Itsenäisyydenaukion rakennushistoriaa

Turun uudesta konserttitalosta tehtiin tärkeä päätös 18.10., kun valtuusto äänesti hankintapäätöksen puolesta. Konserttitalon sijoitus Itsenäisyydenaukiolle on herättänyt vilkasta keskustelua ja moni on myös pohtinut, millainen aukion historia on. Tehdään siis katsaus alueen menneisyyteen, josta löytyy niin kunnianhimoisia suunnitelmia kuin kariutuneita rakennushankkeitakin.

Varhaisia vaiheita

Auransillan ja Myllysillan välinen rantakaistale oli 1600-luvulta lähtien käytössä laivojen lastauspaikkana. Viimeistään 1700-luvulla alueelle oli rakennettu varastomakasiineja. Paikkaa käytettiin myös viljelyyn, ja palstoja on ollut sekä ylempänä rinteessä että lähellä jokirantaa. Viljelykasvina oli mm. tupakkaa.

Pietarin insinööriakatemiassa tehty akvarellikopio Turun asemakaavasta 1741-1743. Itsenäisyydenaukion alue sijoittuu kuvan keskiosaan, mäkien ja joen väliselle alueelle. Kuvaa on rajattu ja kierretty alkuperäisestä. Kuva: Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Turun palon jälkeen laaditussa vuoden 1828 asemakaavassa makasiinikaistale jaettiin suorakulmaisiin kortteleihin. Alue varattiin edelleen varastorakennuksille, joita suunnitteli mm. kaupunginarkkitehti Gylich. Gylich hyödynsi makasiineissa kiviarkkitehtuurin piirteitä, ja niiden koristeina oli pyörökaaria ja pilastereita, jotka tekivät kokonaisuudesta nykykatsojan silmään melko viehättävän. 

Makasiinikortteleita rajasi mäen puolella Munkinkatu, joka kääntyi kohti Itäistä Rantakatua jotakuinkin kaupunginteatterin nykyisellä paikalla.

Makasiinirakennuksia Itäinen Rantakatu 22:n eli suunnilleen nykyisen Itsenäisyydenaukion kohdalla noin vuonna 1921. Rakennuksessa tekstit ”C & F Åkerman eftr/jälk. Tel: 11 Puh.” Kuva: H. Smedberg & V. Määttä. Turun museokeskus.

1900-luvun alussa useita kaupunginosia haluttiin suunnitella uudelleen, sillä rakentamattomia alueita oli paljon ja ruutukaavaa ei paikoin pidetty enää soveltuvana. Jokirannan varastoalueellekin alettiin kaivata muuta käyttötarkoitusta. Vuonna 1906 järjestettiin asian tiimoilta asemakaavakilpailu, jossa makasiinialue oli mukana Martista Korppoolaismäelle ulottuvassa suunnittelualueessa. 

Kilpailun jälkeen makasiinikorttelit päätettiin kuitenkin säilyttää ilman suuria muutoksia, sillä ne todettiin taloudelliselta kannalta tärkeiksi.

Makasiinialuetta 1930-luvulla. Poikkikatu on vastikään kallioon louhittu Volter Kilven katu. Harjakattoinen rakennus kuvan keskellä on ns. Rettigin makasiini, joka muutettiin myöhemmin asuinkäyttöön. Teatterin rakennustöiden aikaan se oli työmaan käytössä. Kuva: Birger Lundsten. Turun museokeskus.

Alueen muutosta hidasti ylipäätään se, että varastotontit olivat suurelta osin yritysten hallussa. Esimerkiksi nykyinen Virastotalon sijaintipaikka oli 1920-luvulla vuokrattu halkosahan käyttöön. Yksityisten tontinomistajien intresseissä oli kehittää aluetta kerrostaloasumiseen, mutta poikkeamislupia asuinrakennuksia varten ei myönnetty.

Alueelle tehtiin 1920-luvun mittaan kerrostalovaltaisia suunnitelmia, joiden piirteitä siirtyi vähitellen kaavoihin. Volter Kilven kadun linjaus esiintyi ensi kerran 20-luvun suunnitelmassa makasiinitonttien uudelleenjärjestelemiseksi. Ruutukaavaa rikkova katulinjaus otettiin mukaan asemakaavaan vuonna 1934, ja pian kalliota jo louhittiin kadun tieltä.

Volter Kilven kadun louhintatöitä 1930-luvulla. Kuva: Turun museokeskus.

Hämähäkkitonttia rakennetaan

Volter Kilven kadun päätyyn – nykyiselle Hämähäkkitontille – suunniteltiin 1940-luvulla yliopiston keskuskirjaston rakentamista. Turun yliopisto oli perustettu vuonna 1920, ja alkuun sen kirjasto toimi kauppatorin laidalla entisen hotelli Phoenixin talossa, joka oli hankittu yliopiston päärakennukseksi. Lisätiloille oli kova tarve. Kirjaston uudeksi paikaksi ehdotettiin Samppalinnanmäen juurella sijaitsevaa tonttia sen hyvän sijainnin vuoksi. Tila tontilla aiottiin käyttää tehokkaasti louhimalla varastotunneli kallion sisään.

Maanvaihtokaupat tehtiin ja rahoituskin järjestyi, joten esirakennustyöt aloitettiin vuonna 1947. Työt kuitenkin keskeytyivät jo seuraavana vuonna varojen loppuessa, eikä hanketta koskaan jatkettu. Rakennuspaikka ja varastotunneli olivat kuitenkin ehtineet saada muotonsa.

Itäistä rantakatua Itsenäisyydenaukion kohdalla 1950-luvun lopulla. Taustalla biologinen museo. Kuva: Turun museokeskus.

Kaupunginteatterin synty

Muutamia vuosia myöhemmin Turun kaupunginteatterille alettiin kaivata uusia tiloja. Alun perin Maalaistentalolla toimineen teatterin näyttämö tuhoutui palossa vuonna 1954, ja teatteri joutui evakkoon uudelle konserttitalolle. Muuten epäonnekas tapahtuma käynnisti oman teatteritalon ja sen ympäristön suunnittelun, jota varten järjestettiin arkkitehtuurikilpailu syksyllä 1955. Kilpailun päämääränä oli saada alueelle kahden näyttävän julkisen rakennuksen kokonaisuus: teatteri ja virastotalo, josta kaavailtiin aluksi kaupungintaloa .

Monissa kilpailutöissä teatteria ehdotettiin Hämähäkkitontille. Arvosteluraati kuitenkin katsoi tontin liian ahtaaksi.

Suunnittelukilpailun voittivat arkkitehdit Aarne Hytönen, Risto-Veikko Luukkonen ja Helmer Stenros. Kilpailutyö ei kuitenkaan toteutunut sellaisenaan, vaan siihen jouduttiin tekemään monia muutoksia mm. teatterin tontin lyhentymisestä ja katujärjestelyistä johtuen. Lopulliset toteutuspiirustukset laativat Luukkonen ja Stenros. Uusi teatteritalo saatiin käyttöön syyskaudeksi 1962. 

Kaupunginteatteri 1960-luvulla, ennen Virastotalon valmistumista. Kuva: Volker von Bonin. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Virastotalo ja Itsenäisyydenaukio

Virastotalon rakentaminen aloitettiin heti teatterin valmistumisen jälkeen. Risto-Veikko Luukkonen ja Helmer Stenroos jatkoivat hankkeen arkkitehteinä. Virastotalo valmistui vuonna 1967.

Virastotalon suunnitelma mukailee arkkitehtuurikilpailussa tehtyä esitystä, ja teatteri ja Virastotalo muodostavatkin kokonaisuuden. Virastotalon ravintolasta avautuu vaikuttava näkymä puistoon ja joelle, hieman samaan tapaan kuin kaupunginteatterin lämpiöstä.

Monumentaalisia rakennuksia tasapainottaa niiden väliin jäävä, myöhemmin Itsenäisyydenaukioksi nimetty puistoalue. Aukio ristittiin vuonna 1967, kun Turun nimistötoimikunta ehdotti asiaa Suomen 50-vuotisen itsenäisyyden juhlistamiseksi. Tontti oli tuolloin vielä Virastotalon rakennustyömaana. Seuraavana vuonna alue nurmetettiin ja yläreunaan pystytettiin kuusi lipputankoa. Kilpailutyössä Itsenäisyydenaukio oli esitetty terassein jaoteltuna puistomaisena aukiona, mutta terassointeja ei lopulta tehty.

Itsenäisyydenaukio ja Virastotalo ajoittamattomassa valokuvassa, joka autokannan perusteella on otettu melko pian rakennuksen valmistumisen jälkeen. Kuvaa on rajattu alkuperäisestä. Kuva: Volker von Bonin. Museovirasto, Historian kuvakokoelma.

Joen vastarannan suunnittelusta järjestettiin muutamaa vuotta myöhemmin niin ikään arkkitehtuurikilpailu, jonka tuloksena syntyi hotelli Marina Palace. Hotellin mittasuhteet muistuttavat Virastotaloa, ja ne muodostavat eräänlaiset vastinkappaleet toisilleen.

WAM

Wäinö Aaltosen museo valmistui Virastotalon kanssa samoihin aikoihin, vuonna 1967. Wäinö Aaltosta (1894–1966) pidetään usein Suomen itsenäisyyden alkuvaiheen merkittävimpänä kuvataiteilijana.

Museorakennuksen suunnitteli Wäinö Aaltosen poika, arkkitehtuurin professori Matti Aaltonen yhdessä Irma Aaltosen kanssa. Myös taiteilija itse osallistui suunnittelutyöhön aktiivisesti. Wäinö Aaltonen kuitenkin menehtyi ennen rakennuksen valmistumista.

Rakennuksen pelkistettyjen julkisivujen materiaaliksi valittiin travertiini, Italiassa yleisesti käytetty kalkkikivilaji. Museon arkkitehtuurissa voi muutenkin nähdä viittauksia klassiseen perinteeseen esimerkiksi atriumpihan muodossa, vaikka kokonaisuus onkin suoralinjaisen modernistinen. WAM on Itsenäisyydenaukion monumentaalirakennusten kokonaisuuden luonteva täydentäjä.

Google Earthin 3D-mallinnuksen aineisto on maauimalan käynnissä olevasta remontista päätellen kesältä 2016. Ilmasta käsin rakennuskokonaisuus hahmottuu erityisen hyvin, mutta maastonmuodot hämärtyvät. Kuva: Google Earth.

Lisää suunnitelmia hämähäkkitontille

Vuoden 1955 arkkitehtuurikilpailussa monumentaalialueen pääaukiota esitettiin Hämähäkkitontille, joka oli määrä koristaa vesialtain ja vesiputouksin. Hämähäkkitontti kaavoitettiin myöhemmin puistoksi, mutta näyttävä aukio jäi toteuttamatta. Ajan myötä alue otettiin pysäköintikäyttöön.

Myöhempinä vuosina Hämähäkkitontille on ollut monenlaisia visioita. Suomen Pankki järjesti 1980-luvun puolivälissä arkkitehtuurikilpailun sivukonttorin sijoittamiseksi paikalle. Arvosteluraadissa lähtökohtana pidettiin sitä, että louhitun kallioseinän aiheuttaman "maisemavaurion" tulee peittyä, mutta louhittua aluetta ei pidä laajentaa. Katsottiin myös, että uudisrakennuksen ei tulisi kilpailla korkeudessa kaupunginteatterin kanssa.

Suomen Pankki siirtyi kuitenkin pankkiverkostoa supistavalle linjalle uusien toimipisteiden avaamisen sijaan. Vuosikymmenen lopulla iskenyt lama laimensi niin ikään rakennusintoa.

1990-luvulla tontille ehdotettiin jälleen kirjastoa, tällä kertaa uutta kaupunginkirjastoa, mutta kuten tiedämme, tämäkään hanke ei ottanut tuulta alleen. Tämän jälkeen tontille on esitetty mm. sisähuvipuistoa, hotellia ja musiikkitaloa.

Tontti sai nykyisen nimensä, kun arkkitehti Outi Sarjakosken ympäristötaideteos Network valmistui vuonna 1995.

Tulevaisuudennäkymiä

Teatteri, Itsenäisyydenaukio ja Virastotalo muodostavat merkittävimmän modernistisen arkkitehtuurin kokonaisuuden Turussa. WAM Itsenäisyydenaukion kolmannella laidalla täydentää sommitelman. Kokonaisuus on syntynyt huolellisen suunnittelun ja lukuisten vaihtoehtojen vertailun tuloksena, ja avonaisella tilalla on siinä tärkeä rooli.

Hämähäkkitontti sen sijaan on jäänyt rakentamattomaksi. Tämä on lähes häkellyttävää, kun katsoo alueelle vuosien varrella esitettyjä visioita.

Viime viikolla paljastetut uuden konserttitalon havainnekuvat ovat näyttäviä, ja alan toimijat vaikuttavat tyytyväisiltä siitä, että hanke on ottanut askeleen eteenpäin. Toisaalta hankesuunnittelu on vasta käynnistymässä, joten moni asia on vielä auki. Kuten historia on osoittanut, rakennushankkeet eivät aina etene odotetulla tavalla. Odotamme jännityksellä tulevia käänteitä.