Eivätkö ihmiset ollenkaan istuskelleet barokkipuutarhoissa? Niin
voisi luulla selattuaan läpi Ruotsin suurvaltakaudella, 1600-luvun lopulla
laaditun mahtiteoksen ”Suecia antiqua et hodierna”, eli suomeksi suunnilleen ”Ruotsi ennen ja nyt”.
Kuvakirjan kuparipiirroksissa esitellään valtakunnan kaupunkinäkymiä
ja etenkin sen mahtimiesten linnoja ja kartanoita. Useat kuvat kaunistelevat
silloista todellisuutta, mutta tällaisinakin (ja juuri tällaisina) ne
paljastavat ajan ihanteita ja tavoitteita. Piirroksissa laajojen, horisonttiin
ulottuvien muotopuutarhojen leveillä käytävillä käyskentelee runsaasti väkeä
ihailemassa ihmisen käden valtaa luonnon yli. Tarkoituksena, ellei peräti
velvollisuutena näyttää vähintään yhtä paljon olevan oman olemuksen esillepano
kuin varsinaisen puutarhan katselu.
Barokin muotopuutarhat oli tarkoitettu nähtäviksi etäältä ja ylhäältä, mistä
istutusten muodostamat kuviot erottuivat. Maan tasolla puutarha saattoi vaikuttaa
uuvuttavan yksitoikkoiselta, mutta yhden yhtäkään penkkiä ei näytä suodun promeneerajien helpotukseksi! Ihmekös
siis, jos edustaminen alkoi uuvuttaa:
Jakobsdahlin linnan puutarhaa noin vuonna 1668 teoksen Suecia antiqua et hodierna mukaan. Ote kuvasta. |
Ihan näin karua aateliston elämä ei kuitenkaan ollut. Kirjan
taustatyönä tehdyistä luonnospiirroksista
paljastuu leppoisampi maailma. Leikattujen ja säleikön rajaamien
lehväseinien syvennyksissä saattoi istua, ja tarpeeksi epäsovinnainen (tai
epätoivoinen) hyödynsi lepäämiseen portaita ja kaiteita.
Rosensdahlin linnan puutarhassa.Johan Litheimin luonnospiirros vuodelta 1695. Kuvaa on rajattu. |
Ranskalaisen muotopuutarhan huipentuman Versaillesin
puistossakin oli ainakin jo 1700-luvun alkupuolella selkänojattomia istuimia – varmaankin antiikin esikuviin perustuvia
kivipenkkejä – ja puiston eräässä
amfiteatteria jäljittelevässä osassa oli sovellettu ikivanhaa ruohopenkki-ajatusta eli maasta muodostettua,
nurmikon peittämää istuintasoa.
Kuva John Bowlesin Versaillesin opaskirjasta Versailles Illustrated vuodelta 1726. Puisto oli tuolloin jo avattu yleisölle. |
Istuskelu muuttui aateliston puutarhakävely-suoritteen varsinaiseksi
kohokohdaksi kuitenkin vasta 1700-luvun maisemapuutarhan valtakaudella ja
erityisesti Englannissa. Ankaralla kädellä luontoa muovaavan voiman ihailusta
siirryttiin ihailemaan itse luontoa. Symmetriaa ja
geometrisia muotoja alettiin vieroksua, ja puistomaisessa luonnonpuutarhassa kuljettiin kaartelevia polkuja pitkin ihailemassa reitin tarjoamia
vaihtelevia näkymiä. Näköalapaikalla tai viilentävässä varjossa haluttiin
pysähtyä lepäämään. Puutarhakalusteesta tuli välttämättömyys.
Eräs Kiinassa perinteisenä (erakko)filosofin istuimena
pidetty kaluste tai ainakin siitä inspiroitunut idea saapui teen ja posliinin ohessa
Englantiin kiinalaismuodin kuumimpina vuosina: viimeistään 1700-luvun puolivälistä
saakka rakennettiin huolettoman epäsovinnaisia puutarhakalusteita, jotka
tavoittelevat vaikutelmaa maasta itsestään versonneista muodoista. Tällaiset kalusteet
rakennettiin puiden oksista ”sellaisina kuin Luonto ne tuottaa”. Niitä alettiin
nimittää metsätuoleiksi (forest chairs), maalaisiksi (rural) tai rustiikeiksi
(rustic) kalusteiksi. – Eksoottisen itämaisuuden lisäksi taustalta löytyy näet kuvitelma
tällaisten kalusteiden ”talonpoikaisuudesta”. Missä voisikaan paremmin eläytyä
yksinkertaiseen maalaiselämään tai filosofoida jalon villin luonteesta kuin istumalla ”luonnon muovaamalla” istuimella!
Paimenidyllin ilmentymä huonekalujen maailmassa!
Jotta kalusteet sulautuisivat ympäristöönsä vielä paremmin,
ne neuvottiin maalaamaan vihreiksi. Rustiikeista tuoleista julkaistiin kuvia ainakin
kahdessa puusepille tarkoitetussa mallikirjassa, Robert Manwaringin vielä 1900-luvullakin uudelleen painetussa klassikossa ”The Cabinet and
Chair-maker's Real Friend and Companion” (1765) ja Matthew Darlyn teoksessa ”A
New Book of Chinese designs” (1754). Piirroksista oikeastaan ilmenee jo, että rustiikkimuotia
alettiin pian soveltaa jäljittelemällä: aidoista oksista kokoamisen sijaan
kalusteiden runko veistettiin huolella muistuttamaan kyhmyisiä oksia.
Kooste M. Darlyn teoksen "ANew Book of Chinese designs” (1754) kuvista. © Victoria and Albert Museum, London. |
Vihreäksi maalattu tuoli tohtorinna Lettsomin ja tyttären istuimena toistaa mainiosti viereen asetettujen kaktusten muotoja. |
Tuntematon: Tohtori John Coakley Lettsom perheineen Grove Hillin puutarhassa Camberwellissa, noin 1786. Wellcome Library no. 45716i CC BY 4.0 |
Maisemapuutarha englantilaisessa muodossaan
omaksuttiin myös muotopuutarhan kotimaassa Ranskassa - jossa tyyliä nimitettiin englantilais-kiinalaiseksi - ja levisi muuallekin Manner-
Eurooppaan. Tässä ranskalainen herrasmies on halunnut ikuistaa itsensä varmaankin
lempiharrastuksessaan, puutarhatyössä. Hän rakentaa omin käsin rustiikkia sillan kaidetta:
Louis-Léopold Boilly: Charles d'Aucourt de Saint-Justin muotokuva noin 1800-1801. Lähde Wikimedia Commons |
Oksakalusteet olivat muotia korkeimmissakin
piireissä ainakin vielä 1800-luvun alkupuoliskolla. Englantilainen pilakuva
vuodelta 1828 esittää kuningas Yrjö neljättä rakastajattarineen Windsorin linnan puutarhassa. Vuosisadan kuluessa
oksakalusteet omaksuttiin pienempienkin maaseutuasumusten, puutarhoihin, ”cottage
gardeneihin”. Rustiikkityylin suosiolle ei
tuntunut näkyvän loppua lainkaan.
"A Windsor pair / pear, full ripe" (Yrjö IV ja miss Chester), 1828 © The Trustees of the British Museum CC BY-NC-SA 4.0. |
Kuva julkaisusta "The Horticulturist and journal of rural art and rural taste Year 1846". Lähde Wikimedia Commons |
Amerikkaan rustiikkityyli harppasi siirtolaisten
mukana noin vuoden 1840 paikkeilla. Siellä, postimyynnin ja massatuotannon
luvatussa maassa, se saavutti valtaisan suosion. Jo ainakin 1870-luvulla
rustiikkikalusteita ja muita oksista koottuja puutarhan somisteita sai ostaa
valmiina, ja 1900-luvulla lopulta teollisesti valmistettuina vakiomalleina.
Vakioidun muodon takasivat tuoreina pysyvään muotoon taivutetut ja
kemiallisesti käsitellyt hikkorinoksat.
Oksakalusteet
löysivät tiensä Suomeenkin. Mustialan kartanon puutarhuri Klas Stening kertoi Finska
Trädgårdsodlaren –lehdessä vuonna 1908, miten kartanon mailla asunut torppari Maunu
Näkiö alkoi 1860-luvulla valmistaa oksakalusteita. Forssalainen kauppaneuvos Wahren
oli Englannissa käydessään ihastunut rustiikkityylisiin istuimiin ja tilasi käsistään kätevältä
torppari Näkiöltä vastaavan kaluston. Koko loppuikänsä ”Maunu-ukko” sitten
niitä saikin valmistaa, sillä kauppaneuvos otti huolekseen valmiiden tuotteiden
levittämisen, ja kysyntää riitti. Näitä ”Näkiö-kalusteita” levisi tällä tavoin
ympäri Suomen ja Steningin mukaan
niitä myytiin Venäjälle ja Saksaan saakka.
Steningin artikkelin kuvitusta. Lähde Helsingin yliopiston kirjaston digitoidut aikakuslehdet. |
Stening halusi kirjoituksellaan palauttaa
oksakalusteet arvoonsa ja suositti niitä painavien, kalliiden ja usein ympäristöönsä sopimattomien valurautakalustojen
sijaan. Hyvällä maulla tehtyinä ja
oikeaan paikaan sijoitettuna erityisesti koivuiset kalustot päihittäisivät rautaiset
tehdasvalmisteet. Tekstistä on aavistettavissa hienoinen suomalaiskansallinen agenda.
Vaikka hyvin tehdyt ja hoidetut oksakalusteet
kestivät Steningin mukaan kymmeniä vuosia, meidän päiviimme asti ei ole tainnut
säilyä aitoa esimerkkiä suomalaisesta 1800-luvun rustiikkityylistä. Vain
kuvista niitä löytää, ja sen lisäksi epäsuoralla tavalla. Puutarhakalusteita
alettiin nimittäin valmistaa valuraudasta jo 1800-luvun alussa, ja on hauska huomata, miten
rautakalusteiden mallit noudattivat aluksi puisten antamia esikuvia. Vasta
1800-luvun jälkipuoliskolla jäljittelystä irtauduttiin, ja alettiin hyödyntää valmistusmenetelmän,
valamisen omimpia etuja. Valamalla pystyttiin valmistamaan pikkutarkkoja
koristaiheita, joilla ei enää ollut suoraa esikuvaa varhaisempien puisten
kalusteiden maailmassa. Rustiikkimallit säilyivät silti tuotannossa näiden runsauttaan
rönsyävien muotojen rinnalla 1900-luvulle asti.
Tätä kautta, valurautaan ikuistettuina meilläkin on jäljellä aitoja rustiikkisuosikkeja.
Tässä kolme puutarhatuolia ja
pöytä vuonna 1859 perustetun AB Åbo Järnmanufakturin eli Turun Rautateollisuus
Oy:n mallistosta:
Turun museokeskuksen arkisto. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti