perjantai 29. syyskuuta 2017

Elämyksiä kattoseminaarissa



Senaatti-kiinteistöt, Museovirasto ja Aalto-yliopisto järjestivät yhteistyössä 1600-luvun vesikattorakenteita käsittelevän kurssin Louhisaaren linnassa. 

Kurssiin sisältyi kaksi rakennuskorjauksen ammattilaisille avointa seminaaripäivää, joihin maakuntamuseonkin väki sai kutsun. Seminaarin ensimmäisenä päivänä Jouni Kuurne ja Markus Hiekkanen luotsasivat kuulijoita 1600-luvun kulttuurihistoriaan, Merja Nieminen kertoi Louhisaaren 1960-luvun muutostöistä museoksi muuttamisen aikaan ja Sara Pozilli esitteli laserskannauksen käyttömahdollisuuksia dokumentoinnissa.

Hallinnon osaltahan painopiste 1600-luvulla oli Tukholmassa ja Louhisaari sijaitsi ikäänkuin hallintopiirin itälaidalla. Varmaa tietoa esimerkiksi Louhisaaren linnan suunnittelijoista ja rakentajista ei ole, mutta omistajan ja hänen valtakunnan ylimpiin tahoihin liittyvien yhteyksien kautta on pääteltävissä, että linnan suunnittelutyössä on käytetty tuon ajan kyvykkäimpiä tekijöitä. Joidenkin rakennustöitten tekijöiden (esim. tiilenkantajat) tuleminen  Louhisaareen emämaan eli Ruotsin puolelta tiedetään lähteitten perusteella.

Toisen päivän luennoista vastasi ruotsalaisen Traditionsbärare ( perinteenkantaja, suora käännös) yhteistyöryhmän edustaja  Mattias Hallgren. Hän on erikoistunut tutkimaan hirren veistotapoja sekä kaikkia hirsiin tehtyjä merkintöjä. Hän käyttää työssään pääosin perinteisiä työkaluja ja pyrkii korjaamaan rakennukset samalla tekniikalla kuin ne on aikanaan tehtykin. Erikoispuutavaran hankinnassa hän näkee edullisimpana ja nopeimpana vaihtoehtona hakea puu suoraan metsästä, jossa puu kaadetaan kirveellä ( ei motolla eikä moottorisahalla!) ja tarvittaessa myös halkaistaan kirveellä. Hallgren kertoi seminaarissa 1654 -1676 rakennetun Skoklosterin linnan kahdeksan vuotta kestäneestä kattokorjauksesta, jossa Traditionsbärarna teki puukorjaukset.

Tässä viikinkiaikaiseksi kutsutussa porassa oli kartiomainen terä.


Hallgren esitteli seminaariväelle myös omia työkalujaan, joista eniten ihastusta herätti pora, jota Hallgren kutsui viikinkiaikaiseksi ja joka suorastaan suhahti läpi lankun! Napakairalla ei Hellgrenin mukaan ainakaan kattotyömaalla tee mitään.

  Maakuntamuseotutkijamme John Björkmankin kävi kokeilemassa poran purevuutta. Lankun päällä seisoo Mattias.


Elämyksen puolelle seminaari meni siinä vaiheessa,  kun oli mahdollista mennä Louhisaaren linnan vintille katsomaan aitoja 1600-luvun kattorakenteita.


Komeaa puutavaraa ja paljon!

Eipä tällaisia juuri pääse näkemään, aika harvassa ovat näin vanhat profaanit rakennukset. Talonpoikaisrakennuksistahan yleensä sanotaan, että on säilynyt yksittäisiä rakennuksia 1700-luvulta, mutta pääosa on 1800-luvulta. Toki vanhoissa taloissa varmasti on paljonkin 1700-lukua vanhempaa materiaalia, koska ennen on aina käytetty kaikki käyttökelpoinen materiaali, mutta eipä sitä sieltä rakennusrungosta pääse näkemään. Ja kattorakenteet useinkin ovat rakennusten nuorimpia osia.
Valaisemalla  hirsiä vinosti Mattias saa piilun jäljet parhaiten esiin katon 1600-luvun hirsissä .

Sen verran kunnioittavasti linnan vintin lattiatasoon suhtauduttiin, että vintille mentiin useammassa erässä ja kuljettiin pitkin seinänvieriä. Pääsalin maalatun palkkikaton päälle meno oli ehdottomasti kiellettyä.

Kuvassa 1960-luvulla  rakennuksen museoinnin(?) yhteydessä vinttiin talletettuja vanhoja ikkunoita.
Vintillä oli myös vanhat hienot vesikourujen päät tallessa. Tässä toinen niistä.

Myös eteläisen sivurakennuksen kattorakenteita oli mahdollisuus päästä katsomaan. On arvioitu, että katto olisi rakennettu 1660 jälkeen eli heti sen jälkeen, kun linna on valmistunut. Elämyksiä oli tarjolla täälläkin. Aito lautakatto ( dubbel brädtak med näver emellan – kuten katselmuksessa sanotaan) 1700-luvulta! Eihän sellaisia missään ole säilynyt. Mutta täälläpä oli jäänyt vanha lautakatto tiilikaton alle ja siellä se nyt oli. Tiivis laudoitus alla, tuohet välissä ja tiivis, urareunaisista laudoista tehty päälilaudoitus. Ei siis mitään lomalaudoitusta muistuttavia harvalaudoituksia katolle vaan tiiviit laudoitukset, jos lautakattoja tehdään. Ja päälimmäisissä laudoissa tietysti ne urat reunoissa.

Aito, 1700-luvun lautakatto alapuolelta. Katon lappeen korkeuden/pituuden vuoksi, katossa oli keskellä harjansuuntainen saumakohta.

Toinen elämys oli se, kuinka pienestä puutavarasta tämän katon rakenteet olivat. Olisiko sitä sittenkin uusittu jossain vaiheessa?

Kuvassa puutavaran pienuus ei niin tule esiin, mutta erityisesti linnan kattorakenteiden jälkeen nämä näyttivät luonnossa tosi hennoilta.

Tämän katon tutkimukset ovat vasta käynnistyneet, katon iästä saataneen aikanaan lisää tietoa.

Kyllä se niin jäi mieltäni askarruttamaan...

Eija Suna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti