Ilotulituksia turkulaisille

Ilotulitus Lontoossa vuonna 1749. Lähde Wikimeda Commons, Public Domain

Otsikko Helsingin Sanomissa kertoi, että ilotulitteet tulivat Suomeen 1810-luvulla. Törmäsin siihen kirjoittaessani aiemmin ilotulitusmestari Tryggistä, ja ihmettelin epäuskoisena. Ei kai niin myöhään vasta! Tunnettiinhan ilotulitteet Euroopassa jo keskiajalla ja muistammehan Ilotulitusmusiikin, jonka G. F. Händel sävelsi esitettäväksi Lontoossa vuonna 1749 järjestetyn ilotulituksen oheismusiikiksi (se osoittautui onnistuneemmaksi kuin itse näytös, joka sytytti tuleen lavasteita ja katsojien vaatteita) … 

... ja kun Turku oli sentään Ruotsin valtakunnan toiseksi suurin kaupunki, voisiko tosiaan pitää paikkaansa, ettei siellä olisi tunnettu ilotulitteita ennen 1810-lukua? Pakkohan tätä oli hieman penkoa. 

Pehr Hilleström (1732 - 1816) Elumination på Skeps Holmen. Nationalmuseum Stockholm, foto Erik Cornelius. Public Domain 

Lontoon esimerkistä nähdään, ettei ilotulitteilla kannattanut huvitella kaupungissa, eikä etenkään pohjoismaisessa puutalokaupungissa. Juhlavalaistus eli ”illuminaatio” laadittiinkin yleensä kulkuväyliä ja rakennuksen julkisivua valaisevilla lyhdyillä, kuten yllä Pehr Hilleströmin Tukholmaa kuvaavassa maalauksessa. Juhlien kunniaksi rakennettiin myös transparentteja eli kuultokuvia, joita valaisi taakse asetettu kynttilä.

Kaupungeissa ilotulitusnäytökset järjestettiin tietojen mukaan turvallisesti etäämpänä asutuksesta. Ruotsalainen sanomalehtitietokanta mainitsee Göteborgissa vuonna 1802 järjestetyn ilotulituksen ”lastenkodin puutarhassa Kuningattaren portin ulkopuolella” , ja samalta vuodelta on ensimmäinen tieto meikäläiselläkin maaperällä häikäisseestä näytöksestä. Heinäkuussa 1802 erään Jean Lustren taitoratsastusseurue järjesti näytöksiä Turun Kupittaalla, siis Uudenmaan tulliportin ulkopuolella. Näytökseen kuului osuus, jossa ”pajatso” Carl Wagner ratsasti, jos oikein ymmärrän, suurmogulin triumfiportin läpi. Portti muodostui ilotulituksesta, ja ihmeenä pidettiin sitä, että Wagner pystyi hallitsemaan hevostaan, joka luontaisesti pelkäsi tulta. 

Åbo Tidning 4.8.1802. Kansalliskirjaston digitoidut aineistot

Tammikuussa ja uudelleen pääsisäisenä 1804 C. M. Strandberg ilmoitti järjestävänsä ”mekaanisen ilotulituksen” (Turun) linnan pihalla, mikäli saisi kokoon ennakkoon myydyillä lipuilla näytöksen kustannukset. Mahdollinen ylijäämä ohjattaisiin köyhien hyväksi. Kahdentoista ohjemanumeron esittelystä ilmenee, että ilotulitusnäytökset saattoivat muodostaa pieniä kuvaelmia. Esim. ensimmäisenä numerona nähtiin lepäävä Venus- jumalatar, jonka katosvuoteeseen kyyhkynen sytytti ”neljänlaista tulta”, toisena numerona jalustalla seisova kupido ampui 10 nuolta Venus-jumalatarta kohti ja niin edellen. 

Åbo Tidning 7.1.1804 Kansalliskirjaston digitoidut aineistot

Vasta kesäkaudelta 1813 tavataan seuraavat varmat tiedot ilotulituksista, jälleen Turusta. Italialainen Johan Belli oli silloin rakennuttanut Uudenmaantullin ulkopuolelle ”amfiteatterin” ja järjesti siellä ilotulitusnäytöksiä. Belli myös myi ilotulitteita. 

Åbo Allmänna Tidning 15.5.1813 Kansalliskirjaston digitoidut aineistot

Eli kyllä, 1810-luvulla järjestettiin ilotulitusnäytöksiä, mutta niin tehtiin jo edelliselläkin vuosikymmenellä.  Sen sijaan 1700-luvun julkisia näytöksiä en tavoittanut. Kyse on ehkä lähdeharhasta: sanomalehtiä julkaistiin enemmän 1800-luvulla ja niiden uutisointi monipuolistui. Jos 1700-luvun media olisi ollut saman tasoinen, tietäisimme enemmän myös sen ajan ilotulituksista. 

Aivan varmaa kuitenkin on, että ilotulitteet tunnettiin Suomessakin kauan ennen 1800-lukua. Ne kuuluivat yliopistossa opetettavan kemian alaan. Mm Turun Akatemian lääketieteen professori Johan Haartmanin tiedetään perehtyneen 1700-luvun puolivälissä Uppsalassa opiskellessaan ilotulitustaitoon, ja kemian professori, kuuluisa Johan Gadolin veti omassa laboratoriossaan kursseja, joita esitellessään hän mainitsi kemian tarpeellisuuden niin vuoriteollisuuden, farmasian, värjäyksen, saippuanvalmistuksen, nahkurintyön, grafiikan kuin ilotulituksenkin saralla. Kenties turvallisesti Vartiovuoren takana sijainneesta laboratoriosta silloin tällöin sinkosi käytännön kemian opiskelun tuloksena ilotulitusraketti kohti lähipeltoja?

Kuvituskuva. Ilotulitus vuonna 1667. Lähde Wikimedia Commons, Public Domain

Kerrotaan, että ilotulitukset muuttuivat näyttävämmiksi juuri 1800-luvun alussa, kun ruudin sekaan keksittiin lisätä tulen värisävyä muuttavia kemikaaleja. Kuparisuoloilla saatiin sinistä, bariumsuoloilla vihreää, kalsiumsuoloilla oranssia ja niin edelleen. Taivaalle alettiin ampua meillekin tuttuja monivärisiä raketteja, ja näyttämöitä tai kuvaelmia valaista eri värisillä ja värien myötä erilaisia tunnelmia herättävillä bengalintulilla.