Kuinkahan monella maatilalla on ollut tai on yhä jäljellä oma kotimuseo? Viime sotien molemmin puolin maa- ja kotitalous harppoivat eteenpäin niin suurin edistysaskelin, että isännän ja emännän vielä lapsuudessaan tuntemat työvälineet olivat heidän aikuisiällään jo auttamatta vanhenneet ja "joutivat museoon". Ei tarvittu enää puintivarstaa, ei sirppiä, ei sulhasen morsiamelle valmistamaa pesukarttua tai rukinlapaa. Aikoinaan taitavasti nikaroidut ja ylpeydellä hoidetut huonekalut joutivat pölypesinä syrjään uusien tehdasvalmisteisten kalusteiden tieltä.
Monen mieltä kuitenkin salaa kirpaisi kohdella näin esivanhempien kätten töitä. Koettiin myös, että pitäisihän nykypolven ja varsinkin tulevien saada tietää, millaisissa oloissa aiemmin elettiin. Osaisivat nuo koneilla työnsä tekevät ehkä arvostaa juuriaan, kun näkisivät konkreettisesti millaisilla työvälineillä ennen toimittiin ja mitä ilman osattiin elää. Koti- ja kotiseutumuseoiden arvokkaat kokoelmat ja täydelliset esinetyyppirivistöt syntyivät menneiden polvien ja heidän työnsä kunnioittamisesta, tulevien polvien kasvattamiseksi.
Turun museokeskuksen Kuralan Kylämäessäkin on ollut ennen nykyistä, vuonna 1984 alkanutta museoaikaa sijainnut pikkuinen kotimuseo. Sen kokosi Olga Haavisto, Iso-Rasin talon tytär. Toukokuussa 1924 ”tallin vinnillä olleet vanhat kangaspuut ikään kuin antoivat herätteen ja nopeasti sattui silmiin monia muitakin jo käytännöstä poistettuja työkaluja, joita ei millään olisi raskinnut heittää pois”, kertoi Turun Sanomien artikkeli kymmenen vuotta myöhemmin. Kun oman talon varastot oli käyty läpi, katseet käännettiin lähiympäristöön. ”Haapalan torpastakin tuli koko hevoskuormallinen museotavaraa.” Kuluneiden kymmenen vuoden aikana oli monesti tuotu kansakoululaisia tutustumaan paikalliseen museoon. Mitä luultavimmin he kävelivät paikalle viereisen Hämeentien toiselta puolelta Ristimäen kansakoulusta.
Museoksi oli valittu Iso-Rasin vanha aitta, joka vielä tässä 1920-luvun alussa otetussa kuvassa sijaitsi lähempänä päärakennusta, nykyisellä lammaslaitumella:
Museoksi muutettaessa aitta siirrettiin kylän keskellä sijaitsevan Myllymäen (tuulimyllymäen) kalliolle, jonka takarinteellä se kyyhötti ”elämän kohusta erillään, omaan rauhaansa hiljentyneenä”. Museon sijainti ja sinne johtava polku on tallennettu myös Iso-Rasin talolle 1920-luvulla laadittuun puutarhasuunnitelmaan:
 |
| Irja Sahlberg kuvasi aittamuseon vuonna 1955, Olgan jo kuoltua |
Mutta miksi Kuralan Kylämäestä ei enää löydy tätä ”somaa aittamuseota”? Pieni aito kotimuseo koko kylän nyt käsittävän museon keskellä olisi upea muistuma museoaatteen varhemmilta vuosilta. Museo museon sisällä kuin siemenet omenassa!
Olgan aittamuseo puuttuu mäeltä yksinkertaisesti siksi, että se täyttää yhä alkuperäistä tehtäväänsä Haavistojen kotimuseona. Haavistojen päätilaksi vaihtui jo 1930-luvulla Raision Hintsan kartano, ja kun suku luopui sivutilastaan Iso-Rasista 1970-luvun alussa, vanha aitta siirtyi vielä kerran, sisältöineen. Tässä vuonna 1991 otetussa valokuvassa Iso-Rasin aitta seisoo Hintsan kartanon pihatien varrella:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti