Yli 100 vuotta leikkikenttätoimintaa Turussa

 ”Leikkikentillä on kaupunkioloissa suuri merkitys. Onhan otettava huomioon, etteivät läheskään kaikki kaupunkilaislapset pääse viettämään suvikautta maaseudulle, mikä koulutyön lomassa olisi heidän luonnollinen ympäristönsä. [--] Kaupunki on katsonut asiakseen, kuten oikein onkin, pitää juuri tällaisten lasten viihtyisyydestä huolta ja yhden puolen tässä pyrkimyksessä muodostavat leikkikentät.” Näin totesi Turun Sanomien reportteri vuonna 1935.

Tänä päivänä Turun kaupunki tarjoaa maksutonta leikkipuistotoimintaa alle kouluikäisille lapsille osana avointa varhaiskasvatusta. Vain harva kuitenkaan tietää, että toiminnalla on yli 100 vuoden historia! Turun leikkikentillä nimittäin järjestettiin aktiivisesti leikkikenttätoimintaa jo viime vuosisadan alussa. Tuolloin ulkopuoliset lasten hoitomahdollisuudet olivat aivan lapsen kengissä. Toiminta kytkeytyi laajempaan kansainväliseen ja yhteiskunnalliseen ilmiöön kaupunkilaislasten ”pelastamisesta” ohjatun leikin avulla. Toiminnalla oli myös kansalaiskasvatukseen tähtääviä päämääriä, jotka ilmenivät esimerkiksi sukupuolirooleja vahvistavissa käytänteissä.

Tämän blogipostauksen kirjoittaja on Kuralan Kylämäen korkeakouluharjoittelija, joka valmistuu pian kulttuurihistorian maisteriksi. Blogipostaus pohjautuu hänen Pro gradu- tutkielmaansa (2024) Lasten ulkoilmakamari: Turun leikkikentät ja leikkikenttätoiminta kaupunkiympäristössä ja kansalaiskasvatuksessa 1918–1945. Työ sai Turun kaupungin kannusteapurahan, jota on myönnetty vuodesta 2013 lähtien Turun kaupunkitutkimusohjelmaa toteuttaville opinnäytetöille.

Vaikutteita rapakon takaa

Leikkikenttätoiminnan periaatteet kantautuivat meille Yhdysvalloista, jossa ohjattua leikkikenttätoimintaa on harjoitettu jo 1800-luvun lopulta lähtien. Toiminnassa voi nähdä yhteneväisyyksiä muihin vuosisadan vaihteessa vaikuttaneisiin filantrooppisiin liikkeisiin. Yhdysvalloissa toiminut ja kansainvälisesti vaikuttanut leikkikenttäliike ajoi turvallisten leikkipaikkojen perustamista ja leikinohjaajien palkkaamista nopeasti kasvaviin kaupunkeihin. Suomessa toimintaa johti liikuntakasvatuksen pioneeri Anni Collan (1876–1962) joka oli tutustunut toimintaan Yhdysvalloissa. Hän kirjoitti aiheesta kokonaisen opaskirjan sekä useita lehtiartikkeleita. Collanin johdolla Helsingissä aloitettiin ohjattu leikkikenttätoiminta vuonna 1914.

Toiminnan tarkoituksena oli järjestää vähävaraisten työläisperheiden lapsille turvallista ja tervehenkistä ohjattua toimintaa kaupunkiympäristössä. Huoli kaupungissa ilman valvontaa kulkevista lapsista herätti aikalaisissa paljon huolta. Lapset joutuivat viettämään kauniit kesäpäivänsä pölyisillä betonipihoilla ja vaarallisilla kaduilla. Toimettomina he altistuivat huonolle seuralle ja ilkivaltaisuuksille. Ohjattu leikkikenttätoiminta levisi nopeasti myös muihin kaupunkeihin, mm. Tampereelle ja Turkuun.

Kuva 1.

Leikkikenttätoiminta Turussa

Turussa järjestettiin ohjattua leikkitoimintaa ensimmäisen kerran kesällä 1918. Todennäköisesti toiminnan aloittamista vauhditti juuri päättynyt sisällissota ja huoli kaupungin punaorvoista. Helsingin leikkikenttätoimintaa kattavassti tutkineen Essi Jouhkin mukaan sisällissodalla oli merkittävä vaikutus toimintaan, sillä valkoiset pyrkivät estämään vaarallisten aatteiden leviämisen punaorpojen keskuudessa. Leikkikenttätoiminta oli sosiaalipoliittinen työkalu lasten kontrolloimiseksi ja ohjaamiseksi haluttuun suuntaan, mutta samalla se antoi rasittuneille äideille lepohetken lastenhoidosta. 

Turussa leikkikenttätoimintaa järjestivät aluksi vapaaehtoiset, nimettömiksi jääneet tahot. 1920-luvulla Turun lastensuojelu otti leikkikenttätoiminnan osaksi kaupungin kesävirkistystoimintaa. Kunnollisten leikkipaikkojen valmistuttua leikkikenttätoiminnasta alkoi vakiintua jokakesäinen aktiviteetti. Kupittaan puisto sekä Mikaelinkirkon aukean leikkikenttä (Mannerheimin puisto vuodesta 1942) olivat toiminnan keskipisteessä ainakin vuoteen 1945 asti. Myös muita kaupungin leikkikenttiä valjastettiin osaksi toimintaa sen kasvattaessa suosiotaan 1940-luvulle tultaessa. Parhaimmillaan ohjattua leikkiä järjestettiin seitsemällä kentällä Turussa.

Leikkikenttätoiminnasta uutisoitiin laajasti myös sanomalehdissä. Olen tutkielmassani konstruoinut sanomalehtien pohjalta leikkikenttätoiminnan vuosikellon ja laatinut kattavan selvityksen Turussa toimintaan osallistuneista tahoista ja leikkikentistä. Alkuperäiset lehtijulkaisut löytyvät digitoituna Kansalliskirjaston digitaalisista aineistoista. Lehtijulkaisut antavat meille mahdollisuuden nähdä, miten toimintaa tuotiin yleisön tietoisuuteen. Juttujen lukuisat valokuvat paljastavat meille myös vilahduksia siitä, miltä leikkikentillä näytti ja mitä toimintamahdollisuuksia ne tarjosivat lapsille.

Kasvattavia keitaita kaupunkimme kivierämaassa

Ennen kunnallista päivähoitoa erityisesti kesäaika muodostui perheille suureksi ongelmaksi lastenhoidon suhteen. Kaupungissa oli joitain yksityisiä lastenseimiä ja lastentarhoja, mutta ne noudattivat pääasiassa koulujen aukioloaikoja ja olivat kesäisin suljettuna. Turun lastensuojelu järjesti lapsille mahdollisuuksia ottaa osaa kesäsiirtoloihin, joissa vähävaraisten työläisperheiden lapset pääsivät kesäkuukausina pientä maksua vastaan tai jopa ilmaiseksi maaseudulle raikkaaseen ja terveelliseen ympäristöön keräämään energiaa talven varalle. Kesäsiirtoiloihin oli kuitenkin enemmän hakijoita kuin vapaita paikkoja. 

Kuva 2.

Leikkikenttätoiminta oli viimesijainen mahdollisuus valvottuun toimintaan kesäpäiviksi niille kaupunkilaislapsille, jotka eivät päässeet kesäsiirtoloihin. Leikkikenttätoimintaan osallistuminen oli lapsille täysin ilmaista matalan kynnyksen päivätoimintaa. Palkatut leikinohjaajat pitivät huolen siitä, että leikit pysyivät opettavaisina ja tarkoituksenmukaisina. Oikeanlainen leikkiminen yhdistettiin itsekuriin sekä hengen ja ruumiin hallitsemiseen. Sukupuolirooleja korostava kansalaiskasvatus oli ajalle tyypillistä. Kenttien varustelu oli paikoin vielä varsin niukkaa, mutta niitä pyrittiin järjestämään kansainvälisten esikuvien mukaisesti. Tutkimuksessani tuli ilmi, että vaikka leikkikentät olivat aikuisten suunnittelemia lasten paikkoja, pystyivät lapset silti omaksumaan ne myös omiksi paikoikseen.

Kuva 3. Nykyisen Mannerheiminpuiston kahluuallas on ollut lasten suosiossa jo vuodesta 1936

Ajatukset lasten kesävirkistyksen tarpeesta kytkeytyvät 1900-luvun alun ihanteisiin puhtaasta ilmasta ja auringonvalosta sekä kaupungin ja maaseudun välisestä vastakkainasettelusta. Puistoihin pyrittiin tuomaan luonnonläheisiä elementtejä, vehreyttä ja kasvillisuutta. Ihanteena oli muodostaa niistä keidas keskelle kaupunkia. Ennen sotavuosia leikkikenttätoiminnassa tehtiin lähes viikoittain retkiä lähialueille, kuten Kupittaalle ja Ruissaloon, joissa lapsilla oli uintimahdollisuus. Retkien ajateltiin lisäksi kasvattavan lasten ympäristötietoisuutta.

Leikkikenttätoiminta näytteli suurta roolia myös sota-ajan Turussa. Toiminta pyrittiin pitämään käynnissä ja uusia kenttiä otettiin ripeällä tahdilla osaksi toimintaa. 1940-luvulla leikkikenttätoimintaan osallistui jo lähes 1000 lasta. Samaan aikaan Turun työvalmiusnaiset aloittivat yksityisen puistotätitoiminnan. Puistotädit ja laajentunut leikkikenttätoiminta on tarjonnut arvokasta lastenhoitoapua kaupunkilaisäideille, joiden oma aika on täyttynyt lukuisista työtehtävistä ja elintarvikkeiden jonottamisesta.

Kuva 4. Toiminta oli varsin sukupuolittunutta

 

Leikkiä ja ilo turkulaisille lapsille pian jo 110 vuotta

Monet leikkikenttätoiminnassa mukana olleet leikkipuistot seisovat edelleen samoilla paikoilla ja ovat osa kaupunkimme kulttuuriperintöä. Leikkipuistot ja niiden luomat toimintamahdollisuudet kantavat mukanaan usein monimerkityksellisiä ja kaupunkilaisten jakamia ylisukupolvisia kokemuksia. Vuonna 2028 Turun leikkikenttätoiminnan aloittamisesta tulee kuluneeksi tasan 110 vuotta. Tämän merkkivuoden voisi huomioida myös kaupungin museotoiminnassa. Lähes unohduksiin painunut aihe avaa useita mahdollisuuksia tuottaa kaupunkiympäristössä, esimerkiksi kaupunkimme leikkipuistoissa, eri-ikäistä yleisöä monipuolisesti osallistavaa tietoa ja toimintaa.

Kirjoittaja on halunnut tällä tekstillä nostaa tärkeää, mutta aikaisemmin tutkimatonta aihetta kaupunkimme historiasta. Museoharjoittelu on innoittanut häntä pohtimaan, miten tutkittua tietoa arvokkaasta leikkikenttätoiminnasta voisi tuoda esiin ja hyödyntää myös museoympäristössä.

 

Lähteet ym.

Ataruwa, Milla (2024) Lasten ulkoilmakamari: Turun leikkikentät ja leikkikenttätoiminta kaupunkiympäristössä ja kansalaiskasvatuksessa 1918–1945. Pro gradu -työ. Turun yliopisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20241219105812

Jouhki, Essi (2023). Politics in play: the playground movement as a socio-political issue in early twentieth-century Finland. Paedagogica Historica, 60(4), 668–688.  https://doi.org/10.1080/00309230.2022.2155481

”Lapset leikkikenttien iloissa.” Turun Sanomat, 18.06.1935, nro 161, s. 1.

 Kuva 1. Uusi Aura 18.6.1935

Kuva 2. Turun Sanomat 13.7.1938

Kuva 3.Turun Sanomat 2.8.1939

Kuva 4. Sosialisti 29.8.1929