Välimerellistä keramiikkaa Nauvosta

Koska olen aiemmin luetteloinut museokeskuksen kokoelmiin Nauvon Fortuna-tehtaan kaakeleita, sain ilon luetteloida niitä lisääkin. Museokeskus on nimittäin saanut lahjoituksena joitakin keramiikan ja lasin tuntija Jacob Seelan keräämiä uunikaakeleita ja astioita. Fortuna-tehtaan tuotannon lisäksi joukossa on Turun Fajanssitehtaan ja  muutaman muun 1800-luvun verstaan valmistamia esineitä. 

Kaakeleista myöhemmin, ensin esittelen erään astioista: heti ensi katsomalta nimittäin hämmästelin yhtä kokoelman esinettä, joka ei ollenkaan istunut käsityksiini suomalaisten tehtaiden ja saviverstaiden tuotannosta. Tavallisestihan niissä valmistettiin laakeita vateja ja kulhoja, juomatuoppeja, nokallisia kaatimia ynnä muuta aivan arkista keittiötavaraa. 

Nyt edessäni oli kuitenkin ajatukset Välimeren suuntaan lennättävä korkea ruukku, alhaalta kapea ja ylhäältä pullistuva, laelta umpinainen astia. Yläreunasta pisti esiin kaksi nokkaa, toinen torvimaisesti levenevä ja taas päätä kohti kapeneva.  Mitä kummaa tämä esine tekee suomalaisen keramiikan kokoelmassa?

Lukiessani tarkkaan Jacob Seelan Nauvon Fortunan Fajanssitehtaasta tekemää tutkimusta asia sai kuitenkin selityksensä. Tätä ruukkumallia on Fortunassa todellakin valmistettu suomalaisiinkin tarpeisiin! Kyseessä on andalusialainen vesiruukku, jollaisia paikalliset merimiehet olivat tuoneet matkoiltaan. Ruukut oli ilmeisesti meikäläisessäkin kotikäytössä havaittu niin hyviksi, että Fortunassa päätettiin ryhtyä valmistamaan niitä.

Ruukku täytetään leveästä torvesta, ja vettä kaadetaan ulos kapeammasta nokasta. Ruukku on lasittamaton, jotta vesi pääsee haihtumaan huokoisen seinämän läpi. Fysiikan lakien mukaan haihtuminen kylmentää ruukun pintaa ja pitää siis myös veden viileämpänä kuin ilman lämpötila. 

Moni tietää kokemuksesta, että kastunut vaate tuntuu aivan erityisen kylmältä, jos joutuu siihen pukeutuneena oleskelemaan ulkona tuulessa. Ruumiinlämpö laskee silloin nopeasti. Oletan, että ruukku toimii samoin erityisen tehokkaasti joutuessaan meren äärellä melkein ainaiseen tuulenvireeseen. Hieno välimerellinen tekniikka siirrettynä suomalaiseen saaristoon!

*

Liekö saman, 1800-luvulla tapahtuneen tietotaidon siirtymisen jatkumoa myös alla oleva Kotiliedessä vuonna 1959 julkaistu niksi, vai onko keramiikan tällainen käyttömuoto tunnettu jo aikojen alusta meilläkin? (Kampakeraaminen astia jääkaapin roolissa, mikä mielikuva!)

 

Kotiliesi 1959 nro 12

Juomien pitäminen viileänä on yhä kesäinen keskustelun aihe, vaikka enää mielenkiintomme kohteena eivät tunnu ensisijaisesti olevan vesi tai maito. Itse olen kokeillut yllä kuvattua Kotilieden niksiä voin ja maidon säilyttämiseen Kuralan Kylämäessä parina menneenä kesänä, mutta ilman suurempaa menestystä. Tulevana kesänä voisin vielä toistaa yritykseni ja lisätä koeasetelmaan tuulenvireen. Katsotaan kuinka käy.