Korjaus kirjan Kukkien lumoa sivulle 144.

Tavallisestihan korjaukset kirjoihin tehdään lisälehdellä, kun juuri ennen painovaihetta huomataan jokin virhe. Tämä virhe, jota nyt korjataan, tuli ilmi vasta nyt, melkein viisi vuotta julkaisemisen jälkeen.

Sivulla 144 on kuvassa kaksi tapettia, toinen 1700-luvun käsin maalattu ja toinen edellisen takapuolelle maalattu 1800-luvun alkupuolen sapluunatapetti.

 Kuvatekstissä oli mainittu, että tapetit ovat Iso-Heikkilän kartanosta. Mutta eivät olekaan, siitä ilmestyi nyt todisteet Naantalista.

Naantalin museo täyttää tänä vuonna 100 vuotta. Heidän juhlavuoden kesänäyttelynsä kertoo tapeteista. Naantalin museolla oli tiedossa, että maakuntamuseo on ollut mukana museon sisustusuudistuksessa 1980-luvulla. Niinpä he kysyivät meiltä museonsa korjauksen yhteydessä talteen otettuja tapetteja. No sellaisia ei meidän museon hyvin järjestetystä, digitaaliseen tiedostoon viedystä tapettikokoelmasta löytynyt. Ei yhtään tapettia Naantalista meidän kokoelmassa. Etsintöjä jatkettiin sekä Naantalissa että Turussa. Naantalista löytyikin asiakirja, jossa kerrottiin, että museon kunnostustyön aikana oli otettu tapettinäytteet sekä maakuntamuseolle että Naantalin museolle. ”Maakuntamuseolle 100 x 80 cm kokoiset näytteet ja Naantalin museolle 40 x 30 cm näytteet”.

Kun oli mustaa valkoisella ja tarkat faktat tiedossa, etsintöjä jatkettiin entistä kiivaammin. Maakuntamuseon tapettikokoelman digitoitu osa käsittää 110 arkistolaatikkoa. Laatikot ovat kooltaan 30 x 40 cm ja  suurimmat näytteet ovat vähän arkistolaatikkoa pienempiä. Maakuntamuseossa on myös niitä isompia ja digitoimattomia näytteitä. Mutta ei niidenkään joukossa muistikuvan mukaan ollut mainittu yhtään näytettä Naantalista.

No tulinpa sitten kysyneeksi, että minkälaiset tapetit siellä museossa nyt on. Jos nykyiset tapetit on tehty vanhojen pohjalta, niin ehkä niistä voisi tunnistaa talletettuja näytteitä. Naantalista tuli vastauspostina 1980-luvun korjauksen yhteydessä otettuja kuvia esiin tulleista tapeteista. Bingo! Ainakin kaksi tapettia oli oikein tuttuja. Ne kaksi, jotka kirjassa Kukkien lumoa, sivulla 144 on väitetty Iso-Heikkilän kartanosta talteen otetuiksi!

Varsinais-Suomen maakuntamuseo toimii Turun museokeskuksessa, joka tänä vuonna täyttää 138 vuotta. Vasta 1980-luvulla museon toimisto ja varastot siirtyivät Kalastajankadulle sijaittuaan sitä ennen monessa paikassa eri puolilla kaupunkia. Niinpä sitä aina toisinaan sattuu, että joku tulee jonkun laatikon tai paketin kanssa ja sanoo esimerkiksi, että ”Linnasta lähettivät tällaisen”. Niin ne tulivat nämäkin tapetit Kalastajankadulle: viisi pahville kiinnitettyä tapettia ja yksi tapetin mallipiirros värimalleineen. Yhdessä niistä oli selkeä tieto: Iso-Heikkilän kartano ja pohjapiirros, josta kävi ilmi, mistä huoneesta kyseinen tapetin mallipiirros oli tehty. Museo oli dokumentoinut Iso-Heikkilän kartanon ennen purkua vuonna1955. Turun kaupungin historiallisen museon vuosikirjassa 1960-1961 julkaistiin Irja Sahlbergin artikkeli ’Iso-Heikkilä kuninkaankartanona ja virkatalona’. Artikkeli kertoo kartanon historiasta, mutta myös purkutyön yhteydessä tehdystä dokumentoinnista. Sahlberg on maininnut tekstissä, että tapettinäytteitä on otettu, mutta ei kerro sen tarkemmin niistä. Ja niinpä tämän yhden nimetyn tapettimallin mukaan tuli sitten tehtyä oletus, että koko nippu on samasta paikasta.

Epäilys yllä mainittujen tapettien alkuperästä heräsi kyllä jo pari vuotta kirjan julkaisun jälkeen, kun huoneeseeni ilmestyi arkistolaatikko, jossa oli sekä Iso-Heikkilän että Åvikin purkudokumentoinnin yhteydessä tehty rakennushistoriallinen tutkimus tapettinäytteineen. Iso-Heikkilän tapettinäytteistä ei nimittäin löytynyt aiemmin mainituissa viidessä tapettinäytteessä olleitten tapettien kaltaisia tapetteja.

Mitä opimme tästä? Jokaiseen lippuun ja lappuun ja näytteeseen pitää selvästi kirjoittaa, mistä se on peräisin. Ei riitä pelkkä huonenumero, ”huone 105”, pitää lukea myös mikä rakennus ja myös mikä paikkakunta!

Se, että tämä viiden pahville liimatun näytteen tapettinippu tuli linnasta Kalastajalle juontunee siitä, että näiden tapettien mukaan on tehty Turun linnan esilinnan tyylihuoneisiin tapetteja.

Tapetit on tehty 1980-90-luvulla, mutta näytteet ovat jääneet linnaan. Tästä opimme sen, että ei pidä jättää mitään mihinkään tilapäiseen paikkaan, koska mitä pidempään tavarat jäävät ”matkalle” sitä vaikeampi niitä on jälkikäteen ”löytää” ja sijoittaa sinne, minne ne kuuluvat! Tämä pätee muuten ihan kotioloissakin!

Eija Suna