkaa muotoutua, kun kulmalistoja naputellaan paikoilleen.

 
Koristemaalausten aiheet otettiin kahvilan seinätapetista.



Projekti saa päätöksensä, kun kuori on siirretty paikoilleen.

Kuralan Kylämäen kokeiluverstaan projekteissa otetaan huomioon muutamia perusperiaatteita. Lähtökohtana on esitellä sellaisia töitä, joita 1950-luvun isännät ja rengit ovat voineet puhdetöinään tehdä, vaikka eivät itse olleet varsinaisia puuseppiä tai ammattikäsityöläisiä. Esimerkin voimalla rohkaisemme kävijöitä tarttumaan ideoihin ja toteuttamaan niitä kotona. Työkaluiksi yleensä riittävät hiukan vaatimattomat välineet, ja materiaaliakin voi hankkia mistä tahansa puutavaraliikkeestä.

Tuolien tekeminen alkoi suunnittelulla ja materiaalitarpeen selvittämisellä. Puutavaraa hankittiin lopulta rautakaupasta, josta löytyi kuusiraakalautaa neljän ja viiden tuuman levyisinä. 

Amerikan tuolien valmistaminen lähti liikkeelle raakalaudan höyläämisellä – tämä osoittautuikin työläimmäksi vaiheeksi. Höylän lastuista tuli verstaalle hyvä puun tuoksu ja saipa Iso-Kohmon emännät niistä kelpo sytykkeitä hellanlämmitykseenkin. Höylätyistä laudoista olikin helppo pätkiä tarvittavat osat, ja naputella ne paikoilleen.



Tuolien rakentaminen aloitettiin raakalaudan höyläämisellä.

Adirondack-tuolin istuinosa on juuri valmistunut.

Istuinosa on tässä tuolimallissa hyvin matalalla. Moni museokävijä arveli, että kyllä tuoliin olisi helppo istahtaa, mutta ei sieltä pois pääsisi. Toistaiseksi kukaan istuja ei ole jäänyt nalkkiin istuimen pohjalle. Ehkäpä vankoista käsinojista kampeamalla on helppo nousta ylös. Leveät käsinojat olikin yksi syy koko Adirondack-tuolien synnylle. Perheenisä sai idean tuoliin, kun koko perhe ei mahtunut saman pöydän ääreen syömään ja siksi tuolissa on leveät käsinojat joihin voi laskea eväät, kahvikupit tai vaikkapa kirjan.

Kuralan Kylämäen hengen mukaisesti, ameriikantuolit maalattiin 50-luvun sävyillä. Toisesta tuolista tuli lempeän sininen ja toisesta auringonkeltainen. Viimekesäinen puutarhakeinu päätyi lopulta Iso-Rasin talon eteläpäätyyn. Tuoleja soviteltiin eri pihoille ja lopulta ne saivat ilahduttaa museokävijöitä Vähä-Kohmon pihalla.


Maalausta vailla oleva Adirondack-tuoli.





Valmiit tuolit sijoitettiin aurinkoiseen paikkaan Vähä-Kohmon talon eteen.

Kirjoittajat:
Janne Aakko ja Lauri Heikkilä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...