Kun päivittäin työstää samoilla työkaluilla puuta tai puhdistaa pellavia, sitä alkaa helposti kehittämään niille omaan suuhun sopivia nimiä. Suomalaiset saivat vielä varsin vähän aikaa sitten, historiallisesti ajateltuna hetken aikaa sitten elantonsa käytännöllisesti katsoen maanviljelystä, metsästä ja keräilytaloudesta. Ihmiset asuivat maaseudulla ja päivät täyttyivät työstä, kun suurin osa arjen välttämättömyyksistä piti valmistaa itse.
Näin ollen onkin helppo uskoa, että säännöllisesti käytettyjen työkalujen ja välineiden nimet kulkivat kansan parissa ja perheissä suullisena perintönä isältä pojalle, ja äidiltä tyttärelle. Suomenkielen vivahteikkaat murteet antoivat sanavarastolle oman leimansa.
Nykyään kaikki tietävät minkänäköisestä esineestä puhutaan, kun joku mainitsee taltan. Koulussa meistä suurin osa lienee käynyt puutöiden perusteet; siltä pohjalta taltta on tuttu ja ainakin mökillä isovanhempien luona on viimeistään törmännyt kyseiseen työkaluun. Mutta kuinka moni osaisikaan kuvailla temmiraudan, jos sellaisen tehtävän saisi...Entä millainen esine voisi olla purha tai pura ? Kaikki nämä nimet kuvaavat jonkinlaista talttaa.
Puunkäsittelytaito kehittyi usein huippuunsa ja esineiden valmistamiseen oli omat työkalunsa. Esimerkiksi joka talossa tarvittavat puukauhat koverrettiin tarkoitusta varten erikseen syntyneellä kovelilla. Se tunnettiin myös nimillä kovelin, kovelo sekä meille jo tutummalla nimellä vuolin. Sillä kirjaimellisesti koverrettiin ja vuoltiin puuta.
Jos puun työstäminen oli miesten työtä, niin kasvien keräämisen ja edelleenvalmistamisen hoitivat naiset. Köyhät suomalaiset valmistivat itse omat vaatteensa, ja niiden oli tärkeää olla kestäviä. Niinpä pellava ja hamppu olivatkin kulutusta pelkäämättömänä raaka-aineena, tässä suhteessa omavaraistalouden kulmakiviä.
Niiden valmistaminen oli työläs prosessi, jonka ensimmäisiä vaiheita oli kasvien puhdistaminen. Siihen käytettiin häkilää, tai tuttavallisemmin häkylää tai häkilöä. Tämän välineen nimien kohdalla ei siis ollut yhtä suurta vaihtelua kuin taltan, mutta häkilän kuvaaminen taitaa monelle nykyajan kaupunkilaiselle olla joka tapauksessa vähintäänkin haastava tehtävä. Näin voi käydä ainakin, jos on kotoisin Itä-Suomesta.
Häkilä oli tyypillinen Länsi-Suomessa käytetty työkalu, ja länsimurteet ovat luonnollisesti saaneet paljon vaikutteita ruotsinkielestä. Häkilä on tästä hyvä esimerkki; alkuperäisnimi on ruotsin häckla josta suomalaiset muokkasivat omanlaisensa version.
Suomalaisilla oli siis monipuolinen ja vivahteikas sanavarasto ja perinteet ja kädentaidot kulkivat suvussa. On toisaalta luonnollista, että maailman muuttuessa esineiden vanhat nimet unohtuvat. Suomen kansan juuret ovat kuitenkin syvällä maaseudulla, ja arkiset esineet nimistöineen kertovat hienolla tavalla ihmisten arjesta. Menneisyyden dokumentoinnin yksi tehtävä on varmistaa jatkuvuutta ja arvostaa perinteitä, myös ja nimenomaan nykyajan nopeasti muuttuvassa digiympäristössä.
Lopuksi vielä vanha arvoitus, joka kuuluu: "Sata hammasta suussa, puree muttei niele?"
Arvoitus ratkeaa katsomalla seuraavia kuvia!
Niiden valmistaminen oli työläs prosessi, jonka ensimmäisiä vaiheita oli kasvien puhdistaminen. Siihen käytettiin häkilää, tai tuttavallisemmin häkylää tai häkilöä. Tämän välineen nimien kohdalla ei siis ollut yhtä suurta vaihtelua kuin taltan, mutta häkilän kuvaaminen taitaa monelle nykyajan kaupunkilaiselle olla joka tapauksessa vähintäänkin haastava tehtävä. Näin voi käydä ainakin, jos on kotoisin Itä-Suomesta.
Häkilä oli tyypillinen Länsi-Suomessa käytetty työkalu, ja länsimurteet ovat luonnollisesti saaneet paljon vaikutteita ruotsinkielestä. Häkilä on tästä hyvä esimerkki; alkuperäisnimi on ruotsin häckla josta suomalaiset muokkasivat omanlaisensa version.
Suomalaisilla oli siis monipuolinen ja vivahteikas sanavarasto ja perinteet ja kädentaidot kulkivat suvussa. On toisaalta luonnollista, että maailman muuttuessa esineiden vanhat nimet unohtuvat. Suomen kansan juuret ovat kuitenkin syvällä maaseudulla, ja arkiset esineet nimistöineen kertovat hienolla tavalla ihmisten arjesta. Menneisyyden dokumentoinnin yksi tehtävä on varmistaa jatkuvuutta ja arvostaa perinteitä, myös ja nimenomaan nykyajan nopeasti muuttuvassa digiympäristössä.
Lopuksi vielä vanha arvoitus, joka kuuluu: "Sata hammasta suussa, puree muttei niele?"
Arvoitus ratkeaa katsomalla seuraavia kuvia!
Eva-Liisa Raekallio
Kirjoittaja on parhaillaan mukana kokoamassa Turun Museokeskuksen esinekokoelmaa Finna-palveluun.
Lähde: Toivo Vuorela: Kansanperinteen sanakirja. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo 1981.
 | ||||
| Temmirauta |
 |
| Koveli |
 |
| Häkilä vuosiluvulla 1758 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti