Mitä teet, sinä vähävarainen kaupunkilainen 1800-luvun Turussa, kun kaupungin palojärjestys vaatii, että sinun tulee hankkia vesikattomateriaaliksi joko paloturvallista peltiä tai kattotiiltä, mutta kumpikin vaihtoehto on kukkarollesi aivan liian kallis? Turvekattoa ei lainkaan enää sallita, ja vanhanaikainen tuohi ja lauta -kate hyväksytään vain pitkin hampain, kun ei muuta voida. Halpaa ja paloturvallista vesikattomateriaalia ei kerrassaan ole olemassa!
Tämä kiperä pulma ratkesi äkisti 1870-luvulla, kun markkinoille saapui ulkomailta asfalttihuopa eli bitumilla kyllästetty lumppu- tai selluloosapahvi. Pian palovakuutusyhtiöt totesivat asfalttihuovan yhtä turvalliseksi kuin kattopellin, ja vuonna 1877 annettiin keisarillinen asetus, jolla sallittiin huovan käyttö kaupungeissa. Turussa, tarkemmin Maarian Raunistulassa silloisten Turun rajojen ulkopuolella oli juuri aloittanut toimintansa Turun Asfalttihuopatehdas. Tehdas oli varustautunut monipuolisella valikoimalla, kirjallisilla huopakaton asennusohjeila ja asiamiehillä ympäri maan:
 |
| Kansalliskirjaston digitoidut aineistot |
Palovaarallisia laitoksia oli helpompi pystyttää kaupungin vieressä sijaitseviin maalaiskuntiin kuin kaupunkiin. Tällaisella sijoittelulla oli muitakin etuja, kuten kerroin aiemmin bloggauksessa Kaarinan Nummenmäen ensimmäisestä teollisuuslaitoksesta eli Auran neulatehtaasta: maapohja oli halvempaa, eikä maalaiskuntien rakentamista vielä silloin ohjailtu rakennusjärjestyksellä tai -luvalla.
Vain muutamaa vuotta Auran neulatehdasta nuoremmaksi jäi samoille seuduille Vanhan Hämeentien varrelle vuonna 1887 perustettu Kaarinan Asfalttihuopatehdas. Sen omistivat kauppiaat Evert Nylund ja Johan Fredrik Mittler sekä entinen armeijan varusmestari Henrik Pero, kukin kolmanneksen osuudella. (Viimeksi mainittu tunnettiin myös karhuntappajana sekä susien ja ilvesten metsästäjänä. Hänellä oli osuutensa myös sen suden etsinnässä, joka 1880-luvulla tappoi lapsia Turun seudulla.)
Tehtaan ensimmäisessä ilmoituksessa maaliskuussa 1887 mainittiin vasta likasäiliöiden asfalttipinnoitustyöt, mutta jo kesällä tarjolla oli laaja tuotevalikoima kuten Turun Asfalttihuopatehtaallakin:
 |
| Kaarinan asfalttihuopatehtaan alku. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot |
Kaarinan Asfalttihuopatehtaaseen kuului kolme lautaista rakennusta: tehdas, kaksi suurta varastoa, hiekkavaja ja pieni katos. Kaikissa oli luonnollisesti asfalttihuopakatto. Vajoissa varastoitiin kattohuovan raaka-aineet eli pahvi ja bitumi. Tehtaassa oli suuri pata, arvatenkin bitumin kuumentamista varten. Nykyisin asfaltti valmistetaan bitumista ja kivimurskeesta, mutta 1800-luvun lopussa sana asfaltti saattoi vielä tarkoittaa puhdasta bitumia. Kaarinan asfalttihuopatehtaan hiekkavarasto viittaa siihen, että siellä hiekkaa joko sekoitettiin bitumiin tai todennäköisemmin siroteltiin bitumilla kyllästetyn pahvin pintaan takaamaan huovan paloturvallisuus.
Kilpailu Turun Asfalttihuopatehtaan kanssa nujersi Kaarinan Asfalttihuopatehtaan muutamassa vuodessa. Kymmenen vuotta vanhempi ja jo erinomaiseen alkuun päässyt Turun Asfalttihuopatehdas oli nuoremmalle tulokkaalle ylivoimainen vastustaja. Jo vuonna 1892 Nummenmäen tehtaan toiminta hiipui ja varasto myytiin loppuun. Vuonna 1894 rakennukset ja irtaimisto myytiin, ja seuraava tieto rakennusten kohtalosta on ilmoitus vuodelta 1901: entisessä asfalttihuopatehtaassa toiminut sadetakkitehdas lopetti tuolloin vuorostaan sekin oman toimintansa. |
| Kaarinan Asfalttihuopatehtaan loppu. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot |
Astalttihuopatehtaan kolmesta omistajasta Mittlerillä oli kauppaliike Turussa ja osuudet myös Loimijoen Höyrysaha Oy:ssä sekä Turun Uudessa Tulitikkutehtaassa, jonka isännöitsijänä hän toimi. Tulitikkutehdas sijaitsi Maarian kunnan puolella, nykyisessä Turun Tikkumäessä. Sahan osakkaana Mittler piti Turussa lautatarhaa ja toimitti tietenkin tulitikkutehtaalle tarvittavaa haapapuuta. Ennen Asfalttihuopatehdasta hän oli ollut mukana myös vernissaa ym. valmistaneessa öljytehtaassa; se lopetti toimintansa jo 1886.
Henrik Pero puolestaan luopui osuudestaan Kaarinan Asfalttihuopatehtaaseen vuonna 1889 ja perusti tai ainakin aikoi perustaa Turun Eteläiselle takamaalle oman kilpailevan asfalttihuopatehtaansa. Yhdeksän vuoden kuluttua hän kuitenkin luopui elinkeinoluvastaan. Ehkä kunnianhimoinen yritys ei koskaan pääsyt edes alkuun.
Kolmas osakas, Evert Nylund on jälkimaailmalle ehkä tunnetuin. Paperitukkuliikkeen omistajana hän päätyi Turun Pussi-ja Kirjekuoritehtaan osakkaaksi ja lopulta omistajaksi. Hänen jugend-talonsa sekä Pussi- ja Kirjekuoritehtaan kivirakennus ovat edelleen jäljellä Turussa. Kuinka ollakaan, myös Evert Nylund liittyy em tulitikkutehtaaseen, sillä hänestä tuli Turun, Tampereen ja Porin Yhdistyneiden tulitikkutehtaiden toimitusjohtaja. Lyhytikäinen Kaarinan Asfalttihuopatehdas oli siis vain pieni poikkeama suurempia yrityksiä hoidelleen Nylundin uralla. Nylundin tiedetään toimineen palovakuutusyhtiön asiamiehenä ja innokkaana VPK:n jäsenenä. Ehkä tällainen kiinnostus paloturvallisuuteen ja tietenkin paperitukkurin mahdollisuudet hankkia kattohuovan materiaalina käytettyä pahvia johtivat hänet yrittämään myös asfalttihuopatehtailijan uraa.
 |
| Kattohuovan valmistusta Turun Asfalttitehtaalla eli Turun Asfalttihuopatehtaalla 1930-luvulla. Kuva Turun museokeskus / Mauno Mannelin |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti