”Ja tämä on sen apteekkari Qwenselin koti!”

Turun Apteekkimuseossa vieraileva museoammattilainenkin hämääntyy, kun ensin astuu sisään upeaan 1800-luvun apteekki-interiööriin,  jatkaa sieltä apteekin takahuoneisiin, ja sen jälkeen koukkaa takaisin 1790-luvun asuun sisustettuun asuntoon, jota nimitetään Qwenselin taloksi, mutta jossa asui tuona mainittuna aikana Pippingin perhe. Ja perheen asunnon jälkeen palataan vielä apteekkiaiheisiin näyttelytiloihin.

Ei ihme, että usea kävijä oppaiden kärsivällisestä ja johdonmukaisesta selityksestä huolimatta niputtaa mielessään yhteen asunnon ja apteekkitilat: ”Ja tämä on sen apteekkari Qwenselin koti!” 

Qwenselin talosta. Kuva Turun museokeskus,/ Raakkel Närhi

Apteekkarin nimi ei kuitenkaan ole Qwensel, ei myöskään yllä mainittu Pipping.  Apteekkarin  nimeä ei  museossa käytetä lainkaan, sillä rakennuksilla ei ollut tekemistä apteekkialan kanssa ennen kuin niihin vuonna 1958 sijoitettiin Apteekkimuseo ja asuinosa Qwenselin talo  

Museokokonaisuus on juuri nyt hyvässä mielessä suurennuslasin alla, ja sitä kehitetään suuntaan, jonka toivotaan mm selkiinnyttävän sekä kävijän reittiä luontevammaksi että helpottavan kokonaisuuden käsittämistä.  Mutta pelko pois, sekä apteekin että asunnon upeat interiöörit tulevat kyllä jatkossakin säilymään. Myöskään suosittu Cafe Qwensel ei ole vaarassa tulla karkotetuksi.

*

Mutta mistä juontuu tuo museon ja kahvilan nimessä esiintyvä outo sana Qwensel? Kyseessä on vanha nimi, jota tontista käytettiin numeron ohella ”palontakaisessa Turussa”, siis siinä vuoden 1827 suurpalossa menetetyssä kaupungissa, jota jokainen Turun vanhempaan historiaan perehtynyt mielii mielessään rakentaa.

Useilla vanhan Turun tonteilla oli numeron lisäksi vastaavanlainen tunnus, joka periytyi jonkun varhaisen asukkaan sukunimestä. Qwenselin naapurustosta löytyivät ennen suurpaloa esimerkiksi Hampu, Kempe, Wartz ja Paxu sekä Svahn, Kreutz, Pandeman ja Bagare.

Museotontin nimen takaa löytyy Tukholmasta Turkuun saapunut Wilhelm Johan Qwensel, jonka isän sukujuuret juontavat Saksaan. Vuonna 1694 hän sai Turun hovioikeuden asessorin viran, ja osti tontin seuraavana vuonna. Tontilla oli asuttu jo vuosisadan puolivälistä alkaen, mutta Qwenselin kolmikymmenvuotinen omistuskausi vakiinnutti tontille seuraavan vuosisadan ajaksi juuri hänen nimensä, ja häivytti aiempien omistajien kenties vaatimattomamman panoksen kaupunkikuvaan. 

Turkua 1630-luvulla (yllä) ja vuonna 1710 (alla). Kuvat Turun museokeskus

Wilhelm Qwensel saapui kasvuaan kihisevään kaupunkiin, joka oli 1600-luvun kuluessa sekä laajentunut että paisunut kuin Bryssel Euroopan unionin aikana, mahdissa ja merkittävyydessä. Kaupungilla oli takanaan vuosikymmenten rauhallinen ajanjakso (valtakunnan sodathan oli käyty kaukaisilla tantereilla), mutta myös asukkaita järkyttänyt vuoden 1657 ruttoepidemia ja useita tulipaloja. Niistä eli tuoreessa muistissa valtaosan kaupunkia raunioittanut vuoden 1681 palo, jonka kaikkia jälkiä tuskin oli vielä onnistuttu korjaamaan. 

Vanhaan kauppa- ja hallintokaupunkiin oli 1500-luvun lopulla asettunut valtakunnan Suomen puoleista osaa hallinnoiva kenraalikuvernööri, ja 1600-luvun alkupuolella sinne sijoitettiin sekä lääninhallitus että Suomen alueen ensimmäinen Kuninkaallinen hovioikeus. Parikymmentä vuotta tämän jälkeen Turkua siunattiin vielä Kuninkaallisen akatemian eli yliopiston perustamisella.

Kuvitteellista 1600-luvun Turkua. Albert Edelfeltin vuonna1902 maalaama "Turun Akatemian vihkiäiset". Lähde: Wikimedia commons

Vanha kirkollinen ja maallinen hallintokoneisto oli siis saanut ripeään tahtiin rinnalleen kolme uutta virkamieskuntaa, jotka kaikki tarvitsivat arvonsa ja säätynsä mukaiset asuintilat, vaateparret ja muut statussymbolit. Lupaavat markkinat houkuttivat kaupunkiin uusia kauppaporvarissukuja ulkomailta, etenkin Saksasta ja Skotlannista. Kaupunkia oli laajennettu vuosisadan puolivälissä tätä kaikkea uutta herrasväkeä varten joen pohjoispuolelle kaavoitetulla uudella alueella, johon Qwenselinkin  myöhemmin omistama tontti kuului. Alue sai kuvaavan kutsumanimen "herrainkulma".

Avainsanoja aikakauden ymmärtämiseen ovat yllä mainitut arvo ja sääty. Kaikki elämän ilmiöt kirkossa osoitettua istumapaikkaa myöden rakentuivat arvojärjestykselle, joka ei suinkaan ollut aina helppotajuinen, ja johon itse kunkin oli ajoittain vaikea alistua. Aatelinen ylioppilas ohitti arvossa kirkkaasti rikkaan kauppaporvarin, jopa yliopiston rehtorin. Aatelinen hovioikeuden asessori asettui juhlapöydässä akatemian professoria arvokkaammalle paikalle, mutta aateliton asteli hautajaiskulkueessa samaisen professorin jäljessä. Hovioikeuden sihteerin vaimo istui kirkossa edempänä kuin akatemian professorin vaimo, ja luultavasti jopa edellisen piika nosti nokkaansa ohittaessaan jälkimmäisen palvelijattaren.

Kirjapainoa ja lukusalia esittävät, ulkomaisiin esikuviin perustuvat kuvat on kaivertanut turkulainen Daniel Medelplan akatemian kirjapainoa varten 1600-luvun Turussa. Kuvat Anna Perälän kirjasta Tiedon ja taidon kuvat (2003).

Eri oikeusasteiden pöytäkirjat pullistelevat arvostaan huolehtivien kaupunkilaisten keskinäisiä välienselvittelyjä. Asessori Qwenselille ei tunnu olevan kunniaksi se, että hänkin on jäänyt aikakirjoihin tällaisen riidan osapuolena. Pian perheen muutettua Turkuun vaimo Maria Bröms oli kuollut, ja vuonna 1698 asessori astui uudelleen aviosäätyyn neiti Wallvikin kanssa. Kun  parien nimiä kuulutettiin kirkossa, sattui kömmähdys: teologian professori Wanochius morsiamineen tuli mainituksi ennen asessori Qwenseliä, joka näin koki tulleensa verisesti loukatuksi ja nosti oikeusjutun. 

Kimpaantuminen kuulostaa meistä kenties naurettavalta, mutta aikalaisten silmissä teko oli kuin olikin Qwenselille kunniaksi. Vaakakupeissa keikkuivat nimittäin ei vain kahden henkilön, vaan koko akatemian ja hovioikeuden virkamieskuntien kunnia. Kiista eteni eri käänteitä saaden oikeuden korkeimpiin asteisiin, mutta lopulta pelin vei kotiin hovioikeuden joukkue. Suurtorin laidalta hovioikeuden talosta saatiin näyttää pitkää nenää akatemian suuntaan Tuomiokirkon kupeelle.

(Totta puhuen päätös poiki kuitenkin voittaneen osapuolen taholta ylilyöntejä, jotka johtivat aina vuoteen 1709 asti jatkuneeseen kiistaan. Sillä kertaa päädyttiin päinvastaiseen arvoasetelmaan, eli akatemiaa edustavien osapuolten voittoon. Käytetystä ajasta ja energiasta päätellen kunniasta käyty kissanhännänveto oli kuolemanvakavaa.)

Mutta koska 1600-luvun elämää joutuu valottamaan enimmäkseen juuri säilyneiden oikeuspöytäkirjojen avulla, tulee kenties tehdyksi vääryyttä tuon ajan ihmisiä kohtaan. Eivät he toki kaikkea aikaansa käyttäneet riitelyyn, eikä arvovaltataistelu tyystin estänyt sopuisaa arkista yhteiseloa kaupunginmuurin, sukujen ja perheiden sisällä. 

Turkua 1650-luvulla. Sillan päässä olevan Suurtorin lisäksi kartaan on merkitty mm tuomiokirkko (A), hovioikeuden talo (B) ja raatihuone (C). Kuva Turun museokeskus

Turkuun saapuessaan Wilhelm Qwensel oli 46-vuotias, ja hänen perheeseensä kuului kolme jo aikuisuutta lähenevää poikaa, sekä ainakin yksi tytär. Pieni välähdys jo kutistuvan perheen oloista saadaan vuodelta 1712, jolloin maassa kannettiin ylimääräinen vero meneillään olleen Suuren Pohjan sodan rahoittamiseksi. Kaupunkilaisia verotettiin mm tulisijojen lukumäärästä. Asessori Qwenselin talossa niitä oli turkulaisittain kohtalainen määrä, seitsemän kappaletta; herrainkulmalla ei tavattu elää ahtaasti.

Qwenseliä verotettiin myös kahdesta palvelijasta, molemmat piikoja - renkiehdokkaat lienee viety sotaan. Niinpä taloudessa ei ollut verotuksen kohteeksi joutuvia vaunuja, sillä niitä vetävien hevosten hoitoon olisi tarvittu tallirenki. Asessori siis ilmeisesti käveli joskus syrjäiseksi moititulta herrainkulmalta työhönsä hovioikeuteen Suurtorin laidalle, arvonsa mukaisessa asussa ja peruukki päässään. Qwenselin muut verotettavat ylellisyydet nimittäin olivat peruukki ja vaimon muodikas fontangi, hiuskoriste.

Kukaan asessorin lapsista ei lähtenyt isänsä ammatillisille jalanjäljille. Pojista Conrad oli opiskellut Turun akatemiassa jo 1690-luvun alussa ennen muun perheen saapumista kaupunkiin, ja veljet Otto Wilhelm ja Magnus Gabriel kirjoittautuivat hekin akatemiaan saman vuosikymmen lopussa. Conrad – lahjakas matemaatikko ja tähtitieteilijä – loi akateemisen uran Pärnun ja Lundin yliopistojen matematiikan professorina.  

Myös tytär Maria Agneta löysi puolisonsa Samuel Flodinin akatemian opiskelijoiden joukosta ja päätyi emännöimään pappilaa Ruotsin puolella. Otto siirtyi lääninhallinnon virkamieheksi Itä-Suomeen, mutta Magnus valitsi sotilasuran ja kuoli isovihaksi nimitetyn venäläismiehityskauden alussa vuonna 1714.

Hautajaisvinjetti, puupiirros.Kaivertanut turkulainen Daniel Medelplan akatemian kirjapainoa varten 1600-luvun Turussa. Kuva Anna Perälän kirjasta Tiedon ja taidon kuvat (2003

Isovihan alta Qwensel, kuten muutkin kynnelle kykenevät säätyläiset  pakeni Suomenlahden taakse. Jotkut oli hätistänyt samaan suuntaan jo tuhoisan ruttoepidemian puhkeaminen vuonna 1710. Ruotsissa Qwensel ehti saada arvossa entistä vastaavan aseman, mutta kun oloja Suomessa vakiinnutettiin miehityskauden loppuvaiheessa, virkoja palautettiin takaisin entisille haltijoilleen. Qwenselille annettiin yksin tein korkeampi hovioikeudenneuvoksen virka. Tuolloin hän oli täyttänyt jo 70 vuotta.  

Qwensel palasi muuttuneeseen Turkuun, jossa monet talot olivat palaneet tai asumattomina ränsistyneet, ja osa tonteista kokonaan autioitunut. Useassa talossa asui vielä miehityskauden päätyttyäkin venäläisiä. Qwenselin oma talo oli asuttavassa kunnossa, mutta esimerkiksi idänpuoleisessa rajanaapurissa, Kempen talossa majoitettiin sotavankeudesta vapautuneita. Aikalaiskuvauksen mukaan asumatta jätettyjen herrastalojen savupiiput oli sorrettu miehityksen alkajaisiksi nurin, joten aivan vahingotta ei tuore hovioikeudenneuvoskaan löytänyt taloaan rauhan viimein koitettua vuonna 1721.

Viipuri vuonna 1700. Kuva Ruotsia esittelevästä teoksesta Suecia Antiqua et Hodierna (Muinainen ja nykyinen Ruotsi). Kirjan vuosien 1660-1703 välillä tehdyt piirrokset esittelevät Ruotsin muinaisjäännöksiä, kartanoita ja kaupunkeja, mutta Turun kuvaa kirjasta ei löydy. Voimme kuitenkin uskoa Turun ja Viipurin rakennusten muistuttaneen toisiaan. Lähde: World Digital Library https://www.wdl.org/en/item/3036/

Qwensel oli erityisen närkästynyt siitä, että Kempen talon puolelle kyhätyt tilapäisasumukset ulottuivat hänenkin tontilleen. Kaiken kukkuraksi tontin vastakkaisella sivulla kulkeva, jo vuosisadan alussa riitaa aiheuttanut jokeen johtava viemärioja oli isovihan aikana jätetty – kuinkas muuten – hoitamatta. Talon nurkalle oli siten kertynyt haiseva lokalammikko, ja ensi töikseen Qwensel sai jälleen käräjöidä siitä, kenelle viemäriojan kunnostaminen kuului.

Aivan varmoja ei olla siitä, myikö hovioikeudenneuvos talonsa itse seuraavalle omistajalle, vai tekikö sen vasta hänen perikuntansa. Joka tapauksessa hän asui viimeiset vuotensa vanhassa kotitalossaan Qwenselissä, joko vuokraisäntänä tai itse vuokralaisena. Talossa majaili lisäksi parikin hänen kollegaansa perheineen, ennen kuin asuinolot kovia kokeneessa kaupungissa saatiin taas paremmalle tolalle. Qwenselin vaimo kuoli vuonna 1726 ja vanha hovioikeudenneuvos itse seuraavana vuonna.
Ympärillä raunioitunutta kaupunkia rakennettiin uudeksi jo kiivaaseen tahtiin.

Qwensel näki Turkuun saapuessaan Tuomiokirkon tämän näköisenä. Tornin muoto oli  tuolloin upouusi, sillä vuoden 1681 tulipalon jälkien korjaus oli kestänyt kaikkiaan kymmenen vuotta.  Kuva kirjasta C.J.Gardberg: Kivestä ja puusta (2002).

*

Qwenselin ja Wanochiuksen oikeusjutusta sekä monesta muusta 1600-luvun Turun kulttuuri-ilmiöstä tai kohutapauksesta kertoo Väinö Ikonen vuonna 1936 julkaisemassaan teoksessa Vanhaa Suomen Turkua. Hän lienee käyttänyt lähteenään Carl von Bondorffin teosta Åbo stads historia under sjuttonde seklet (1894 - 1904).