Siellä hän istuu Qwenselin talon kamarissa, Josefine
Pippingsköld.
Lapsen kokoinen puettu, pitkähiuksinen nukke on selin
katsojaan ja osuu silmiin niin yllättäen melkein pimeän huoneen avoimesta ovesta,
että eräästä kirjallisestakin asiakaspalautteesta on tavattu pyyntö tehdä
Josefinestä vähemmän pelottava (”Please make Josephine less creepy”).
Voitte nähdä ”Josefinen” juuri meneillään olevan museon
joulukauden aikana.
Kun seuraavaksi tapaatte hänet museon näyttelyuudistuksen jälkeen, hän ei
toivottavasti enää näytä haamulta, vaan on saanut uusien valaisimien myötä
ympärilleen lempeän kajastuksen.
Juuri nyt Josefinen edessä on kirja, mutta yleensä hänet
tapaa katsomassa mietteliäästi sitraa. Näyttelyuudistuksen aikana pureksittuun kysymysmassaan on sisältynyt muutama tätä soitinta koskeva ongelma. Soitin on paitsi hieman huonokuntoinen, myös epämääräiseksi koettu yksilö, koska osa museokävijöistä on
väittänyt sitä kanteleeksi. Huonokuntoisuus korjaantuu, kunhan soitin pian
pääsee konservaattorin käsittelyyn, mutta epävarmuus kyseisen yksilön oikeasta olemuksesta
pakottaa tekemään taustatyötä. Onko kyseessä sitra, ja miksi Josefinellä ylipäänsä
on edessään juuri sitra?
kuva: Turun museokeskus / Raakkel Närhi |
Qwenselin talon sisustus kuvastaa professori Josef
Pippingin eli aateloituna Pippingsköldin kotia. Perheessä soitettiin todellakin sitraa. Tämä varmistuu helposti lukemalla Maria Pippingin, Josefin
ensimmäisen vaimon perukirjaa. Perunkirjoitus pidettiin vuonna 1800. Asiakirjassa
seisoo selvin sanoin "en zittra med tolv strängar.”, siis 12-kielinen sitra.
Koska Josefinen soitinyksilössä on huomattavasti enemmän
kieliä, pitää tietenkin nähdä, millainen olisi 12-kielinen sitra. Ja tätä
penkoessa se sitten tulee, isku puulla päähän: perukirjassa käytetyllä sanalla
zittra on voitu tarkoittaa paitsi sitraa, mutta myös luuttua! Ruotsin akatemian sanakirjan antamista esimerkkilauseista voisi jopa päätellä, että sitraa sana zittra on alkanut merkitä
varmimmin vasta 1800-luvun jälkipuolella.
Carl Mikael Bellman, Per Kraftin maalaus 1779. Nationamuseum, Tukholma. Kuva on annettu vapaaseen käyttöön. |
No jopas sattui. Onko Josefinella siis ihan väärä soitin?
Onko museokävijöitä johdettu harhaan vuosikausia? Josefine on pistetty
soittamaan sitrayksilöä, joka ehkä onkin kantele, ja kaiken lisäksi hänen kenties
kuuluisi soittaa luuttua!
Taustatyöstä
tulee nyt aivan pakollinen tehtävä, sotkua ei voi jättää selvittämättä. Museomaailmassa asiantuntijuutta onneksi riittää.
Sibeliusmuseon johtaja Inger Jakobsson-Wärn vastaa ystävällisesti kysyttäessä, mitä perukirjan
laatija on voinut tarkoittaa vuoden 1800 Turussa sanalla zittra. Vastaus vahvistaa
täydellisen epävarmuuden. Juuri vuoden 1800 tienoilla sanan merkitys on alkanut
painottua luuttu -soittimesta sitra -soittimeen. Lisäkoukerona sanalla on
tuohon aikaan voitu yhtä hyvin tarkoittaa myös kitaraa, mutta sen vaihtoehdon
sulkevat tässä tapauksessa onneksi pois perukirjassa mainitut 12 kieltä. Fifty-fifty-
mahdollisuus, että museon esittämä kuvaelma sitraa soittavasta Josefinesta on
oikein.
Museon nykyistä soitinyksilöä koskevaan kysymykseen tulee
lohdullisempi vastaus. Sitra se on, kanteleesta ei epäilyistä huolimatta ole
kysymys. Sibeliusmuseossa nähdään vielä ylimääräistä vaivaa varmistuttamalla
tulkinta kanteleasiantuntijalla. Suomalaisen kanteletietokannan laatimiseen osallistunut Arja Kastinen kertoo kuvan perusteella Josefinen
soittimen olevan ” 25-kielinen, osista rakennettu,
diatoniseen C-duuriasteikkoon viritetty, pitkältä sivulta soitettavaksi
tarkoitettu ja suoraperäinen, erityispiirteenä kaareva viritystappisivu,
kauniilla koristemaalauksilla kuvioitu kansi ja viritystappisivu.” Kyseessä
on nimenomaan selvä säätyläissoitin, erityisen hieno ja kaunis yksilö.
*
Lopputulos: Josefine saa pitää nykyisen soittimensa.
Luuttu- ja sitra-tulkintojen ollessa tasan yhtä mahdollisia ei ole erityistä syytä
lähteä vaihtamaan soitinta luutuksi. Selvittelyepisodi ei tuottanut yleisölle näkyvää muutosta
Qwenselin talon sisustukseen - tyypillistä näkymätöntä museotyötä. Mutta mukavaa taustatietoa, opastusten pääomaa tämäkin harhapolku kartutti.
Ajatuksenpoikanen jää kytemään mieleen. Tiedetään,
että Josef Pippingsköldin toinen vaimo Beata Arnell soitti nimenomaan luuttua.
Voisikohan ”Josefinen sitran” rinnalle sisustukseen tai jopa elävään musiikkiesitykseen päästä joskus
myös "Beatan luuttu”? Ehkäpä nimenomaan ruotsalainen luuttu?
Ruotsalainen luuttu Musiikki- ja teatterimuseon kokelmista, kuva Mikael Bodner. Lähde Wikimedia comons CC BY-SA 3.0 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti