keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Kulttuuriperintönä kaupungin karjan muinais-DNA



Vierailevana kirjoittajana akatemiatutkija, arkeo-osteologian dosentti Auli Bläuer   Luonnonvarakeskuksesta (Luke) ja Turun yliopistosta

Nykyiset suomalaiset maatiaiseläinrodut ovat ihmisen muokkaama osa elinkeinohistoriaa, siis osa elävää kulttuuriperintöämme. Maatiaiskarjan historia ulottuu pitkälle menneisyyteen, tuhansien vuosien taakse. Hieman yllättävästi karjaeläinten historian tutkimuksessa keskeisessä asemassa on keskiaikaisen Suomen urbaani keskus – Turku.

Muinaisia eläimiä tutkitaan pääasiassa arkeologisilta kaivauksilta löytyneiden luiden avulla. Suomen maaperä on kuitenkin hapanta, ja tuhoaa luut nopeasti. Pääsääntöisesti esihistorialliselta ajalta meillä on säilynyt vain pieniä palaneita luunsirpaleita, joiden informaatioarvo on vähäinen. Turussa tiivis kaupunkiasutus ja runsas rakentaminen kerrostivat menneisyydessä paljon orgaanista materiaalia, jonka uumenissa karjan luut ovat säilyneet hyvin keskiajalta tähän päivään saakka.

Kuva 1. Emakon ja porsaiden luurankoja kaivetaan esille. Kuva: Elina Saloranta / TMK.
 Kuvassa 1 kaivetaan esille emakkoa porsaineen uuden pääkirjaston tontilla (2003). Kyseessä lienee jonkinlainen tragedia, ehkä emakko oli kuollut porsiessaan lattian alle tekemäänsä pesään. Tällaista Suomessa ainutlaatuisen hyvin säilynyttä materiaalia on otettu talteen useilla, Turun vanhan keskustan alueella tehdyillä arkeologisilla kaivauksilla. Turun aineistossa ovat säilyneet myös maaseudun eläimet. Suuri osa kaupungissa teurastetuista ja syödyistä eläimistä oli peräisin Turun ympäristöstä, vaikka myös kaupungissa kasvatettiin jonkin verran karjaa.

Kuva 2. Suomenlampaita. Kuva: Auli Bläuer.
 Suomen alkuperäisrotuihin kuuluvat esimerkiksi suomenlammas (Kuva 2), länsisuomenkarja, suomenvuohi, suomenhevonen ja suomenpystykorva.  Muinaiskarjan ja niiden nykyjälkeläisten ominaisuudet ja perimä ovat muovautuneet ihmisyhteisön historian pyörteissä. Sotaisat tai rauhanomaiset kontaktit ympäröiville alueille, muuttoliikkeet, karjatuotteiden arvostus yhteiskunnassa ja uudet maatalouden keksinnöt ovat vaikuttaneet siihen, millaista karjaa Suomessa on kasvatettu ja minkälaisia ominaisuuksia niissä arvostettu tai vaadittu. Lopputuloksena oli sitkeä ja vaatimaton karja, jonka avulla nykysuomalaisten esivanhemmat kävivät omaa selviämistaisteluaan maatalouden pohjoiselle rajalla. Tätä perintöä suojelee Luonnonvarakeskuksen koordinoima eläingeenivaraohjelma (https://portal.mtt.fi/portal/page/portal/www/Tietopaketit/Elaingeenivarat).

Maatiaiskarjan menneisyyttä voidaan tutkia luuaineistosta yksilön elämänhistoriasta populaatiotason muutoksiin saakka. Tutkimukset karjakannan ja karjanhoitotapojen muutoksista ovat tärkeitä tietolähteitä nykyisten maatiaiseläinten suojelijoille.

Kuva 3. Keskiaikaisen lampaan tai vuohen lantioluu Åbo Akademin tontin kaivauksilta (1998). Kuva: Auli Bläuer, TMK.

Keskiaikainen lampaan tai vuohen lantioluu (Kuva 3) kertoo karua kieltä karjan arkitodellisuudesta Varsinais-Suomessa. Kyseisen yksilön reisiluu on mennyt sijoiltaan eli noussut ylös lantioluun kuopasta. Eläintä ei ole teurastettu, vaan irrallinen reisiluun pää on ajan mittaan kovertanut uuden paikan lantioluuhun. Ehkä tapaturma on sattunut kesäaikaan saarilaitumella, missä ravintoa ja suojaa on riittänyt rammallekin yksilölle.


Karjakannan ominaisuuksia voidaan tutkia arkeologisesta materiaalista vaikkapa sarvellisuutta ja sarvettomuutta tutkimalla.  Muinais-DNA-tutkimuksen avulla voidaan selvittää eläinten sukulaisuutta joko lähialueiden muinaiskarjoihin tai nykyisiin maatiaiseläimiin verrattuna. Turusta arkeologisilla kaivauksilla löydetyt lampaan ja naudan luut olivat mukana muinais-DNA-tutkimuksessa, jossa selvitettiin nykyisen suomenkarjan ja suomenlampaiden varhaista historiaa. Vanhoista näytteistä paljastui karjakannassa sekä jatkuvuutta että muutosta. Osa rautakautisista ja keskiaikaisista sukulinjoista on kadonnut, osa löytyy edelleen maatiaiseläimistämme. Esimerkiksi Åbo Akademin kaivauksilta (1998) löydetty naudan luu paljastui tutkimuksissa sonniksi tai häräksi, jonka Y-kromosomi oli nyt jo suomenkarjasta väistynyttä Y2-tyyppiä.

Kuva 4. Muinais-DNA-näytteen otossa keskiaikaiseen naudan luuhun porattuja reikiä. Tästä luusta ei DNA:ta saatu ikävä kyllä eristettyä, ehkä sen vuoksi, että luuta ympäröinyt maakerros oli ehtinyt kuivua modernin rakennustoiminnan seurauksena. Kuva: Auli Bläuer.
Karjanhoidon tavoitteet ja menetelmät heijastuvat esimerkiksi eläinten teurastusiässä tai eri lajien yleisyydessä. Eläinten ruokintaa voidaan tutkia luiden hiili- ja typpi-isotooppiarvojen avulla.  Turun keskiaikaisia lampaiden ja nautojen luita on käytetty osana laajempaa isotoppitutkimusta karjan ruokinnasta Suomessa.

Kuva 5. Turkulaisten lampaiden (punainen kolmio) korkeat typpi-isotooppiarvot voivat johtua ravinnoksi annetuista lehtikerpuista. Kyseessä voi olla myös seuraus niiden kevättalvisesta nälkiintymisestä, joka on vaikuttanut aineenvaihduntaan. Nautojen (vihreä neliö) matalat arvot voivat viitata metsäpainotteiseen laidunnukseen. Kuvaaja: Bläuer et al. 2016, muokannut A.B.
Turkulaiset lampaat näkyvät kuvassa 5 punaisina kolmioina, naudat puolestaan vihreinä neliöinä. Turun lampaiden typpi-isotooppiarvot (δ 15N) olivat korkeita. Lampaiden ruokinnassa on saatettu käyttää erityisen paljon typpipitoisempaa ravintoa, kuten proteiinirikkaita lehtikerppuja. Kyseessä saattaa olla myös seuraus eläinten kevättalvisesta nälkiintymisestä, joka on vaikuttanut niiden aineenvaihduntaan. Nautojen matalat hiili-isotooppiarvot (δ 13C) voivat puolestaan olla osoitus metsäpainotteisesta laidunnuksesta. Avoimessa maastossa kasvavilla kasveilla on korkeammat δ 13C-arvot kuin metsäkasveilla.

Kulttuuriperintöä löytyy siis yllättävistäkin paikoista. Turun kaupungin hyvin säilyneet karjanluut tarjoavat mainiota aineistoa karjanhoidon historian tutkimukselle ja maatiaiseläinten suojelutyölle.

 

Lähteet:

Bläuer, Auli 2015. Voita, villaa ja vetoeläimiä. Karjan ja karjanhoidon varhainen historia Suomessa. Karhunhammas 17. Arkeologian oppiaine, Turun yliopisto.
Bläuer, Auli, Arppe, Laura, Niemi, Marianna, Oinonen, Markku, Lidén, Kerstin, Taavitsainen, Jussi-Pekka & Kantanen, Juha 2016. Inferring prehistorical and historical feeding practices from δ15N and δ13C isotope analysis on Finnish archaeological domesticated ruminant bones and teeth. Fennoscandia Archaeologica XXXIII, 171–188.
Niemi, Marianna, Bläuer, Auli, Iso-Touru, Terhi, Harjula, Janne, Nyström Edmark, Veronica, Rannamäe, Eve, Lõugas, Lembi, Sajantila, Antti, Lidén, Kerstin & Taavitsainen, Jussi-Pekka 2015. Temporal Fluctuation in North East Baltic Sea Region Cattle Population Revealed by Mitochondrial and Y-Chromosomal DNA Analyses. PLoS ONE 10(5): e0123821. doi:10.1371/journal.pone.0123821
Niemi, Marianna, Bläuer, Auli, Iso-Touru, Terhi, Nyström, Veronica, Harjula, Janne, Taavitsainen, Jussi-Pekka, Storå, Jan, Lidén, Kerstin, & Kantanen, Juha 2013. Mitochondrial DNA and Y-chromosomal diversity in ancient populations of domestic sheep (Ovis aries) in Finland: comparison with contemporary sheep breeds. Genetics Selection Evolution 45:2.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti