torstai 14. joulukuuta 2017

Sitran ja luutun välissä




Siellä hän istuu Qwenselin talon kamarissa, Josefine Pippingsköld. 

Lapsen kokoinen puettu, pitkähiuksinen nukke on selin katsojaan ja osuu silmiin niin yllättäen melkein pimeän huoneen avoimesta ovesta, että eräästä kirjallisestakin asiakaspalautteesta on tavattu pyyntö tehdä Josefinestä vähemmän pelottava (”Please make Josephine less creepy”).

Voitte nähdä ”Josefinen” juuri meneillään olevan museon joulukauden aikana. Kun seuraavaksi tapaatte hänet museon näyttelyuudistuksen jälkeen, hän ei toivottavasti enää näytä haamulta, vaan on saanut uusien valaisimien myötä ympärilleen lempeän kajastuksen.

Juuri nyt Josefinen edessä on kirja, mutta yleensä hänet tapaa katsomassa mietteliäästi sitraa. Näyttelyuudistuksen aikana pureksittuun kysymysmassaan on sisältynyt muutama tätä soitinta koskeva ongelma. Soitin on paitsi hieman huonokuntoinen, myös epämääräiseksi koettu yksilö, koska osa museokävijöistä on väittänyt sitä kanteleeksi. Huonokuntoisuus korjaantuu, kunhan soitin pian pääsee konservaattorin käsittelyyn, mutta epävarmuus kyseisen yksilön oikeasta olemuksesta pakottaa tekemään taustatyötä. Onko kyseessä sitra, ja miksi Josefinellä ylipäänsä on edessään juuri sitra?

kuva: Turun museokeskus / Raakkel Närhi
Qwenselin talon sisustus kuvastaa professori Josef Pippingin eli aateloituna Pippingsköldin kotia. Perheessä soitettiin todellakin sitraa. Tämä varmistuu helposti lukemalla Maria Pippingin, Josefin ensimmäisen vaimon perukirjaa. Perunkirjoitus pidettiin vuonna 1800. Asiakirjassa seisoo selvin sanoin "en zittra med tolv strängar.”, siis 12-kielinen sitra.

Koska Josefinen soitinyksilössä on huomattavasti enemmän kieliä, pitää tietenkin nähdä, millainen olisi 12-kielinen sitra. Ja tätä penkoessa se sitten tulee, isku puulla päähän: perukirjassa käytetyllä sanalla zittra on voitu tarkoittaa paitsi sitraa, mutta myös luuttua!  Ruotsin akatemian sanakirjan antamista esimerkkilauseista voisi jopa päätellä, että sitraa sana zittra on alkanut merkitä varmimmin vasta 1800-luvun jälkipuolella.

Carl Mikael Bellman, Per Kraftin maalaus 1779. Nationamuseum, Tukholma. Kuva on annettu vapaaseen käyttöön.
No jopas sattui. Onko Josefinella siis ihan väärä soitin? Onko museokävijöitä johdettu harhaan vuosikausia? Josefine on pistetty soittamaan sitrayksilöä, joka ehkä onkin kantele, ja kaiken lisäksi hänen kenties kuuluisi soittaa luuttua! 

Taustatyöstä tulee nyt aivan pakollinen tehtävä, sotkua ei voi jättää selvittämättä. Museomaailmassa asiantuntijuutta onneksi riittää. Sibeliusmuseon johtaja Inger Jakobsson-Wärn vastaa ystävällisesti kysyttäessä, mitä perukirjan laatija on voinut tarkoittaa vuoden 1800 Turussa sanalla zittra. Vastaus vahvistaa täydellisen epävarmuuden. Juuri vuoden 1800 tienoilla sanan merkitys on alkanut painottua luuttu -soittimesta sitra -soittimeen. Lisäkoukerona sanalla on tuohon aikaan voitu yhtä hyvin tarkoittaa myös kitaraa, mutta sen vaihtoehdon sulkevat tässä tapauksessa onneksi pois perukirjassa mainitut 12 kieltä. Fifty-fifty- mahdollisuus, että museon esittämä kuvaelma sitraa soittavasta Josefinesta on oikein.

Museon nykyistä soitinyksilöä koskevaan kysymykseen tulee lohdullisempi vastaus. Sitra se on, kanteleesta ei epäilyistä huolimatta ole kysymys. Sibeliusmuseossa nähdään vielä ylimääräistä vaivaa varmistuttamalla tulkinta kanteleasiantuntijalla. Suomalaisen kanteletietokannan laatimiseen osallistunut Arja Kastinen kertoo kuvan perusteella Josefinen soittimen olevan ” 25-kielinen, osista rakennettu, diatoniseen C-duuriasteikkoon viritetty, pitkältä sivulta soitettavaksi tarkoitettu ja suoraperäinen, erityispiirteenä kaareva viritystappisivu, kauniilla koristemaalauksilla kuvioitu kansi ja viritystappisivu.” Kyseessä on nimenomaan selvä säätyläissoitin, erityisen hieno ja kaunis yksilö.

*
Lopputulos: Josefine saa pitää nykyisen soittimensa. Luuttu- ja sitra-tulkintojen ollessa tasan yhtä mahdollisia ei ole erityistä syytä lähteä vaihtamaan soitinta luutuksi. Selvittelyepisodi ei tuottanut yleisölle näkyvää muutosta Qwenselin talon sisustukseen - tyypillistä näkymätöntä museotyötä. Mutta mukavaa taustatietoa, opastusten pääomaa tämäkin harhapolku kartutti.

Ajatuksenpoikanen jää kytemään mieleen. Tiedetään, että Josef Pippingsköldin toinen vaimo Beata Arnell soitti nimenomaan luuttua. Voisikohan ”Josefinen sitran” rinnalle sisustukseen tai  jopa elävään musiikkiesitykseen päästä joskus myös "Beatan luuttu”? Ehkäpä nimenomaan ruotsalainen luuttu?

Ruotsalainen luuttu Musiikki- ja teatterimuseon kokelmista, kuva Mikael Bodner. Lähde Wikimedia comons CC BY-SA 3.0


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti