Käsityötä ja lääketiedettä

Käsityö ja lääketiede saattaa kuulostaa erikoiselta sanaparilta. Tarkemmin ajateltuna sairaalamaailmasta löytyy lukuisia tilanteita, joissa tarvitaan tarkkaa ja huolellista kädentaitoa. Sairaanhoitajat valmistivat aiemmin muiden töidensä ohessa erilaisia paperisykeröitä, sideharsotaitoksia ja muita sellaisia pieniä hoito- ja apuvälineitä, jotka nykyisin tulevat valmiiksi tehtyinä sairaalaan. Hoitajan täytyi olla kätevä käsistään. Toisinaan myös potilaat saattoivat hoitojaksonsa aikana osallistua esimerkiksi sideharson rullaamiseen tai muihin pieniin valmistelutöihin. Kädentaitoja tietysti tarvitaan myös potilaan käsittelyssä. Erityisesti kirurgiseen hoitotyöhön kuuluu paljon käsillä suoritettavia toimenpiteitä kuten haavojen hoitoa. Hoitajan pitää tehdä työnsä kätevästi, aseptisesti ja potilaalle ylimääräistä kipua aiheuttamatta.

Hoitajien paperista valmistamia pesusykeröitä tyynyliinassa, joditikkuja kaarimaljassa ja makuuhaavojen ehkäisemiseen tarkoitettuja sideharsoon käärittyjä pumpulirenkaita.

Neulan ja langan käyttö on käsityötä, joka lääketieteestä tulee yleensä ensimmäisenä mieleen. Kirurgiseen työhön kuuluu olennaisesti ompeleiden tekeminen sekä muut tarkkuutta vaativat käden taidot. Sana kirurgi johtuu kreikan kielen käsityöläistä tarkoittavasta sanasta. Aiemmin kirurgisia toimenpiteitä tehneet välskärit saivatkin koulutuksensa muiden käsityöläisten tapaan mestarien oppipoikina. Välskäreitä toimi sairaaloissa vielä 1800-luvun alkuun asti, kunnes akateemisen koulutuksen saaneilla lääkäreillä alkoi olla riittävästi kirurgista koulutusta ja kokemusta.

Leikkaustoimenpide vuonna 1929. Kuva Turun Lasarettimuseo.

Onnistunut suonien ja liitosten ompelu sekä kudosten taitava käsittely mahdollistavat leikkauksen hyvän lopputuloksen. Aiemmin sairaaloissa oli käytössä teräksiset uudelleen käytettävät neulat, joihin ommellanka pujotettiin. Myöhemmin käyttöön tulivat erilaiset neulan ja langan yhdistelmät, joissa lanka on upotettu kiinni neulaan. Tämä kertakäyttöinen neula ja jäljelle jäänyt lanka hävitettiin toimenpiteen jälkeen. Neulankäytön apuna on voitu käyttää erilaisia neulankuljettimia, eli pihtimäisiä apuvälineitä, joiden päähän neula on kiinnitetty. Kuljettimen pitkä varsi on mahdollistanut neulan käyttämisen hankalillakin leikkausalueilla. Sisäelinten leikkauksissa ommellankana käytettiin aiemmin eläimen suolesta valmistettua steriiliä lankaa, joka liukeni elimistöön vähitellen. Esimerkiksi suurempiin lihaksiin sen sijaan käytettiin kudoksiin liukenematonta ommellankaa, kuten silkki-, pumpuli ja liinalankaa tai erilaisia tekokuituvalmisteita. Nämä langat piti poistaa myöhemmin leikkauksen jälkeen. Nykyisin ommellanka on useimmiten keinotekoista ja elimistöön liukenevaa. Ihon sulkuun voidaan käyttää sulamatonta lankaa tai metallihakasia, jotka poistetaan haavan parannuttua. Potilaan hyvinvoinnin kannalta myös ompeleiden ulkonäkö on tärkeää, etenkin jos leikkaushaava on näkyvässä paikassa. Sairaanhoitajien mukaan aiemmin ompeleiden perusteella on voitu päätellä, kuka kirurgeista on ollut leikkaamassa. Ompeleet olivat kuin kirurgin kirjoitusta, jonka käsialan saattoi tunnistaa.

Kuvistusta teoksesta "Leikkausosaston sairaanhoitajan käsikirja" vuodelta 1965.