Kinkkua pöytään – myös paikallismuseoihin!

Vaikka kotien joulupöydät katetaan vasta ensi viikolla, on moni museo jo hyvissä ajoin asettanut näyttelytiloihinsa esille milloin mihinkin aikakauteen ja yhteiskuntaluokkaan sopivia joulukattauksia yleisöille ihasteltaviksi. Aidot tuoksut antavat toki museonäyttelyihin tunnelmaa, mutta joskus on aiheellista harkita myös tekoruoalla somistettuja esillepanoja. Siten vältytään monenlaisilta vahingoilta, esimerkiksi kutsumattomilta monijalkaisilta museokävijöiltä.


Siispä Varsinais-Suomen maakuntamuseo järjesti joulun alla alueensa paikallismuseoille tekoruoanvalmistuskoulutuksen, jollaista museot olivat toivoneet. Ja mikä voisi olla ajankohtainen mutta kyllin haastava ruoka, jonka ehtisi yhden päivän koulutuksessa muotoilla? No joulukinkku!

Työpaja järjestettiin Kuralan kylämäessä 1920-luvulla rakennetussa, Iso-Rasin tilaan kuuluneessa entisessä navettarakennuksessa, missä toimii nykyään Kokeiluverstas. Kesäisin ja erikoistapahtumien aikaan verstaalla toimii info, ja siellä järjestetään pitkin vuotta monenlaisia kursseja ja työpajoja.

Kinkkutyöpajaan tuli osanottajia ympäri Varsinais-Suomea: Turusta, Salosta, Ruskolta, Uudestakaupungista, Naantalista ja Kemiönsaaresta. Kouluttajana toimi Varsinais-Suomen maakuntamuseon taidekonservaattori Emilia Kallinen.

Ensin muotoiltiin kinkun sisus alumiinifoliosta, jottei muovailumassaa kulu liikaa. Foliomöykyn päälle aseteltiin ja paineltiin ihonväristä, kaulittua Super Sculpey -massaa ja ehkä vähän vaaleampaa Fimo Soft -massaa.

Fimo Soft -massasta sekoiteltiin sopivan sävyisiä, kenties vähän toisistaan poikkeavia lihakiekkoja sekä ”luu” siihen kohtaan kinkkua, missä leikkuupinta olisi. Läskijuovia laitettiin sinne tänne ”lihasten” väliin. Sekoitellessa piti varoa, ettei etenkään sinistä ja punaista lipsahda ”lihaisiin” osioihin liikaa. Ihonvärisen Super Sculpey –massan lisäksi koko projektissa tarvittiin ainakin ruskeaa, punaista, sinistä ja vaaleampaa ihonväristä Fimo Soft –massaa.

Massojen asettelu ja värien sekoittelu käsin oli koko prosessin työläin vaihe. Kun oli tyytyväinen lopputulokseen, läskipintaa saattoi elävöittää painelemalla siihen pieniä epätasaisuuksia foliomytyllä.

Ja täytyyhän kinkun myös uunissa käydä. Näitä ei tosin tarvinnut kypsytellä tuntikausia, vaan puolisen tuntia n. 130-asteisessa uunissa riitti kovettamaan massan. Kinkun pintaan saattoi aivan lopuksi viillellä ristikkokuviota ja asettaa halutessaan herraskaisempaan tapaan myös neilikoita.

Kinkkujen väri muuttui aavistuksen verran uunissa. Viimeistään tässä vaiheessa oli hyvä alkaa tutkia inspiraatioksi tulostettuja kinkkukuvia.

Kinkkua ei kannattanut maalata aivan tasaiseksi, vaan tässäkin epätasaisuus oli valttia. Vakuuttavamman värityksestä sai esimerkiksi siten, että teki sen yläosasta hieman tummemman eli paistuneemman.

Jotta kinkku saisi sopivan rasvaisen, kiiltävän pinnan, siihen sipaistiin tai jopa juoksutettiin vernissaa sinne tänne.

Koulutuksessa syntyi lopulta häkellyttävän aidon näköisiä joulukinkkuja! Saman pöydän ääressä hääriessä ehti mukavasti samalla vaihtaa kuulumisia muiden alueen museolaisten kanssa.

Yksi kinkku pääsi Uudenkaupungin museon joulukattaukseen Wahlbergin museotaloon. Koska massaa jäi työpajassa yli, Uuteenkaupunkiin syntyi siinä sivussa myös makkaraviipaleita.
Kuva: Kirsi Leimu

Myös Salossa oli esillä ”Uskelan joulu Meritalon museossa” -joulutapahtuman aikaan yksi työpajassa syntynyt kinkku.
Kuva: Anna Väänänen

Naantalin museossa puolestaan yksi kinkku päätyi esille Viirun ja Pesosen joulupöytään joulunäyttelyssä ”Satukirjojen joulu”.
Kuva: Ritva Anttila


Vesihän siinä herahti tutkijankin kielelle kun koko päivän sai katsella kinkkuja! Saa nähdä, millaisia mielenkiintoisia kursseja ensi vuosi tuo tullessaan.




Oikein hyvää joulua Varsinais-Suomen maakuntamuseolta! ⛄