 |
| Taustakartta: Kansallisarkisto |
Suuren maailman tapaan 1800-luvun lopun Turku kuhisi yritteliäisyyttä. Moni liikkeenharjoittaja jakoi tarmonsa eri aloille toimien kauppiaana, maahantuojana ja tehtailijanakin. Jotkut huomasivat, että kulut pienenivät, kun tehtaansa rakensi kaupungin ulkopuolelle Kaarinan tai Maarian kuntien puolelta vuokratulle maalle. Maalaiskunnissa kun ei vaadittu rakennuslupaa, eikä rakennusjärjestystä tai muuta säätelyä ollut olemassakaan. Tonttimaakin oli halvempaa kuin kaupungissa. Ja kaiken kukkuraksi vuodesta 1879 alkaen Suomen suuriruhtinaskunnassa oli vallinnut täysi elinkeinovapaus. Ei muuta kuin tontti vuokralle Nummenmäeltä ja yrittäjäksi!
Nummenmäen ensimmäisen tehtaan arvonimi ei lankea sittemmin Artek-tuotannosta tunnetulle Otto Korhosen huonekalutehtaalle eikä edes Kustaa Merilän polkupyörätehtaalle. Aivan ensimmäisenä, kaupungista katsoen Vanhan Hämeentien oikealla laidalla alettiin nimittäin eräässä rakennuksessa valmistaa neuloja vuonna 1883. Tehtaan tarkka sijainti ei enää ole tiedossa. Toukokuussa tehtaan hoitajaksi etsittiin raitista ja siivoa neulantekijäkisälliä, ja elokuussa sanomalehdet kertoivat, että tämä Auran neulatehtaaksi ristitty laitos ”kuulutaan kohta pantavan käymään”. 1890-luvulla tehtaan mainoksiin ilmestyivät myös hakaneulat eli vara- tai koukkuneulat ja uistimienkin valmistusta näyttää ainakin kokeillun.
 |
| Kansallisirjaston digitoidut aineistot, vas. Adresskalender för Åbo stad 1886, oik. Aura 28.5.1885 ja Aura 19.7.1891 |
Yritystä varten voimansa liitti yhteen kaksi turkulaista kauppahuonetta, A. Jaatinen & Co sekä Hjalmar Rydman & Co. Jaatinen meni konkurssiin vuosikymmenen lopulla, joten Hjalmar ja hänen liikekumppaninsa eli veljensä Victor Rydman jäivät neulatehtaan haltijoiksi. Tehdas ei toki heitä yksinään elättänyt. Rydmaneilla oli vuodesta 1876 ollut Turussa siirtomaatavaraliike Kauppatorin laidalla, ja kahta vuotta myöhemmin he olivat avanneet osoitteeseen Linnankatu 1 toisen liikkeen, jossa myivät lamppuja, lastenvaunuja, astioita ynnä muuta kotien tavaraa. *)
Hjalmarin tultua valituksi kaupunginkamreeriksi jäivät liiketoimet yhä enemmän Victorin harteille. Tämä siirsi neulatehtaan toiminnan Turkuun, Kerttulinkadulle vuonna 1896. Vanhan Nummenmäen tehdaskiinteistön hän myi. Tehtaana oli toiminut yksi asuinrakennus, jossa oli kaksi huonetta ja keittiö, ja joka oli edelleen ”sopiva pajaksi tai muuksi teollisuuslaitokseksi”. Kiinteistöön kuuluivat myös halkovaja ja hyväksi mainittu kaivo. Kertoisin mielelläni, mitä rakennukselle tämän jälkeen tapahtui, jos vain tietäisin!
 |
| Kansalliskirjaston digitoidut aineistot, vas. Sanomia Turusta 19.11.1896, oik. Aura 3.10.1896 |
Tehtaalla työskenteli ajan tapaan myös nuoria tyttöjä, halvinta mahdollista työvoimaa. Vuonna 1900 Uusi Aura julkaisi omaelämäkerrallisen kirjoituksen 13-vuotiaan tehtaalaisen kokemuksista silloin jo Kerttulinkadulla sijainneessa neulatehtaassa. Tyttöjen työ koostui hakojen ja lenkkien ompelemisesta paperille ja neulojen pistelemisestä arkkeihin. Työtä tehtiin urakkapalkalla ja joskus, kun kädet olivat koko päivän kohmeessa, piti työtä jatkaa kotona, jotta saisi urakan täyteen. Töissä oltiin aamukuudesta iltakuuteen isossa, vain yhden uunin lämmittämässä huoneessa. Juttuun tarttunut Länsi-Suomen Työmies -lehti sai seuraavana vuonna ilon ilmoittaa, että olot Auran neulatehtaalla olivatkin sittemmin parantuneet. Työssä oltiin enää kello 8 ja 16 välillä ja palkkaakin oli nostettu. – Muutamaa vuotta myöhemmältä ajalta on peräisin tieto, että edellä kuvattua yksinkertaista ja yksitoikkoista työtä oli tehtaalla keksitty antaa Turun Työhuoneessa ateriaa vastaan työskentelevien lasten käsiin. "Erittäin miellyttävä lasten työmuoto", luonnehditaan tätä vastikkeellista sosiaaliturvaa.
Jo vuonna 1903 Victor – veljensä kuoltua neulatehtaan ainoa omistaja – siirsi tehtaan erään H. T. Söderströmin haltuun. Tämän käsissä neulatehdas alkoi laajeta, ja sen yhteyteen tulivat messinkivalimo ja konepaja. Neulat pysyivät tuotannon kärkenä ja säilyivät tehtaan nimessä: Söderström mainosti nimellä ”Auran uusi neulatehdas & Konepaja”. Syystä tai toisesta Söderstöm myi tehtaan jo vuonna 1907 kuitenkin kahdelle veljekselle, prokuristi Artur ja konsuli Albert Vilenille.
Albert oli toiminut Wicander & Larssonin korkkitehtaan palveluksessa ulkomaita myöten ja perehtynyt erityisesti linoleumin eli korkkimaton valmistamiseen. Samaan aikaan Auran neulatehtaan kanssa veljekset hankkivat sen vierestä Kerttulinkadulta Wicander & Larssonin korkkitehtaan sivutoimipisteen. Neulojen ja luonnonkorkin yhdistelmä oli ehkä outo, mutta yhdistäminen sinänsä ajalle tavallista nopeatempoista ja kokeilevaa yritystoimintaa. Suurin syy yhdistelmään taisi kuitenkin löytyä tehtaiden sijainnista vierekkäin samassa korttelissa. Tehdas kattoi nyt puolikkaan koko korttelin pinta-alasta ja kantoi nimeä ”Veljekset Vilen”, kunnes se vuonna 1928 muutettiin osakeyhtiöksi nimeltä Oy Vilenin tehtaat Ab.
 |
| Vas.vanha kaksikerroksinen rakennus Vilenien tehdastontilla Kerttulinkadulla, mahdollisesti juuri se, jonka toisessa kerroksessa neulatehtaan tiedetään toimineen Numenmäeltä siirtämisen jälkeen. Oik. Vilenien uusi tehdasrakennus, joka sijaitsee edelleen, tosin kuvan mukaisesta laajentuneena osoitteessa Hämeenkatu 10. Kuvat Turun museokeskus Mauno Mannelin |
Vilenien yritys laajeni laajenemistaan ja työllisti pian paljon muitakin kuin neulatehtaan nuoria tyttöjä. Jo yksin konepajalla työskenteli 1900-luvun ensi vuosikymmenen lopulla 30 miestä. Pullonkorkkien lisäksi tehtaalla valmistettiin korkkimattoa, jota myytiin samassa korttelissa omassa liikkeessä, ja konepajatoiminta paisui käsittämään mm venemoottoreita, BV- eli Bröderna Vilen -maamoottoreita, Ilo-merkkisiä polkupyöriä ja Vakava-merkkisiä kevytmoottoripyöriä. Vielä sotien jälkeen Vilenin tehtaat ilmoitti olevansa ”konepaja, metallituote-, korkki-, moottori-, kaihdin, eristys- ja rakennuslevytehdas, tapetti- ja mattomyymälä, polkupyörä- radio- ja sähköliike”. Vuonna 1966 Vilen fuusioitiin helsinkiläisen G. W. Sohlbergin kanssa. Viimeiseen asti turkulaiselta tehtaalta lähti maailmalle ainakin monien tunnistamia peltisiä säilytysrasioita ja taskulamppujen metallikuoria.
 |
| Neulatehtaan tuotteita. Turun museokeskuksen kokoelmat |
 |
| Kansalliskirjaston julkaisuarkisto Doria ja Kansalliskirjaston digitoidut pienpainatteet |
 |
| "Ruusupurkki", Turun museokeskuksen kokoelmat |
---------------------------
*) Mutta mitä tapahtui Victor Rydmanille ja hänen muulle liiketoiminnalleen sen jälkeen kun hänen ja Auran neulatehtaan tiet erkanivat?
Victor oli vuonna 1890 ostanut pikkuserkkunsa neiti Gustava Rydmanin perustaman menestyneen yrityksen, Albion Lamppumakasiinin Helsingissä. Rydmanien omasta turkulaisesta lamppu-, lasi- ja porsliiniliikkeestä osoitteessa Linnankatu 1 tuli tavallaan Albionin sivuliike. Vaikka Turun osasto siirtyi vuonna 1896 Victorin entisen liikeapulaisen Algot Färdigin hoitoon nimellä Turun Lamppumakasiini, kaikki turkulaiset tunsivat sen edelleen ”Rydmanin kauppana”.
Färdig osti liikkeen omakseen vuonna 1906. Siellä sattui 1920-luvun alussa tulipalo, jonka yhtenä seurauksena Turun Lamppumakasiini muutti Linnankadun ja Kauppiaskadun kulmaan, avasipa vielä sivuliikkeenkin Humalistonkadulle. 1930-luvulla nimi lyhennettiin iskevämmäksi: muodostui turkulaisittain legendaarinen liikenimi Turun Lamppu. Linnan- ja Kauppiaskatujen kulman saattavat paikalliset yhä tuntea ”Turun Lampun kulmana”.
Victor keskittyi helsinkiläisten omistustensa, Albion Lamppumakasiinin ja Wieniläisen huonekaluvaraston hoitoon. Kun Victorin poika Walter fuusioi ne Stockmann-osakeyhtiöön, tuli hänestä Stockmannin johtohahmo. Rydmanit ponnistivat turkulaisista sekatavarakaupasta, lamppuliikkeestä ja neulatehtaasta Suomen vauraiden sukujen joukkoon.
 |
| Kansallisirjaston digitoidut aineistot, Adresskalender för Åbo stad 1886 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti