Eräs saaristomeren arvokkaimpana pidetyistä luontokohteista on noin 1 x 5 kilometrin kokoinen ulkosaaristossa Korppoon edustalla sijaitseva Jurmon saari, jonka maisemaa hallitsevat matalat moreeniharjanteet, katajanummet, sekä kivikkoinen rantaviiva. Saarella on hyvin rikas kasvi- ja eläinlajisto, joten osa saaresta on luonnonsuojelualuetta ja osa kuuluu Saaristomeren kansallispuistoon. Jurmon pienipiirteisen saaristolaiskylän alue puolestaan on määritelty valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Ensimmäiset maininnat Jurmosta ovat nk. Tanskalaisesta itineraariosta 1300-luvulta. Saari on mahdollisesti ollut asutettuna aina keskiajan lopulta saakka, mutta vanhin varma historiallinen tieto on vuodelta 1527, jolloin Jurmossa oli kaikkiaan neljä tilaa. Tällä hetkellä vakituisia asukkaita Jurmossa on kymmenkunta, mutta ympäri vuoden saarella vierailee huomattava määrä satunnaisia matkailijoita. Jurmo on erityisesti lintubongarien suosikkikohde.
Jurmon karua, mutta huimaavan kaunista nummimaisemaa, joka on muodostunut vuosisatoja kestäneen laidunnuksen ja kausittaisen kulotuksen seurauksena. Kuvassa etualalla yksi saaren munkring -kivikehistä. Kuva TMK/Sanna Saunaluoma.
Myös arkeologille Jurmo on aivan erityisen arvokas ja omaleimainen kohde. Jurmon lukuisat kivirakenteet, kuten kivikehät, kappelinpaikat, sekä kausiasumusten jäänteet ovat valtakunnallisesti merkittäviä muinaisjäännöksiä, mutta saaren vanhin luotettavasti ajoitettu arkeologinen löytö on liivinmaalainen rahakätkö 1400-luvulta. Eräs saaren asukkaista oli aikoinaan löytänyt kätkön Jurmon nykyisen kyläkeskuksen alueelta ja se päätyi lopulta Kansallismuseon kokoelmiin. Kätköön kuuluu noin 140 kaksipuolista hopearahaa, jotka ovat suurimmaksi osaksi peräisin Tallinnasta ja Tartosta. Rahat ovat todennäköisesti alun perin olleet kangaspussissa tai -kääreessä. Löydettäessä ne olivat syöpyneet toisiinsa kiinni muodostaen yhden suuremman ja viisi pienempää möykkyä.
Jurmon liivinmaalainen rahakätkö, nykyisellään möykky, sisältää hopearahoja 1400-luvulta. Kuva Museovirasto.
Jurmon tunnetuimmat muinaisjäännökset ovat eittämättä arvoitukselliset, mahdollisesti jopa keskiajalle ajoittuvat munkring -jäännökset, jotka sijaitsevat saaren koillisosassa soraharjanteella noin 130 metrin päässä nykyisestä rantaviivasta. Niitä on kaikkiaan neljä kappaletta parinsadan metrin etäisyydellä toisistaan ja ne koostuvat halkaisijaltaan noin 10 metrin kokoisista pyöreistä kivikehistä, joiden länsi- ja itäreunoilla on kapeat kulkuaukot. Kehien korkeus on hieman alle metrin ja niiden keskellä on pieni rykelmä maantasaisia kiviä. Kivikehien alkuperästä on esitetty lukuisia erilaisia tulkintoja. Saariston folkloren mukaan Jurmon kivikehät löysivät tai rakensivat aikoinaan Kökarin fransiskaanikonventin munkit. Kivikehiä on myös pidetty Ruotsin itärajan valvontaan liittyvinä asumuksina, hylkeiden pyytäjien ja kalastajien suojina, Hansa-ajan merimerkkeinä, ja jopa auringon jumalan palvontaan liittyvinä kulttipaikkoina.
Jurmon itäisin munkring (pyöreä kivikehä) on niistä parhaiten säilynyt ja hieman suurempi kuin kolme muuta. Kuva TMK/Sanna Saunaluoma.
Vielä tänäkään päivänä ei tiedetä miksi ja milloin Jurmon pyöreät kivikehät on rakennettu, mutta tyypiltään ne muistuttavat hieman nk. tomtning -jäänteitä, joiksi kutsutaan saariston kalastajien vanhoja kausiasumuksia, ja joille on ominaista pyöreä, puolipyöreä, tai suorakulmainen kiviseinärakenne. Kun saaristossa siirryttiin 1600-luvulta lähtien yhä useammin käyttämään sesonkiasumuksina puurakenteisia kalatupia, tomtningit jäivät vähitellen pois käytöstä. Jurmossa on kaksi tomtning -muinaisjäännöskohdetta, Estnäs saaren kaakkoisosassa ja Moringharun luoto lännessä. Niiden tomtning -jäännökset koostuvat pyöristyneistä ja särmikkäistä luonnonkivistä, jotka on aseteltu ulkomitoiltaan noin 4 x 5 m kokoisiin soikeisiin kehiin. Näihin kohteisiin liittyy myös selkeitä jäänteitä tulisijoista. Moringharulla on lisäksi vanha louhikkoon raivattu veneenvetopaikka.
Estnäsin solumaisesti toisissaan kiinni olevat tomtning -jäännökset, joita kohteeella on kokonaisina säilyneenä neljä kappaletta, hahmottuvat hyvin ilmakuvan keskellä. Kuva TMK/Sanna Saunaluoma.
Moringharun luodolta parisataa metriä etelään sijaitsee Västerrevet -niminen muinaisjäännös, 17 pienen kiviraunion muodostama ketju rannan suuntaisen riutan laella. Kivirauniot lienevät kalaverkkojen kuivaamiseen tarkoitettujen hangaspuiden tukikiveyksiä.
Taimi -koira tarkkailee Västerrevetin kiviriutan aluetta. Keskellä kuvaa näkyy vanha hangaspuun tukikiveys. Kuva Eeva Raike/TY.
Valtakunnallisesti merkittäviä muinaisjäännöksiä Jurmossa ovat myös Grönnviken ja Kappellbacken, jotka perimätiedon mukaan ovat historiallisia kappelinpaikkoja. Erityisen vaikuttava kohde Grönnviken sijaitsee saaren itäosassa Saaristomeren kansallispuiston alueella ja käsittää kaksi sisäkkäistä, pyöristyneistä lohkareista koottua kivirakennelman jäännöstä: ympärysmuurin sekä rakennuksen kivijalan. Neliömäisen ympärysmuurin 24 metrin pituiset sivut ovat pääilmansuuntien mukaiset ja noin metrin korkuiset. Läntisen sivun keskellä on pieni kulkuaukko. Kappelin kivijalka on suorakaiteen muotoinen, noin 6 x 10 m kokoinen, ja sen rajaaman tilan sisällä maassa on hiekkakivilaakoja, mahdollisen lattiakiveyksen jäänteitä. Sijaintikorkeutensa (reilut kolme metriä merenpinnan yläpuolella) perusteella rakenne ei voi olla 1500-lukua vanhempi.
Grönnviken, historiallisen kappelin paikka karussa ja avoimessa ympäristössä on hyvin säilynyt. Matalan, pääilmansuuntien mukaisen ympärysmuurin rajaaman alueen sisällä erottuu suorakulmaisen rakennuksen kivijalan raunio. Kuva TMK/Sanna Saunaluoma.
Kappellbacken puolestaan on soikeahko lohkarekehä saaren korkeimmalla kohdalla. Kehän sisäpuolella on suorakaiteen muotoinen, rakennuksen kivijalkaa muistuttava rakenteen jäännös. Sen ulommaisen kehän mitat ovat noin 14 x 15 m ja länsi- ja itäreunoilla on pienet porttiaukot. Kehän sisäpuolinen rakenne koostuu riviin asetetuista kivistä sekä sen keskellä olevasta lohkarekasasta.
Kappellbacken, vanha kappelin paikka Jurmon saaren korkeimmalla kohdalla. Kuva TMK/Sanna Saunaluoma.
Kappellbackenilla vuonna 2008 tehdyissä kaivaustutkimuksissa kiviperustuksen sisäpuolelta löytyi lattialankkujen jäänteitä, reunoistaan retusoituja pieniä ikkunalasinpaloja sekä paloja lasipikareista, jotka ajoittuvat 1500-luvun loppupuolelle tai 1600-luvun alkuun. Tutkimukset suoritettiin nk. pelastuskaivauksina, koska välittömästi kappelin perustan eteläpuolelle spontaanisti syntynyt lintujen tarkkailupaikka oli aiheuttanut paikalla huomattavaa maaston kulumista sekä kulttuurikerrosten paljastumista.
Epävirallinen levähdys- ja lintujen bongauspaikka, johon on tuotu mm. muovituoli ja lankkuja, on valitettavasti osittain vaurioittanut muinaisjäännöstä. Kuva TMK/Sanna Saunaluoma.
Oman lisänsä Jurmon historian kerroksiin tuovat sataman itäpuolella sijaitsevat Keisarillisen Venäjän laivaston merilentoasema nro 28:n jäänteet. Paikalla on ollut mm. puurakenteinen, 24 x 44 m kokoinen lentokonehalli ja puinen laskusilta. Kallioalueen, Högbergetin, laella on puolestaan jäänteitä II maailmansodan puolustusjärjestelmistä.
Toisen maailmansodan aikainen ilmatorjuntatykin jalusta Högbergetin laella. Taustalla näkyy 1920-luvun alussa puretun venäläisten merilentoaseman jäänteet sekä Jurmon nykyinen satama-alue. Kuva TMK/Sanna Saunaluoma.
Jurmon muinaisjäännökset ovat aivan yhtä kiehtovia kuin itse saarikin, joka huokuu saaristomeren historiaa ja ikiaikaista kulttuuria. Vaikka Jurmon historialliset kivirakenteet ovat uhmanneet paikallisia luonnonolosuhteita ja maankäyttöön liittyvää toimintaa saarella melko hyvin, ne ovat kuitenkin omalla tavallaan erittäin hauraita. Niihin liittyvät arkeologiset kerrostumat ovat ohuita, ja valitettavasti paikoin jo pahasti eroosiolle altistuneita. Lisäksi aikojen saatossa joidenkin arkeologisten raunioiden kiviä on liikuteltu, siirrelty, ja jopa kuljeteltu muualle. Myös itsepintaiset varvut ja katajikot hiipivät peittämään kasvustoillaan vanhoja kivirakennelmia. Jurmon maisemaa kuitenkin yritetään pitää avoimena laiduntamalla sekä pienimuotoisilla kulotuksilla Metsähallituksen toimesta. Jurmossa vierailevien toivotaan kunnioittavan herkän luonnonympäristön lisäksi myös saaren ainutlaatuisia muinaisjäännöksiä ja ihailevan niitä asiaankuuluvasti, niihin kajoamatta.
Dronekuvassa näkyy hyvin, miten munkring -kohteen läpi kulkeva polku on kuluttanut maanpintaa kivikehän sisäpuolella. Kuva TMK/Sanna Saunaluoma.
Kirjallisuusluettelo
Andersson, Agneta. 2010. Jurmon kylä – lähimpänä merta. Vrakplundrarförlaget.
Jansson, Henrik ja Tuukka Talvio. 2010. Jurmon Liivinmaalainen rahakätkö. SKAS 4:41–47.
Tuovinen, Tapani. 2001. Ulkosaariston arkeologiaa. Saaristomeren kansallispuiston yhteistoiminta-alueen inventointi 1994–1997. Metsähallituksen luonnonsuojelujulkaisuja A 122.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti