Lastenkirjoja Päivänpirtistä

Toista hyllymetriä turkulaisten päiväkotien käytössä olleita 1900-luvun puolivälin lastenkirjoja joutui kodittomiksi viime vuonna ja ehti päätyä jo roskalavalle saakka. Sieltä valveutunut arkistonhoitaja pelasti kirjat, ja alkoi etsiä niille uutta sijoituspaikkaa. Kunnoltaan nämä hylätyt ovat jo sellaisia, ettei niitä voitu toimittaa kirjastoon. Monet on paikattu teipein ja kontaktimuovein ja osa luettu irtolehdiksi asti.

Kuluneisuuden perusteella Anni Swanin sadut ovat olleet suosikkilistan kärjessä:

Kirjoille löytyi sija museokeskuksen Kuralan kylämäestä, jossa niitä vastedes voidaan käyttää tapahtumien, työpajojen, kurssien ja kaikenlaisen toiminnan lähdeaineistona. Tietenkin niitä ilmestyy myös yleisön katsottavaksi ja luettavaksi Iso-Kohmon 1940-50-luvun interiöörissä tai Vähä-Kohmon koululuokassa.

Monessa kirjassa on sitä käyttäneen lastentarhan eli nykykielellä päiväkodin omistajanmerkki. Usein toistuu monen entisen turkulaislapsen tuntema maineikas nimi, PÄIVÄNPIRTTI:

Vuonna 1899 toimintansa aloittanut Päivänpirtti on Turun vanhin suomenkielinen lastentarha, joka sitä paitsi toimii edelleen. Se sijaitsi alkuvuosinaan Itäisellä Pitkälläkadulla, ja muutti vuonna 1920 nykyiselle paikalleen Kallelankatu 3:een, entiseen Karlborgin huvilaan. Paitsi Kallelankadun päiväkotina, se tunnettiin nimellä Kansanlastentarha nro 1. Nimestä kuultaa ilmi yksi varhaiskasvatuksessa jo alusta asti mukana ollut periaate: päivähoito oli tarkoitettu ”kaikille lapsille ja kaikille yhteiskuntaluokille”.

Sympaattisen Päivänpirtti-nimen keksi turkulaisen lasten varhaiskasvatuksen grand old lady Ester Melander aloittaessaan työnsä lastentarhanopettajana Kallelankadulla vuonna 1924.  Nimen taustalla on  päiväkotirakennuksen otollinen sijainti ilmansuuntien suhteen. Aurinko valaisi etenkin suurta salia, jonka ikkunoista sai katsoa lastentarhan omaa puutarhaa.

Vuodesta 1940 Melander johti Kansanlastentarha nro 2:a eli Sirkkulaa osoitteessa Kauppiaskatu 17. Museokeskukseen tulleen aineiston joukossa ovat myös Melanderin laatimat lastenlaulukirjat "Päivä paistaa" sekä "Laulu raikuu", joista löytyvät mm hänen Päivänpirtille ja Sirkkulalle säveltämänsä nimikkolaulut. Hellyttävä aarre on mahdollisesti juuri Päivänpirtissä käytössä ollut ja Melanderin omalla käsialalla kirjoitettu laulu- ja nuottikirja. Sen selvästi ahkeraan lehteillyille sivuille on talletettu Päivänpirtin laulun lisäksi myös sen sivurakennuksen Pikkupirtin oma laulu ja vuonna 1935 pidettyyn lastentarhakokoukseen sävelletty tervetuliaislaulu.

Päivänpirtin ja muiden Turun lastentarhojen toiminnassa on alusta asti ollut kyse varhaiskasvatuksesta, toiminnan esikuvana käytetyn Friedrich Fröbelin osallistavan ja käytännön taitoja korostavan kasvatusopin henkeen. Kirjoja luetteloidessa oli hauska huomata joidenkin pyrkimysten pysyneen vuosikymmeniä samoina. Esimerkiksi vinkeästi nimetty kirja ”Valkotakkisten talossa” lievittää lasten sairaalapelkoja, aivan samaan tapaan kuin nykyinen lääketieteen opiskelijoiden ylläpitämä, päiväkodeissa vieraileva ”nallesairaala”.

Toiset asiat ovat kuitenkin kääntyneet päinvastaisiksi. Nykyisestä tasa-arvoistavasta sukupuolisensitiivisestä varhaiskasvatuksesta ei toden totta ollut tietoakaan näiden kirjojen käyttöaikana! Tytöt olivat tyttöjä ja pojat poikia, ja molempia luotsattiin tulevaisuutta kohti tarjoamalla sukupuolelle soveliaiksi katsottuja toimintamalleja:

Suorastaan tyrmistyttävästi vaaleaa ihonväriä ihaileva on kertomus ”Afrikan veitikoista”, jotka onnekseen ”eivät olleet niin mustia kun neekerit tavallisesti ja tämä johtui siitä, että he antoivat kunnollisesti pestä itsensä päästä kantapäähän”. Elefanttimuori Jumbinan pestessä poikia heidän ihonsa ”sai päivä päivältä yhä kauniimman värin”:

Myöskään ihmisen näkemistä luonnon itseoikeutettuna herrana ei enää niellä kyseenalaistamatta. Näiden kirjojen maailmassa kana tarjoutuu munimaan rikki menneen munan tilalle uusia - siis puolustamatta ollenkaan oikeuttaan hautoa niistä jälkeläisiä - ja aseella varustautunut pikku poika hallitsee eläinten valtiaana hirmuisista hirmuisimpiakin, sutta ja karhua. 

Juuri tällaisista havainnoista herää historian taju. Arki, arvot ja asenteet muuttuvat useimmiten vaivihkaa, ja vasta kun tarpeeksi aikaa on kulunut, muutoksen tajuaa tapahtuneen. Havahtuu  ihmettelemään, että "minähän elin jo silloin, kun asiat olivat näin, mutta nyt se tuntuu unennäöltä!" Esineistä ja ilmiöistä avautuu ovi toiseen aikaan.