sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Viikon esine Tuomiokirkkotorilta: uskollisuussolki


Blogin teemana on Turun kaupunkiarkeologia ja Varhainen Turku-hankkeen Tuomiokirkkotorin kaivausten (2005–2006) löytöaineisto tämän vuoden 2020 alussa alkaneen ARKSA-hankkeen puitteissa. ARKSA- eli ”Arkeologia saavutettavaksi” -hankkeen pääteemana on keskiaikaisen kaupunkiarkeologisen esineistön tunnettuuden, saavutettavuuden ja avoimuuden lisääminen yhteistyössä vapaaehtoistoimijoiden kanssa. ARKSA-hankkeen myötä vapaaehtoisilla on mahdollisuus päästä tutkimaan kokoelmia ja osallistumaan näiden tallennukseen valokuvaamalla luetteloituja löytöjä. 
Löytöjen valokuvat liitetään Museon informaatioportaaliin (MIP) sekä tästä rajapinnan kautta myös Finnaan, missä arkeologiset löytötiedot ovat kaikkien saatavilla. Kuvaaminen aloitetaan Tuomiokirkkotorin kaivauksien löytöaineistosta. Tässä blogissa nostetaan esille pieneltä osin Tuomiokirkkotorin kaivausten löytöjä ja niihin liittyviä aiheita loppukevään ajan.




                                   Marian tervehdys Tuomiokirkkotorilta!





Esittelyssä Tuomiokirkkotorin kaivausten viikon löytö vuoden 2006 elokuulta: rengassolki, jonka kehässä kummallakin vastakkaisella puolella on yhteen liitetyt kädet ja erotettavissa teksti AVE MARI, eli Ave Maria – Terve Maria. Löydetty solki on ns. kihlasolki eli uskollisuussolki. 

Solki löytyi kirkon ja Brahenpuiston väliseltä kaivausalueelta, ja se ajoittuu löytöyhteytensä perusteella 1300-luvulle. Kaiken kaikkiaan Tuomiokirkkotorin kaivauksilta rengassolkia on kolme, ja lisäksi yksi mahdollinen pieni rengassolki. Kyseinen löytö on kuitenkin ainoa uskollisuussolkityypin edustaja.

Soljessa on käytetty lyijy-tina-seosmetallia. Rengassoljet valmistettiin yleensä hopeasta, pronssista tai tinasta, jotkut ovat kullattua hopeaa. Soljen kehä muodostaa yhtenäisen renkaan, ja neula on liitetty reikään tai kehän ohennukseen. Rengassolkia käytettiin vaatteiden kiinnityksessä ja vyön solkina. Rengassoljet levisivät koko Pohjois-Euroopan alueelle 1200- ja 1300-luvuilla ja niistä kehittyi uusia solkimuotoja, joiden elinkaari ulottui aina 1800-luvulle saakka. Keskiajalla rengassoljista muodostui nykyajan sormuksia vastaavia avioliiton ja rakkauden näkyviä merkkejä.  Uskollisuussoljet muodostivat oman ryhmänsä, jossa yhteenliitetyt kädet ovat keskeinen elementti.
Jotkut rengassoljet ovat kultaa ja jalokivin koristeltuja varsinaisia kultasepän taidonnäytteitä, ja olivat siten aikanaan hyvin arvokkaita ja harvojen saatavilla. 


Tuomiokirkkotorin uskollisuussolki sivusuunnasta. 
XRF-analyysissa saadaan selville esineessä käytetyt seosten suhteet: 
Tuomiokirkkotorin uskollisuussoljessa on lyijyä 65,79%, tinaa 28,76% ja rautaa 5,45%. 
Kuva: TMK / N. Kivisalo.







Uskosta, uskollisuudesta ja rakkaudesta

Yhteen liitetyt kädet ilmentävät sekä maallista että hengellistä sitoutumista. Puolisoiden sitoutuminen avioliittoon oli merkittävä seremonia: kihlajaissopimuksen ja avioliiton vahvisti kädenpuristus, joka symboloi puolisoiden keskinäistä uskollisuutta ja sinetöi myös laajemmin sopimuksen sukujen välillä. Kihlaus ei siis ollut ”vain kahden kauppa” vaan se vahvistettiin kädenpuristuksella myös sukujen edustajien kesken. 


Lyriikanlajissaan laajin ja monipuolisin minnelaulujen kokoelma Manessen käsikirjoitus (Codex Manesse/Manesse-Handschrift, 1305-1340) on rikkaasti kuvitettu. Tässä pariskunta sukulaisineen ja liiton sinetöivä kädenpuristus Johannes Hadlaubin kuvittamana. Manessen käsikirjoitus on sijoitettu Heidelbergin yliopiston kirjastoon. Public domain.


Uskollisuussoljen hengellinen merkitys on ollut myös olennainen niiden kantajille: ne ovat ilmaisseet uskoa ja uskollisuutta Jumalaa kohtaan, sekä vahvistaneet ja tuoneet turvaa maallisessa elämän kamppailussa. Uskonnolliset tekstit kuten pyhimysten nimet ovatkin solkityypissä yleisiä.

Tuomiokirkkotorin uskollisuussoljen teksti - AVE MARIA - on solkityypissä suosittu. Neitsyt Maria oli yksi keskiajan suosituimmista suojeluspyhimyksistä ja häneltä haettiin paitsi yleistä elämän suojelusta, myös apua pienempiinkin arkisiin vaivoihin. Maria-kultissa erityisesti Ave Maria -rukous oli keskeinen, säkeitä voitiin toistella peräjälkeen henkilökohtaisen, jopa ekstaattisen uskonnollisen kokemuksen saavuttamiseksi.

Neitsyt Marialle omistautumisen huippuaikaa olivat varsinkin 1200- ja 1300-luku. Maria-kultista tuli olennainen osa sekä henkistä että aineellista kulttuuria. Marialle omistettiin kirkkoja ja luostareita, ja hänet ottivat suojelijakseen uskonnollisten järjestöjen ohella myös maalliset killatkin. Keskeiseksi Maria nousi myös taiteessa ja lyriikassa. Turussa Marian merkitys näkyy esimerkiksi hänelle pyhitetyssä Turun tuomiokirkossa ja kaupungin vaakunan lilja-symboliikassa.

Neitsytäiti Mariaan voitiin liittää monet aikakaudella ihannoidut hyveet kuten hurskaus, viattomuus, uskollisuus ja nöyryys. Naiseuden ja äitiyden ideaalina hänen roolinsa oli merkittävä myös avioliiton ja synnytyksen suojelijana. Suomessakin Marian rooli on elänyt vahvana mm. tarina-, rukous- ja loitsuperinteessä samoin kuin Keski-Euroopassakin.
Keskiajalla varsinkin suojaavaan magiaan liitetyt käsitykset olivat osa henkilökohtaista uskoa ja uskonnonharjoitusta, eikä ”puhdasoppisen uskon" ja ”taikauskon” välillä tunnettu jyrkkää rajanvetoa - erottelu sai jalansijaa vasta reformaation myötä. Keskiajallakin musta magia eli vahingoittavaksi tarkoitettu magia oli tuomittavaa ja rangaistavaa, mutta kansanuskoon kuuluva ns. valkoinen magia - eli suojelemiseen, parantamiseen ja kirousten purkamiseen tarkoitettu magia – nähtiin harmittomana; vahvistihan tämä myös pyhimysten asemaa kansan jokapäiväisessä uskonharjoituksessa ja mielenmaisemassa.


Uskollisuussolkien yhteydessä pitää mainita myös roomalaisaikoihin periytyvät, mutta varsinkin keskiajalta lähtien suosituksi tulleet uskollisuus- eli fides- tai fede-sormukset, joissa on sama kuvakieli eli yhteen liitetyt kädet, yleisenä teemana näissä on myös kahden käden pitelemä sydän. Sormuksissakin symboliikka on paitsi hengellinen myös maalliseen rakkauteen ja ystävyyteen liittyvä. Rakkauden sinetiksi ja osaksi avioliittoseremoniaa uskollisuussormukset ovat tulleet 1200-1300-luvuilla, mutta suosionsa huipulle ne nousivat 1500-luvulla ja niiden käyttö jatkui vielä 1600-luvullakin. Joissain sormuksissa on suoria rakkaudentunnustuksia, kuten eräässä varhaisen tyypin englantilaisessa sormuksessa, jossa tekstinä on ytimekkäästi latinaksi AMO, ”rakastan sinua”. Suomesta löydetty vanhin uskollisuussormus on Hämeen linnasta 1300-luvulta, sen kehässä on ainutlaatuinen ranskankielinen kaiverrus Amoure vanit toute coce - rakkaus voittaa kaiken. 1500- ja 1600-luvun uskollisuussormuksia on myös mm. Turun keskustasta, Raision Kuninkaanojalta (jossa jopa kihlaparin nimikirjaimet!), Mynämäeltä, Kökarista ja Luumäeltä.


Henkilökohtaisiksi tarkoitettuja viestejä on myös vastaavissa soljissa, kuten Englannissa Winwickin solkena tunnetussa 1400-luvun uskollisuussoljessa on ranskankielinen viesti: Pensez de moy - ajattele minua. Täyskultaisen soljen toisella puolella kehää kiertää viiden kukan sarja. Kukat viitannevat tunnettuun rakastavaisten värssyyn ”älä unohda minua”, joka on monessa kielessä myös lemmikin nimenä, kuten englannin forget-me-not. Perinne tunnettiin täälläkin ja nimestä on tietenkin useita tarinaversioita. Kasvisuvulle lemmikki-nimen antanut Elias Lönnrot kirjoittaa Flora Fennicassa suomalaisten toisinaan sanoneen lemmikkiä muistonkukaksi, muina niminään mm. lemmenkukka ja ikävänkukka.

Romanttisen rakkauden käsite sai Euroopassa keskiajalla suosiota varsinkin ritariromantiikan myötä. Rakkaus kukoisti kuvataiteessa, lyriikassa ja balladeissa ja nousi keskeiseksi teemaksi myös moraali- ja käytösoppaissa. Hyvin erilaisessa maailmassa ja maailmankuvassa eli kuitenkin esimerkiksi talonpoikaisnainen aatelisneitoon verrattuna. Ritariromantiikka koski etupäässä yläluokkaisia hovikulttuuriin kasvaneita naisia, joskin sen vaikutukset ulottuivat vähitellen tapakulttuuriinkin, eri alueilla omanlaisiksi muovautuen. Avioliittoja solmittiin kuitenkin enimmäkseen käytännöllisistä (kuten taloudellisista) syistä sukujen kesken, ja ne olivat sidoksissa vahvasti sosiaaliseen asemaan. Romanttisella rakkaudella ei ollut välttämättä painoarvoa liittoja solmittaessa. 


Turun Tuomiokirkkotorinkin soljen taustalla on tarina, jota emme valitettavasti pääse koskaan kuulemaan. Kenelle se on kuulunut ja mitä esine on kantajalleen edustanut? Onko solki saatu esimerkiksi kihlalahjana ja onko taustalla ollut palava rakkaus vai käytännön sanelema ratkaisu? Ainakin voimme kuvitella, että solki on edustanut vahvasti sitoutumisen ideaa, hengellistä tai maallista, ehkäpä jopa molempia?







Vasemmalla Ruotsin Länsipohjasta Nederkalixin pitäjästä Töresta 1300-luvun puolivälissä maahan kätketty löytö joka sisältää neljä solkea ja hakasta sekä lusikan ja riipuksen. Kolme soljista on ns. kihlasolkia 1300-luvulta, ne ovat hopeaa ja tyyppiä esiintyy 1300- ja 1400-luvuilla. Solkityyppiä on keskiaikana pidetty saksalaisen kultaseppäammattikunnan mestarinäytteenä. Mitat noin 8 cm – 9.5 cm. Statens Historiska Museum, Tukholma (15507:1-7). Oikealla hopeinen solki Norjasta, halkaisijaltaan 5 cm, ajoitus mahdollisesti 1300-1400-luku. Soljen kehää kiertää kirjoitus JASPA MELCHIOR BALTA. Itämaiden tietäjät olivat mm. matkustavaisten suojeluspyhimyksiä. Norja Bergen Museum, Arkeologinen instituutti, Bergen (BRM 0/95078). Kuvat: Margareeta: Pohjolan rouva ja valtias. Näyttelyluettelo (1997: 338, 397).



Aiheeseen liittyviä lähteitä mm:

  • Immonen Visa (2017). Rakkaus sormuksissa – koruja keskiajan Suomesta. Pirta. Kalevalaisten Naisten Liiton kulttuuri- ja jäsenlehti 1/2017. Verkossa: https://www.kalevalaistennaistenliitto.fi/wp-content/uploads/2017/05/pirta-1-2017-lores.pdf
  • Majantie, Kirsi (2007). Löydöt kertovat elämästä, käsitöistä ja kaupasta keskiajan Turussa. HIT – History in Turku: Tietoja, taitoja ja löytöjä. Turun maakuntamuseo. Näyttelyesite. 2007.
  • Margareeta: Pohjolan rouva ja valtias: Kalmarin unioni 600 vuotta: Esseitä ja näyttelyluettelo. Toim. Edgren, Helena; Grinder-Hansen, Poul; Andersson, Lars. Pohjoismaiden ministerineuvosto; Nationalmuseet (Kööpenhamina); Nationalmuseet (København). Nordisk ministerråd 1997.
  • Vuorela, Anu (2002): Auringon ja kuun madonna Neitsyt Maria apokalyptisena naisena ja kuvatyypin edustajat Suomessa. Mirator / lokakuu 2002. Verkossa: http://www.glossa.fi/mirator/pdf/Vuorela.pdf
 Varhainen Turku-projektista:
  • Pihlman, Aki: Varhainen Turku – tutkimuksen edistymistä ja lisää kysymyksiä. Arkeologia NYT! – Arkeologi NU! 1/2007. Verkossa: http://arkeonyt.mbnet.fi/arkeonyt/AN_2007_1.pdf
  • Pihlman, Aki & Majantie, Kirsi Majantie 2007: Varhainen Turku -hanke ja kaivaukset tuomiokirkon vieressä. SKAS2-2. Verkossa: http://www.skas.fi/wp-content/uploads/2018/03/SKAS2_2007.pdf
  • HIT– History in Turku -julkaisussa artikkeleja:
    • Pihlman, Aki: Uusia tulkintoja Turun kaupungin muodostumisesta.
    • Ratilainen, Tanja: Kirkkokadun ja sen varrella sijainneen tontin vaiheita.
    • Saloranta, Elina: Akatemiatorin alueen varhaisia vaiheita.
Ks. Turun kaupunkikaivauksiltakin tehdyistä kätkölöydöistä (myös Tuomiokirkkotorilta):

Turun kaupunkiarkeologiasta:
  • Kaupunkia pintaa syvemmältä. Arkeologisia näkökulmia Turun historiaan. Seppänen, L. (toim.). AMAF IX. Turku. Suomen keskiajan arkeologian seura 2003.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti