Museotoimintaa 140 vuotta: Arkeologien työn muutos museossa 140 vuoden aikana

Sanna Saunaluoma ja Tanja Ratilainen

Julkishallinnollisissa organisaatioissa toimivien arkeologien työnkuva on muuttunut radikaalisti viimeisten 140 vuoden aikana. Mielikuvamme arkeologiasta reilun sadan vuoden takaa, ikonisten suomalaisten arkeologien, kuten vaikkapa A.M. Tallgrenin, Hjalmar Appelgrenin, ja Juhani Rinteen aikakaudelta, on joukko vakavailmeisiä miehiä lapioineen kaivamassa auki massiivisen kokoisia alueita esinelöytöjen talteen ottamista varten. Tuohon aikaanhan arkeologin työhön kuului olennaisena osana matkustaa sulan maan aikana eripuolilla Suomea tutkimassa erilaisten rakennus- ja maaviljelytöiden yhteydessä esiin putkahtaneita muinaiskaluja. Lapion heiluttajiksi palkattiin paikallisia asukkaita, arkeologiset kerrostumat kaivettiin pois, hienoimmat esineet pääsivät Kansallismuseon kokoelmiin, ja kaikki osapuolet olivat tyytyväisiä.

Kuva 1. Turku, Maaria, Jäkärlä. Hietanummen kivikautisen asuinpaikan kaivaukset. Kuva: TMK/Björn Cederhvarf 1907.

Muinaismuistolain (295/1963) voimaan tulon myötä 1960-luvulla alettiin kiinnittää yhä enenevissä määrin huomiota arkeologisen kulttuuriperinnön säilyttämiseen. Kun vuonna 1881 perustetun Turun kaupungin historiallisen museon nimi muuttui vuonna 1981 Turun maakuntamuseoksi ja museoon palkattiin kaksi vakituista arkeologia, toinen vastaamaan Varsinais-Suomen maakunnallisesta arkeologiasta ja toinen Turun kaupunkiarkeologiasta, muinaisjäännösten suojelu alkoi jo olla arkipäivää. Suojeluarkeologian merkitys vahvistui edelleen vuonna 1998 Museoviraston kanssa tehdyn yhteistyösopimuksen myötä. Turun maakuntamuseossa alettiin antaa virallisia lausuntoja ja vapaamuotoisempia kannanottoja arkeologista kulttuuriperintöä koskevan maankäytön suunnitteluun liittyen. Lisäksi tehtiin runsaasti erilaisia maankäyttöhankkeisiin liittyviä maastotarkastuksia, muinaisjäännösinventointeja, arkeologisia konekaivun valvontoja sekä pienimuotoisia koekaivauksia, joiden tarkoituksena oli selvittää muinaisjäännösten laajuutta ja rajauksia esimerkiksi rakennushankkeita varten. 

Kuva 2. Turku, Turun linna. Esilinnan peruskorjaus. Pohjoissiipi, eteläseinä, pihan puoli, kuoppa 1 itäkaakosta. Kuvassa kaupunkiarkeologi Aki Pihlman. Kuva: Museovirasto 1975.

Kaupunkiarkeologia oli tärkeä osa museon arkeologista toimintaa Turussa jo kauan ennen maakuntamuseon aikaa.  Vanhan kaupungin keskustan maanrakennustöitä alettiin seurata ja esiin tulleita maalöytöjä tallettaa museon kokoelmiin 1880-luvulla. Yksi varhaisista kaivutöiden dokumentoijista oli Maarian seurakunnan ruustinna Jenny Maria Montin Tallgren, jonka aktiivisuuden ansiosta myös museon ensimmäiset, tieteelliset arkeologiset kaivaukset, tosin yksityisen tahon rahoittamana, saatiin tehtyä 1900-luvun taitteessa Koroistenniemellä. Koroisten kaivauksia johtaneesta Juhani Rinteestä tuli myöhemmin tuttu näky Turun keskustan rakennustyömailla, tuomiokirkossa ja linnassa. Jo tuolloin museossa oli ymmärretty, että maanalainen Turku oli tärkeä lähde kaupungin historian selvittämisessä, ja että ilman arkeologisia tutkimuksia kasvavan kaupungin maanrakennustöissä menetettäisiin paljon arvokasta tietoa. Tästä huolimatta 1980-luvun alkuun asti erilaisia ja eritasoisia rakennushankkeisiin liittyviä valvontoja ja kaivauksia tehtiin vaihtelevan rahoituksen ja tilapäisen arkeologityövoiman turvin. Vakituisen kaupunkiarkeologin ja historiallisen ajan arkeologian tutkimusmenetelmien kehittymisen myötä kaupunkiarkeologisesta toiminnasta tuli kuitenkin entistä systemaattisempaa, ja museon keskeinen osa-alue, jollaista ei ollut muualla Suomessa. Kaivaushankkeiden työvoima oli kuitenkin edelleen määräaikaista. Vuonna 2002 Museoviraston kanssa tehdyssä yhteistyösopimuksessa museo sai kaupunkiarkeologisiin tutkimuksiin pysyvän tutkimusluvan, jolloin maankäytön hankkeisiin voitiin tarvittaessa reagoida nopeallakin aikataululla. Sovittiin myös, että museon tekemistä kaupunkiarkeologisista tutkimuksista löydöt talletettaisiin museon kokoelmiin, mikä olikin ollut käytäntönä jo pitkään.  

Vaikka arkeologien työnkuva ei juurikaan muuttunut, kun Turun maakuntamuseon nimi muuttui vuonna 2009 Turun museokeskukseksi, niin työmäärä sen sijaan lisääntyi huomattavasti. Maankäytön intensiteetti Varsinais-Suomessa on voimistunut merkittävästi 2000-luvun alusta lähtien. Erilaisia rakennushankkeita, kaavoitusta, tie- ja voimajohtohankkeita, vesijohto- ja viemäröintitöitä sekä maa-aineksenottoa koskevien lausuntojen ja selvitysten määrä on lähtenyt eksponentiaaliseen kasvuun ja jättänyt aina vain vähemmän aikaa ja resursseja arkeologisille maastotöille, joista osa oli kymmenkunta vuotta sitten löytöilmoituksiin liittyviä, ja osa kaava-alueiden inventointityyppisiä kartoituksia koekuopituksineen. 2000-luvun alkupuolella museolla toteutettiin myös joitakin laajempia kulttuuriympäristön inventointiprojekteja (kuten VARAKUM), jotka sisälsivät sekä vanhan rakennuskannan että arkeologisten kohteiden inventointeja.

Kuva 3. Turussa 1600-lukua vanhemmat muuratut rakenteet ja rauniot säilytetään. Kuvassa tutkimusapulaiset Johanna Joensuu, Jani Widgren ja Harri Jokinen peittävät suodatinkankaalla keskiaikaisen kivitalon rauniota ja ottavat hirsipedistä ajoitusnäytettä. Kuva: TMK/Elina Saloranta 2015. 

Merkittävä muutos museon arkeologien toimenkuvassa tapahtui 2010-luvun puolivälissä, kun maakunnallinen inventointitoiminta ja kaupunkiarkeologinen kaivaustoiminta lakkautettiin. Tähän oli perimmäisenä syynä vuonna 2009 alan kilpailua koskenut apulaisoikeuskanslerin ratkaisu, jossa todettiin, että muinaismuistolaissa ei ole perustetta tulkinnalle siitä, että lain edellyttämät arkeologiset tutkimukset olisivat pääasiassa tai yksinomaan viranomaistoimintaa. Tämän ratkaisun seurauksena toimintakenttään ajettiin muutos, jossa erotettiin viranomaistoiminta eli maankäytön vaikutuksia arvioiva ja arkeologisia tutkimuksia edellyttävä taho niitä toteuttavasta tahosta. Samalla kaupallinen konsulttiarkeologia tuotiin kilpailutuksen piiriin. Museon arkeologien työ muuttui siis entistä enemmän hallinnolliseksi työksi, mutta Turun kaupunkiarkeologiset löydöt talletetaan edelleen museon kokoelmiin.    

Vuoden 2020 alusta lähtien Turun museokeskus on vaikuttanut uuden museolain (314/2019) mukaisesti Varsinais-Suomen alueellisena vastuumuseona, jonka tehtävänä on toimia maakunnallisen kulttuuriperinnön asiantuntijana kehittäen ja edistäen museotoimintaa, yhteistyötä eri alojen toimijoiden kanssa sekä kulttuuriperinnön tallentamista ja digitaalista saatavuutta. Turun museokeskuksen rooli arkeologisen kulttuuriperinnön asiantuntijana on pääasiallisesti hoitaa oman toimialansa julkisia hallintotehtäviä: antaa lausuntoja, osallistua viranomaisneuvotteluihin, antaa neuvontaa ja lisätä tietoisuutta maakunnan arkeologisesta kulttuuriperinnöstä, tehdä arkeologisia maastotarkastuksia sekä huolehtia kulttuuriympäristötiedon digitaalisesta tallentamisesta ja saavutettavuudesta, esimerkkeinä museokeskuksen informaatioportaali MIP:n ylläpito sekä Museoviraston muinaisjäännösrekisterin päivittäminen.

Tänä päivänä Turun museokeskuksen kolme arkeologia vastaavat koko Varsinais-Suomen arkeologisen kulttuuriperinnön suojelusta. Maakunta on muinaisjäännöksiltään erittäin rikas ja monipuolinen. Arkeologiseen kulttuuriperintöön liittyvä tieto on alati muuttuvaa, uusia kohteita löydetään ja ennestään tunnettuja tuhoutuu. Tällä hetkellä Varsinais-Suomesta tunnetaan 3293 kiinteää muinaisjäännöstä ja 2655 muuta kulttuuriperintökohdetta. Kiinteät muinaisjäännökset ovat automaattisesti muinaismuistolain suojelemia, ja ne on otettava huomioon kaikessa maankäytön suunnittelussa. Muiden kulttuuriperintökohteiden suojelutarve arvioidaan maankäyttö- ja rakennuslain nojalla. 

Kuva 4. Ei-kajoavat menetelmät ovat nykyään arkeologian arkipäivää. Museokeskuksen arkeologit Tanja Ratilainen ja Sanna Saunaluoma tarkastelevat kuvauskopterin keräämää dataa historiallisen kappelin paikasta Turunmaan saaristossa. Kuva: Museovirasto/Teija Tiitinen 2021.

Vuoden 2020 alusta lähtien museon arkeologien työ on muuttunut lähes yksinomaan hallinnolliseksi. Yksittäisten kohteiden maastotarkastukset ovat lähinnä pienimuotoisia monitorointeja. Arkeologiset inventoinnit, koekaivaukset ja valvonnat ovat jääneet kokonaan pois, ne eivät enää kuulu aluevastuumuseon arkeologin tehtäviin. Sen sijaan arvioidaan ja osoitetaan mahdollisten arkeologisten tutkimusten ja selvitysten tarve, jotka lopulta toteutetaan kaupallisen sektorin arkeologisen kulttuuriperinnön konsulttien toimesta. Suurin muutos museon arkeologien työssä verrattuna 140 vuoden takaiseen tilanteeseen on siirtyminen yksittäisten kaivausten ja esinekeskeisen arkeologian sijasta suurempien kokonaisuuksien hallintaan, Varsinais-Suomen maakuntaan ja historiallisiin kaupunkeihin olennaisena osana kuuluvien kiinteiden muinaisjäännösten ja muiden kulttuuriperintökohteiden sekä niitä ympäröivän maiseman suojeluun ja säilyttämiseen tähtäävään toimintaan.