Kansallismaisemaa lähikuvassa, osa 4. / Huomioita horisonttiin saakka

 

Kuralan kylä. Suomen valokuvataiteen museo / I.K. Inha, 1899

 
Vielä kerran I. K. Inhan Kurala-panoraaman ääressä vietetyt hetket kirvoittavat kynästä tekstiä.  Ensi katsomalta kuvan sisältämä tietomäärä kylän rakennuksista oli tällaiselle Kurala-addiktille (olen työskennellyt kyseisessä museoyksikössä pitkään) niin typerryttävän massiivinen, että vasta kotvan kuluttua silmäni siirtyivät harhailemaan taustan maisemaan. Työkaverini Kaisa taas arkeologina huomasi heti panoraaman arkeologiset ulottuvuudet. Kun uppouduimme tarkastelemaan kylän takana avautuvaa Aurajokilaaksoa, tulimme yhä vaikuttuneemmiksi. Suurille lasinegatiiveille vangitun panoraaman tarkkuus mahdollistaa huomioiden tekemisen horisonttiin asti. Mitä siellä näkyy?

Jokilaaksoon sijoittuu kolme muutakin kylää, joiden asutushistoria saattaa ulottua Kuralan tapaan rautakaudelle:  Kausela, Littoinen ja Ravattula.

Kausela jää kuvassa Kuralan metsien taakse näkymättömiin, mutta pitkälle mäentöyräälle rakentuneesta Littoisten kylästä pystyy hahmottamaan osia.  Kuten Kaisa aiemmin kertoi, kuvaan merkityssä "kuppikivimetsikössä" sijaitsevat rautakautinen kalmisto, kuppikivet ja asuinpaikka. Sen takaisella kumpuilevalla rinteellä on ollut monta hyvää paikkaa rakennuksille ja kasvimaatilkuille, ja 1700-luvulla kylän talot sijaitsivatkin rautakautisesta asuinpaikasta parisataa metriä idempänä, osittain nykyisen ohikulkutien alla. Vanhojen karttojen mukaan talorykelmä hajaantui 1800-luvun jälkipuolella, kun Kylän eli Viurlan tontinpaikka valittiin jälleen lännempää ja Tähkäpään talo muutettiin vanhalle tuulimyllymäelle entistä sijaansa paljon idemmäs. Nämä Tähkäpään rakennukset  näkyvät Inhan kuvassa selvästi.

Kaikkein merkillisin ratkaisu tehtiin kuitenkin Pompon talossa, joka näkyy Inhan valokuvassa aivan Hämeentien kyljessä,  tasaisella peltoaukealla. Melkeinpä nykyaikainen rakennuspaikan valinta! Tuohon aikaan oli perin merkillistä hukata hyvää peltomaata tontiksi. Lieneekö tien varteen hakeutumisen syynä se, että talon osti 1840-luvulla turkulainen kauppias Sedergren? Mistään kaupan tai krouvin tapaisesta toiminnasta ei kuitenkaan ole todisteita. Kirkonkirjojen mukaan taloa asuivat ja viljelivät Sedergrenin palkkaamat rengit, ja osaa rakennuksista pidettiin vuokra-asuntona.

Littoisten Pompon rakennusryhmä Hämeentien oikealla puolen, vasemmalla talon ulkorakennuksia.

Ehkä puolen vuosisataa tien varressa seistyään Pompon talo rakennettiinkin uudelleen, jälleen toiseen paikkaan. Se siirtyi nimittäin suvulle, joka jo ennestään omisti Kylän eli Viurlan  talon. Niinpä tilat yhdistettiin, ja Viurlan tontille – nykyisen Ravattulan liikekeskuksen takaiselle töyräälle  – rakennettiin uusi Pompon päärakennus: 

Ravattulan liikekeskus on sivumennen sanoen nimetty varsin harhaanjohtavasti. Sehän sijaitsee nimenomaan Littoisten kylän ikivanhoilla pelloilla, kun taas Ravattulan kylä on kokonaisuudessaan Aurajoen vastarannalla. Inhan kuvassa Ravattula näyttäytyy tiiviinä ryhmäkylänä, ja nykyisinkin siitä saa saman vaikutelman, vaikka rakennusten määrä onkin vähentynyt sadan vuoden takaisesta.

Ravattulan talolliset näyttävät keskittäneen riihirakennuksensa turvallisen etäälle asuinrakennuksista,  asutun mäen ja peltojen väliin. Kuvan päärakennuksista tunnistaa helpoimmin ylimpänä aivan nykyisen kaltaisena erottuvan Suutelan, Kaarinan kappalaisen virkatalon. 

Pienessä peltopoukamassa pohjoistuulilta suojatussa, lounaaseen avautuvassa rinteessä – tänä päivänäkin kutsuvassa rakennuspaikassa – erottuu pieni rakennusryhmä, jonka pystyy vanhojen karttojen avulla nimeämään Suutelan talon Laukkamäen torpaksi:

I. K. Inha on seissyt kameroineen Virmuvuorella todennäköisesti  jonain elokuun alkupuolen päivänä. Näin voi arvella peltojen perusteella. Ravattulan riihien alaisilla peltosaroilla vilja on hiljan  korjattu  ja niillä näkyy lyhteistä koottuja kuhilaita.

Aivan panoraaman etualalta Kuralan mailta pystyy tunnistamaan ohraa ja toisaalla näkyy korkeampaa, lakoontunutta ja jo hyvin vaaleaa ruista. Elopellolle alkaa olla jo kiire!  Ja niinpä, riihien kupeelle on ajettu mahtavat puupinot; pian alkaa riihen lämmitys viljanpuintia varten.

Kuralan Iso-Huhkon riihi puupinoineen. Oikealla ruispellon kulma.

Kauselassa elonkorjuu on pisimmällä. Siellä näkyy jo sarkoja, joille ollaan levittämässä lantaa ennen syyskylvöjä. Taaemmalla pellolla erottuu laiduntavia lehmiä. Kuten odottaa sopii tuohon aikaan, lehmät ovat yksivärisiä ja siis luultavasti tavallista ruskeaa länsisuomen karjaa. Viitisenkymmentä vuotta varhemmin Suomeen tuotu valkoisen ja ruskean kirjava ayrshire-rotu ei ollut vielä saavuttanut tavallisisia maalaistaloja.

Muitakin kotieläimiä etsivä silmä löytää. Ravattulan puoleisella joenrannalla seisoo kolme hevosta tyytyväisen oloisina kylki kyljessä, ja Kuralan pajan seinustalla kyhjöttää muutama valkoinen ja tumma lammas.

Vaikka lehmiä kuvan antaman todistuksen mukaan tuolloin jo pidettiin peltolaitumilla, kaikki metsänreunat on edelleen rajattu aidoin. Vanhakantaisempaan tapaan karja laidunsi kesät metsissä, ja pellot oli pakko aidata, jottei karja pääsisi syömään satoa. Piikkilankaa silmä ei erota mistään, etäämpääkin erottuu vain tiivistä riukuaitaa. Kilometreittäin riukuaitaa.

 

Riukuaitojen rajaama Kohmontie kulkee vaakasuoraan kuvan poikki, yläpuolella perunamaa.

Huomiota kiinnittää myös muutama Kuralan peltotilkku, joilla näyttää kasvavan perunaa. Peruna kukkii, mutta tämähän ei ole ristiriidassa ajatellun elokuisen kuvausajan kanssa. Nykyisin näemme kukkivaa perunaa jo kesäkuussa, koska meillä on kummallinen tarve saada uutta perunaa juhannukseksi ja aikaistaa perunan istutusta varhaiseen kevääseen. Inhan kuvan pelloille peruna on varmaankin pantu perinteiseen aikaan Kustaan päivänä eli kesäkuun kuudentena, ja vasta nyt ollaan satokauden alkamisesta kielivässä kukintavaiheessa. 

 

Aurajokea myötäävää Hämeen Härkätietä mahtuu kuvaan noin kahden kilometrin mitalta. Vaikka tie häviää näkyvistä jokaisen ojanotkon ylittäessään, voi siltä laskea kahdeksan hevosajopeliä. Tällaista oli siis vilkas liikenne yhdellä maan pääväylistä.  Ohitustilanteita ja ehkäpä kilpa-ajoakin; maantie pöllyää! 

Kuralan kohdalla nähdään myös polkupyörää taluttava nainen. Hänellä on Jaaninojan ahteesta noustessaan taivallettavana lievää ylämäkeä. Ja huomatkaa pylväät hänen vieressään: onko toistakymmentä vuotta sitten Turkuun perustettu puhelinlaitos jo levittämässä lankojaan maaseudulle? Taitavat olla lennätinpylväitä.

*

Emme ole Kaisan kanssa näitä juttuja tehdessämme suinkaan tyhjentäneet sanaista arkkuamme, eikä Inhan kuvaa ole ammennettu tällä tyhjiin. Esimerkiksi kuvan vertailu eri-ikäisiin karttoihin tuottaisi paljon sanottavaa. Jospa saisimme vielä palata aiheeseen jossain museon julkaisussa!

Kuvapanoraama ja yksityiskohdat on julkaistu Suomen valokuvataiteen museon ystävällisellä suostumuksella ja avulla.